Koulutus

Liitto järjesti aiempien vuosien tapaan pääasiassa liiton luottamus- ja työsuojeluhenkilöille suunnattua täsmäkoulutusta. Koulutuksissa käsiteltiin luottamusmiestoiminnan ajankohtaisia asioita, palkkausjärjestelmää sekä henkistä ja fyysistä työsuojelua.
Kärjet-koulutus oli työtaistelukoulutus, joka neuvottelujen junnatessa olikin hyvin oikea-aikainen. Siinä keskityttiin työtaistelun ja tukitoimien suunnitteluun. Virikeviikonloppu suunnattiin erityisesti jäsenille, jotka eivät aikaisemmin olleet käyneet liiton kursseilla.

Monet jäsenyhdistykset pitivät myös omia koulutustilaisuuksiaan, joissa käsiteltiin paikallisia edunvalvonta-asioita. YHL:n jäsenet osallistuivat vuoden aikana myös Aktiivi-Instituutin ja TJS-Opintokeskuksen järjestämille kursseille.

Liiton perinteinen Yliopistopäivä-seminaari järjestettiin syyskuussa. Johtamista ja työyhteistyötaitoja käsitelleen seminaarin puhujina olivat muun muassa sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala, provostit Kristiina Mäkelä Aalto-yliopistosta ja Liisa-Maija Sainio LUT-konsernista sekä YTT ja tietokirjailija Sari Kuusela.

Liitto järjesti seuraavat omat koulutukset, joihin osallistui jäseniä seuraavasti:

Koulutustilaisuudet                                                                     Osanottajat

3.2. Kärjet-koulutus (webinaari) n. 70
19.3. Sopimuksen selostustilaisuus 54
12.–13.4. Yhteistoimintakurssi 48
24.–25.5 Työsuojelukurssi 35
8.-9.6. Virikeviikonloppu 21
21.9. Yliopistopäivä (kaikki osallistujat) 71
29.10. Palkkausjärjestelmäkurssi 43

Aktiivi-Instituutin työsuojelun peruskurssille osallistui neljä jäsentä ja Työsuojelutietoa luottamusmiehille -kurssille myös neljä jäsentä.

Koulutustuet

Jäsenten oli mahdollista hakea koulutustukea sekä ammatilliseen että ay-koulutukseen. Tutkintostipendejä myönnettiin 14 kappaletta. Muita ammatillisia koulutustukia jaettiin 10 kappaletta.