Helsingin yliopiston yt-neuvottelut alkavat 30. syyskuuta
Helsingin yliopisto aloittaa yt-neuvottelut syyskuun lopussa. Neuvotteluilla tavoitellaan 86 miljoonan euron säästöjä ja mittavia henkilöstövähennyksiä, jotka pahimmillaan voivat koskea 1200 yliopiston työntekijää.
Helsingin yliopisto käynnistää 30. syyskuuta yt-neuvottelut henkilöstön supistamisesta. Neuvottelut on tarkoitus saada päättymään viimeistään marraskuun 2015 loppuun mennessä. Mahdolliset irtisanomiset on yliopistotyönantajan mukaan tarkoitus panna toimeen vuoden 2016 aikana.
YHL:n edustajina neuvotteluissa toimiva pääluottamusmies Timo-Jussi Hämäläinen kummeksuu tavoitetta.
– Mitään tietoa tarkoista tulovähennyksistä esimerkiksi täydentävän rahoituksen osalta ei vielä ole olemassa, joten kiirehtiminen henkilöstövähennysten kanssa tuntuu omituiselta. Tässä vaiheessa on hyvin vaikeaa ennustaa mikä on tilanne viiden vuoden päästä.
Vaikka neuvottelut koskevat yliopiston koko henkilöstöä, ne tulevat kohdistumaan erityisesti muuhun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöön. Yliopistotyönantajan mukaan näin aiheutettaisiin mahdollisimman vähän haittaa opetukseen ja tutkimukseen.
Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHYn puheenjohtajan ja pääluottamusmiehen Elisa Hyytiäisen mukaan hallinnon heikentäminen tulee kuitenkin väistämättä heikentämään opetuksen ja tutkimuksen laatua.
– Jos henkilöstövähennykset kohdistuvat huomattavin osin muuhun henkilöstöön, siirtyy tukitehtäviä väkisinkin opetus- ja tutkimushenkilöstön hoidettavaksi. Tämä ei ole järkevää resurssien käyttöä.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja/pääluottamusmies Elisa Hyytiäinen, 050 359 3828
Pääluottamusmies Timo-Jussi Hämäläinen,050 351 0636