Yritysyliopisto ja tieteen tukipilarit

Kuukausi sitten Turun yliopistossa väitteli tutkija Mona Mannevuo. Väitöskirjassaan Mannevuo pilkkoo useita nykyaikaisen johtamisopin teoksia ja suuntauksia ja pyrkii osoittamaan, kuinka ne ovat oikeastaan variaatioita melko vanhoista opeista. Erityisesti Mannevuo iskee hampaansa mainostoimisto Ellun Kanojen tekemään Dialogi -selvitykseen ja siihen, miten selvityksessä kuvaillaan eri sukupolvien suhtautumista työelämään ja ammattiliittoihin.

Mannevuon mukaan Dialogi on lähinnä monologi siitä, millä tavoin Y-sukupolven tulisi suhtautua työnantajiin. Tämä paljastuu raportin säröissä, joissa työntekijöiden ja työnantajien intressit eivät kohtaa toisiaan. Dialogissa haastatellut Aalto-yliopiston opiskelijat ovat vastaustensa perusteella ennen kaikkea organisaatioihmisiä, eivät luovia ja rajattomia projektityöläisiä.

”Aallon opiskelijat esimerkiksi ilmoittavat mielestään tärkeimmän palkkion työssä olevan palkka, mieleisimmän työajan olevan arkena 37,5 tuntia ja parhaimmaksi lomanviettoajaksi he mainitsevat kesän, mieluiten neljä viikkoa heinäkuussa. Tämän lisäksi opiskelijat nimeävät työntekijöinä esikuvikseen omat vanhempansa ja toivovat selkeää rajaa vapaa-ajan ja työn välille”, Mannevuo kirjoittaa.

Toisin sanoen opiskelijoiden toiveet työstä vastaavat huomattavasti ammattiliittojen ajamia ”perinteisiä” työehtoja. Ehkä ihmiset, kansa ja työelämä eivät olekaan muuttumassa aivan sillä tavalla kuin meille annetaan ymmärtää.

Akateeminen yrittäjä ei nuku

Yliopistojen työkulttuurin osalta Mannevuo havaitsee, että yliopistot eivät ole yhteisöinä lainkaan osattomia siihen, että työ nähdään yrittämiseksi ja työnteon tavat jalostuvat epätyypillisiksi. Yliopistot ovat Mannevuon mukaan paitsi innovaatiopolitiikan rationalisoimia ”kansakunnan vetureita”, myös globaalissa kilpailussa toimivia yrityksiä, jotka markkinoivat itseään ja erinomaisuuttaan autonomisen, rajattoman ja pyyteettömän tieteentekijän hahmolla.

Esimerkiksi Turun yliopistoa markkinoiva Youtube-video kuvaa ympäri vuorokauden työskenteleviä tieteentekijöitä. Video on otsikoitu University of Turku – the campus that never sleeps.

Opetus- ja tutkimushenkilöstön ei pitäisi olla yrittäjiä, mutta sellaiseksi he kokevat oman asemansa. Mahdollisuus suureen etenemiseen uralla ja omistautuva intohimo omaan tieteelliseen työhön saa heidät toimimaan sopimansa järjestelmän sisällä niin, että he ylittävät kokonaistyöaikamääränsä ja saattavat tehdä töitä epäterveellisellä rytmillä ja paineella.

Suoja tieteelle

Meidän muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävässä toimivien näkökulmasta erityistä tässä on se, että tämä ei koske meitä. Me olemme tavanomaisessa työsuhteessa emmekä elä yrittäjäriskillä. Me teemme työtä ensisijaisesti yliopistolle, instituutiolle. Me emme hamua henkilökohtaista glooriaa mitenkään eri tavalla kuin muu työelämä.

Me haluamme, että tiedettä voidaan tehdä siten, kuin tutkijalle parhaiten sopii. Meillä vain täytyy olla työehdot raamittamassa sitä, miten palvelut rakennetaan ja miten tutkimusta ja opetusta tukevaa henkilökuntaa on käytettävissä. Meidän täytyy olla myös sanomassa ”älkää nyt hyvänen aika vähentäkö meistä, sillä meidän työmme menisivät sotkemaan tukijan ja opettajan pään, estämään häntä keskittymästä omaan työhönsä!”

Meidän täytyy sanoa niin, koska olemme oman työmme ammattilaisia ja tiedämme mistä puhumme.

Me tiedämme, mitä tapahtuu tutkijalle, kun hän kamppailee jonkin hallinnollisen järjestelmän kanssa. Me tiedämme miltä tuntuvat ne ulkoapäin asetetut velvoitteet, joita usein byrokratiaksi kutsutaan. Ne eivät vähene, jos meitä vähennetään.

Ne pahenevat.

Mats Kommonen

Kirjoittaja on Turun yliopiston tietoturvapäällikkö ja toimii myös Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL:n varapuheenjohtajana. Kirjoitus on editoitu blogia varten YHL:n Yliopistopäivässä 16.10. pidetyn puheen pohjalta. Lue koko puhe täällä.