4/2011
< Palaa sisällysluetteloon
Pääkirjoitus
Kertauksen aika
Puheenjohtaja Kerttu Pellinen
Vuoden loppupuolella on syytä katsahtaa taakse jääneisiin tapahtumiin.
Liittovaltuustolle esitettävän selvityksen valmistelussa huomasin, että vaikka
vuosi ei ollut aivan yhtä vilkas kuin yliopistouudistuksen sisältänyt edellinen
vuosi, kaikenlaista sentään on tapahtunut. Kevätpuolella neuvoteltiin kaikilla
sopimusaloillamme sopimuskauden toisen vuoden palkankorotuksista ja niiden
käytöstä. Yliopistojen palkkausjärjestelmään sovittiin uusi vaativuuselementti
ja yhteistoiminta- ja työsuojelun yhteistoimintaa koskeva osuus saatiin osaksi
yliopistojen työehtosopimusta. Samalla sovittiin yhteisestä työnantajan ja
henkilöstöjärjestöjen yhteistoimintakoulutuskierroksesta, yhteistoimintahan on
yhteinen asia. Yliopistoissa on valmisteltu paikallisia yhteistoimintasopimuksia
ja monet niistä ovat jo käytössä. Käytännön yhteistoiminnan suhteen ollaan näin
palaamassa normaalitilaan.
Liittokokouskaudella toteutettavaksi päätetty jäsentutkimus tehtiin kuluvana
vuonna ja julkaisu, jossa tehdään vertailuja vuoden 2007 jäsentutkimuksen
tuloksiin, on nyt valmistumisvaiheessa. Tutkimuksen sisällöstä kerrotaan
seuraavassa Universitas-lehdessä. Juhlankin aihetta on ollut - perinteisen
Yliopistopäivän yhteydessä ja työn merkeissä juhlittiin liiton
nelikymmenvuotista taivalta.
Jäsentemme jaksaminen jatkuvan muutoksen keskellä on ollut jatkuvana huolena.
Tuottavuusohjelman aiheuttamat henkilöstöleikkaukset, talouden kiristyminen
kaikilla työpaikoilla, rakenteelliset muutokset ja uusien toimintatapojen
haltuunotto aiheuttavat paineita ja vaikuttavat työmotivaatioon ja arkipäivän
elämään. Jäsentutkimuksen mukaan jäsenistömme enemmistö kertoo työtehtävien ja
kiireen lisääntyneen jonkin verran tai huomattavasti Ennakoimattomia muutoksia
pidetään isoimpana työsuhteen epävarmuustekijänä. Työnantajien
henkilöstöpolitiikan laatu ei jäsentutkimuksessa saa kovin hyviä arvosanoja.
Ilman taloudellista pakkoa käytävät irtisanomisneuvottelut tuskin arvosanoja
nostavat - Itä-Suomen yliopiston suunnitelmat huolestuttavat paitsi niiden
kohteena olevia, myös muiden yliopistojen henkilöstöä.
Viime viikot ovat olleet tiivistä sopimusneuvottelujen aikaa. Yllättäen
alkaneet työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut on käyty etuajassa raamisopimuksen
määrittämällä aikataululla aikaisemmin kuin mihin olimme etukäteen
valmistautuneet.
Joulu on taas lähellä. Minusta tuntuu, että se tulee vuosi vuodelta aina vain
nopeammin eikä valmisteluihin ole riittävästi aikaa. Ei kuitenkaan syytä
stressiin, joulun ylivertaiseen tunnelmaan pääsee pienemmälläkin tohinalla!
Hyvää loppuvuotta ja toiveikasta vuoden alkua!
|