På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 4/2009


< Palaa sisällysluetteloon

”Laitteissa ja henkilöstössä pihistellään” - Päivi Pennanen kummeksuu tutkimusinfran laiminlyöntiä

Työsuojeluun Päivi Pennasen työajasta on osoitettu viisi tuntia kuukaudessa. Esimiehen kanssa on kuitenkin sovittu, että tarvittaessa tunteja saa käyttää enemmänkin.
- Viiden tunnin vapautusaika ei nimittäin riitä alkuunkaan työsuojelutehtävien hoitamiseen!, sanoo Päivi Pennanen.

 

 

– Kaikilla on hirvittävät työpaineet. Kun joku lähtee eläkkeelle, ketään ei tavallisesti palkata sijalle. Siitä ei jää mukava olo, työsuojeluvaltuutettu Päivi Pennanen Åbo Akademista kertoo.

Pennasen mukaan myös töiden pätkiminen määräaikaisuuksiksi lisää työpaikan pahoinvointia.

Työsuojeluvaltuutettu, erikoislaboratoriomestari Päivi Pennanen manaa laitoksensa vanhoja kojeita. Säästöohjelman takia yksinkertaisia peruslaitteita, esimerkiksi kaasukromatografia, ei uusita.

– Osa laitteista on 1970-luvulta ja muutamat niistä ovat jo pieni turvallisuusriski, koska niihin ei saa varaosia.

Uusinkin kaasukromatografi on yhdeksän vuotta vanha. Kun jokin laitteista menee rikki, työt seisovat ja jonoja syntyy.

Kalleimmat hankinnat on tehty yhdessä Turun yliopiston kanssa.

– Tietokoneohjelmatkin maksavat. Monet ohjelmat ovat aika vanhanaikaisia, mutta ne eivät ole ensimmäisenä tai toisenakaan prioriteeteissa.

Valtiolta tuleva perusrahoitus ei Pennasen mukaan aivan riitä peruskuluihin. Esimerkiksi opiskelijat tekevät nykyisin peruskokeet pareittain aiemman yksintyöskentelyn sijaan.

– Onhan se ekologista, kun tulee pienempi määrä jätettä. Toisaalta joku laiskansorttinen opiskelija voi siivestää.

Kolme eläkkeelle, yksi tilalle

”Varaosia” ei saada Pennasen mukaan henkilöstöönkään.

– Usein eläkkeelle jäävän tilalle ei tule ketään. Yliopistolla tunnutaan ajattelevan, että ”kiitti, kun olit, mutta mukavampi, kun lähdet”.

Lähtijälle jää Pennasen mukaan helposti käsitys, ettei hänen työpanostaan oikeasti tarvittukaan, ei ainakaan täysin.

– Meidän verstaasta lähti juuri kaksi taitavaa kaveria eläkkeelle, ja yksi jo aiemmin.

Tilalle on palkattu yksi henkilö. Hän yrittää parhaan kykynsä tehdä entisten työt, ja labrainssit joutuvat tekemään ehkä vähän enemmän kuin aiemmin.

Laboratoriossa rakennetaan osa kojeista itse. Myös vanhojen laitteiden kunnostamiseen tarvitaan tietotaitoa.

– Eivät ne taidot siirry noin vain. Täytyy vähän harjoitella. Kun tutkija tuo piirustuksen, eikä laitetta ole, täytyy miettiä, miten laite tehdään ja miten se täyttää turvallisuusvaatimukset. Pennanen toivoo, että laitoksella olisi mahdollisuus opettaja-oppilas -pareihin, jotta monitaitoisuus ja luovuus siirtyisivät eteenpäin.

– Vaikka olisi kuinka taitava tulija, ei hänellä ole samoja taitoja kuin sillä, joka on ollut talossa 30–40 vuotta.

Määräaikaisuus luo epätoivoa

Pennanen on seurannut huolestuneena määräaikaisen tukihenkilöstön jaksamista.

– On levottomuutta ja asennetta, ettei jaksa. Joskus näkee suoranaista epätoivoa. Psyykkinen huonovointisuus on työterveyshuollon tilastojen mukaan kasvanut.

Työsuojeluvaltuutettu ei voi tehdä muuta kuin kuunnella määräaikaisten huolia.

– Muutama kuukausi siellä, muutama täällä. Se on tosi surkeaa, sillä he ovat meille ihan oikeasti tarpeellisia. Säästöohjelman takia tutkimusinfraan ei palkata vakituisia.

Tällä erää pahin työsuojeluongelma on Pennasen sanoin yliopistouudistus.

– Ihmiset ovat levottomia, kun ei ole varmaa tietoa tulevasta. Systeemit eivät välttämättä ole selviä yliopiston johdollekaan. Me voimme kertoa vain mitä tiedämme, samat tiedot ovat tulleet muillekin.

Levottomuus ja huoli tulevasta eivät Pennasen tietojen mukaan ole puhjenneet sairasteluksi.

Omat työt vai luottamustehtävät?

Työpisteiden ergonomiasta pidetään Åbo Akademissa huolta yhteisillä kierroksilla työterveyshuollon fysioterapeutin kanssa. Välillä työsuojeluvaltuutetun sijasta mukana kulkee työsuojelupäällikkö, parhaimmillaan tarkastukseen osallistuvat kaikki kolme.

– Pyrimme käymään kaikki systemaattisesti läpi, mutta omatkin työt pitää tehdä.

Työsuojeluun Pennasen työajasta on osoitettu viisi tuntia kuukaudessa, joskin esimiehen kanssa on sovittu, että tarvittaessa tunteja saa käyttää enemmänkin.

– Kyllä siitä joku työkavereista saattaa sanoakin. Hänen työnsä jäävät tekemättä, kun minä en ehdi tekemään omiani. Voi olla ihan kirjaimellisesti, ettei mikään etene.

Birgitta Suorsa | UP-uutispalvelu

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet