Kesäkuu käynnistyy kestävän kehityksen viikolla
Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäisen kerran Euroopan kestävän kehityksen viikkoon (ESDW) 30.5.–5.6.2015. Kestävän kehityksen viikon tavoitteena on pistää liikkeelle ja tehdä näkyväksi kestävän kehityksen erilaisia hankkeita ja projekteja ympäri Eurooppaa. Kestävä työ on sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää aina suunnittelupöydältä tuotantoon ja palvelun tarjoamiseen asti.
STTK ja muut palkansaajakeskusjärjestöt osallistuvat viikkoon jakamalla tietoutta kestävästä työstä, sen kaikista kolmesta ulottuvuudesta eli sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä. Viikon tapahtumia voi seurata tunnisteella #kestävätyö ja #sitoumus2050. Tunnisteita käyttämällä voi myös osallistua viikkoon kertomalla esimerkiksi, mitä omalla työpaikalla on tehty kestävän työn eteen.
Lisätietoa viikosta ympäristöministeriön sivuilla.