STTK:n kannustinmalli uudistaa sosiaaliturvan palvelut edellä

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on muodostunut kymmenistä eri etuuksista. Järjestelmä on pirstaleinen ja monimutkainen. Tarvitaan sosiaaliturvauudistus, joka etenee kokonaisuus kerrallaan.

– Pidämme työn ja työllistymisen edistämistä sekä syrjäytymisen ehkäisemistä keskeisinä ja ensisijaisina lähtökohtina. Haluamme myös varmistaa järjestelmän rahoituspohjan kestävyyden, johtaja Katarina Murto sanoo.

Kannustinmallin tavoitteena on pitää huolta jokaisesta työttömästä ja kannustaa eri elämäntilanteissa olevia työllistymään ja olemaan osallisena yhteiskunnassa.

– Esitämme ensimmäisessä vaiheessa palvelujärjestelmän ja työttömyyden aikaisen perusturvan uudistamista. Palvelut ovat tällä hetkellä aivan liian hajanaiset, osin toimimattomat ja resurssit riittämättömät.

Aktiivista työvoimapolitiikkaa on resursoitava nykyistä voimakkaammin, jotta Suomen työllisyysaste saadaan nousuun.

– Tämä onnistuu vain riittävän laaja-alaisilla, oikein kohdennetuilla ja vaikuttavilla palveluilla, joissa panostetaan työttömien henkilökohtaiseen kohtaamiseen. Ihminen itse on oman elämäntilanteensa paras asiantuntija. Hänen pitää saada vaikuttaa siihen, mihin palveluihin hänet ohjataan, mikä lisää motivaatiota ja kannusteita työllistyä. Työllisyys- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut tulee integroida. Näin työllistyminen tehostuu ja nopeutuu, ja samalla ehkäistään työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä, Murto painottaa.

STTK:n kannustinmallissa etuudet tulee kytkeä tiiviisti henkilökohtaiseen palveluprosessiin. Etuusjärjestelmää on myös selkeytettävä.

Vähimmäistasolla toimeentulotuki ja asumistuki yhdistetään. Osallisuustasolla henkilölle laaditaan yksilöllinen palvelusuunnitelma ja työllistymistä tai osallisuutta edistävä palvelupolku. Kannustintasolla henkilö osallistuu hänelle palvelusuunnitelmassa sovittuun toimeen. Kannustintason tarkoitus on lisätä myönteisiä mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan laaja-alaisten aktiivisuustoimien avulla. Ansiosidonnaiset työttömyysetuudet eivät kannustinmallissa muutu.

Sosiaaliturvan kannustinongelmat kuriin etuudet ja työtulot yhteensovittamalla

STTK haluaa vähentää työn vastaanottamiseen liittyvää kannustavuusongelmaa sovittamalla paremmin yhteen etuudet ja työtulot.

– Esitämme, että jokainen ansaittu euro vähentää etuuksia 0,6 eurolla, mikä on kannustavaa, mutta samalla julkisen talouden kannalta kestävää. Haluamme yksilö- ja palvelulähtöisen, selkeän ja kannustavan sekä työllisyyttä ja osallisuutta lisäävän järjestelmän. Näin voimme aidosti edistää ja tehostaa työllisyyttä sekä pitää huolta jokaisesta ihmisistä, Murto sanoo.

Lisätietoja STTK:ssa: Katarina Murto, puhelin 050 568 9188

STTK:n julkaisu Sosiaaliturvan uudistaminen, osa 1 Työttömyysturva