4/2011

Määräaikaisten työsopimusten ketjutus jälleen korkeimman oikeuden arvioitavana

Pitkäkestoinen tutkimustyö ei projektiluonteisuudestaan ja ulkopuoliseen rahoitukseen liittyvästä riskistä huolimatta ole peruste työsuhteen määräaikaisuudelle.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2011:73 ottanut kantaa määräaikaisuuden perusteeseen määräaikaisten työsopimusten ketjutustilanteessa. Ratkaisussa oli kysymys sellaisen työntekijän työsuhteen määräaikaisuuden perusteen arvioinnista, joka oli työskennellyt sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä 7.1.2002 – 31.12.2008 keskeytyksettä 11 peräkkäisessä määräaikaisessa työsuhteessa. Työntekijä oli työskennellyt tutkimushoitajana kolmessa tutkimushankkeessa, joissa tutkittiin nuoruusiän diabetesta ja jotka olivat alkaneet vuonna 1997, vuonna 2002 ja vuonna 2004. Tutkimukset oli rahoitettu ulkopuolisella rahoituksella, josta osa oli ulkomaista ja osa kotimaista ja joka perustui kilpailutukseen viiden vuoden välein.

Asiassa oli kysymys siitä, oliko työn projektiluonteisuus ja sen ulkopuolinen rahoitus työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy solmia työntekijän kanssa määräaikaisia työsopimuksia vai oliko työsopimusta pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Korkein oikeus huomioi, että sinänsä sekä työn projektiluonteisuus että rahoituksen epävarmuus voivat joissain tapauksissa olla peruste solmia työsopimus määräajaksi. Oleellista arvioinnissa on se, että kuitenkaan määräaikaisten sopimusten käyttämisellä ei saa kiertää työntekijän suojaksi säädettyjä irtisanomissäännöksiä.

Korkein oikeus arvioikin kyseisessä tapauksessa työn projektiluonteisuutta ja ulkopuolisen rahoituksen vaikutusta siitä näkökulmasta, kohdistuiko työvoiman tarpeen pysyvyyteen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa.

Projektiluonteisuuden arviointia

Työntekijän työ oli osa tutkimustyötä, jossa seurattiin tutkimukseen otettavia lapsia pitkäaikaisesti. Saadun selvityksen mukaan uusia lapsia oli otettu tutkimuksen piiriin myös työntekijän työsuhteen päättymisen jälkeen. Koska tutkimuksen kestoaika suunnitelman mukaan saattoi olla yli 20 vuotta, ei työtä korkeimman oikeuden mukaan ollut tarkoitettu
väliaikaiseksi eikä työvoiman tarvetta näin ollen voinut pitää tilapäisenä.

Korkein oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että tutkimuksen suunniteltu päättymisajankohta olisi työnantajalla aikanaan etukäteen nähtävissä ja että tapauksessa oli ainoastaan vähäinen epävarmuus työvoiman tarpeen jatkumista. Työnantajalla ei korkeimman oikeuden mukaan ollut olennaisesti erilaista riskiä kuin työnantajalla yleensä oleva työsuhteen irtisanomisesta aiheutuva taloudellinen riski.

Näin ollen korkein oikeus päätyi työvoiman tarpeen pysyvyyttä koskevassa arvioinnissaan siihen, ettei työn projektiluonteisuus näissä olosuhteissa sinällään ollut peruste työn määräaikaisuudelle. Tämän jälkeen tuli kuitenkin erikseen ratkaista, vaikuttiko pysyvyyden arviointiin tutkimuksen rahoitus, joka perustui vuosittain eri lähteistä saataviin suorituksiin.

Ulkopuolisen rahoituksen vaikutus

Tapauksessa oli riidatonta, että työntekijän työtehtävät perustuivat erilaisiin projekteihin ja että projektirahoituksen päättyessä myös hänen työtehtävänsä todennäköisesti loppuisivat. Suurin osa projektien rahoituksesta tuli ulkomaisista säätiöistä ja pieni osa sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Tutkimustyön tarpeen pysyvyyteen vaikuttivat korkeimman oikeuden mukaan niin vuosittaiset kuin pitempiaikaisetkin rahoituspäätökset. Korkein oikeus piti mahdollisuutta rahoituksen keskeytymiseen todellisena. Kuitenkin korkeimman oikeuden mukaan työn pysyvyyttä puoltavia seikkoja olivat tutkimusten vaatima pitkäjänteisyys ja laajuus, tutkimuksiin jo käytettyjen kustannusten määrä sekä rahoituksen perustuminen tapauksen kaltaisten tutkimusten rahoittamista harjoittaviin säätiöihin.

Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, ettei rahoituksen päättymisen mahdollisuus ollut olennaisesti suurempi uhka työvoiman tarpeen jatkumisen kannalta kuin uhka, joka aiheutuu esimerkiksi nopeista suhdanteiden muutoksista muunlaisen työn kysynnässä. Korkeimman oikeuden mukaan työntekijän kanssa lähes seitsemän vuoden aikana solmitut useat määräaikaiset työsopimukset viittaavat jo sinällään siihen, että hänen työnsä tarve on työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla pysyvää.

Edellä selostetun kaksiosaisen arvioinnin perusteella korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että tutkimusapulaisten työn tarvetta on perusteltua pitää työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin soveltamisen kannalta pysyvänä. Kuntayhtymällä ei siten ollut ollut laissa tarkoitettua perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten tekemiseen, vaan työntekijän työsopimusta oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Määräaikaisuuden perusteet arvioitavana

Rahoituksen epävarmuuden merkitystä työsuhteen määräaikaisuuden perusteena on arvioitu myös korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:11. Kyseisessä tapauksessa työnantajayhtiön päiväkotitoiminta oli perustunut kaupungin kanssa vuosittain tehtyihin määräaikaisiin ostopalvelusopimuksiin ja työnantaja oli tämän vuoksi tehnyt työntekijöidensä kanssa vuosittain määräaikaiset työsopimukset. Korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että koska työnantajayhtiö ei ollut voinut normaaliin yritystoimintaan kuuluvalla tavalla varautua toimintansa taloudellisen perustan muutoksiin, sillä oli ollut pätevä syy määräaikaisten työsopimusten tekemiselle. Tähän ratkaisuun päädyttiin, vaikka päiväkotitoimintaa pidettiinkin jokseenkin vakiintuneena.

Asia on ollut esillä myös lainvalmistelussa, kun työsopimuslain säännöstä määräaikaisen työsopimuksen solmimisen edellytyksistä muutettiin 1.1.2011 voimaan tulleella lailla. Hallituksen esityksessä on todettu, että yrityksen toiminnan perustuminen toisten yritysten tai julkisen sektorin kanssa tehtäviin määräaikaisiin toimeksiantosopimuksiin ei automaattisesti oikeuta yrityksiä käyttämään määräaikaisia työsopimuksia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu 2011:73 linjaa työn projektiluonteisuuden ja rahoitukseen liittyvää epävarmuutta määräaikaisuuden perusteena. Tapauksesta saadaan johtoa siihen, millaisessa tilanteessa työvoiman tarvetta voidaan pitää pysyvänä ja millainen riski tarpeen pysyvyydestä työnantajan on siedettävä.

Salla Pyymäki
Lakimies, OTM, FM
Asianajotoimisto Bützow Oy