På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 4/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Odotukset ovat kovat

YHL:n puheenjohtaja Kerttu Pellinen avasi liittokokouksen toteamalla, että kulunut liittokokouskausi on vaatinut kaikilta paljon voimavaroja. Normaaliin toimintaan kuuluvien sopimusvalmistelujen rinnalle ovat erityisesti tarmoa vaatineet yliopistojen palkkausjärjestelmien uusiminen ja soveltaminen, valtion tuottavuusohjelma seurauksineen, laaja yliopistolaitoksen rakenteellinen kehittäminen, puhumatta yliopistolain uudistusmishankkeesta, puheenjohtaja sanoi.

Kerttu Pellinen valittiin yksimielisesti jatkamaan liiton puheenjohtajana seuraavat neljä vuotta. Puheenjohtajan mukaan uusien tulevien vaatimusten kokonaisuuden hahmottaminen on melko vaikeaa. -Emme kuitenkaan saa jäädä pelkästään odottamaan ja reagoimaan tapahtuneeseen, Pellinen painotti. Hän korosti, että nyt tulee toimia hyväksytyn toimintalinjauksen mukaisesti ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ohjaamaan kehitystä linjausten suuntaan.

Puheenjohtaja Kerttu Pellinen oli huolissaan jäsenten jaksamisesta, sillä yliopistomuutokseen liittyy suuria asioita. Taloushallinto uudistetaan ja yliopistojen hallinnon sisäisiä toimintatapoja muutetaan voimakkaasti.

– Ihmetellä sopii, millä voimilla jäsenemme nämä muutokset jaksavat toteuttaa?, hän huomautti.

– Yliopistot joutuvat vastaamaan taloudestaan itsenäisesti, vaikka toisaalta toimintaa ohjataan vahvalla kädellä niin Mariankadulta valtiovarainministeriöstä kuin Meritullinkadulta opetusministeriöstä, Kerttu Pellinen totesi ja toivoin, ettei Eteläranta kymppi liity nykyistä vahvemmin ohjaajien joukkoon.

Yliopistotyönantajan on kannettava vastuuta koko henkilöstöstään

Taloudellinen itsenäisyys tuo suurta vastuuta yliopistojen työnantajapolitiikkaan. Yliopistoyhteisön rikkaus on sen eri työntekijäryhmät ja eri-ikäiset työntekijät. Menestyksellisen toiminnan takaavat innovatiivisten kokeilijoiden ja kokeneiden työntekijöiden arvokkaat työpanokset yhdessä. Eri työntekijäryhmien osaaminen ja pitkän työuran aikana kertynyt kokemus ovat arvokkaita investointeja.

Puheenjohtaja viittasi liiton syyskuisessa yliopistopäivässä pidettyihin puheenvuoroihin, joiden pääviesti oli, että koko yliopistoyhteisöä tarvitaan rakentamaan ja pitämään yllä uutta yliopistolaitosta.

– YHL:n jäsenistö on yliopistoyhteisön rakenteiden kantava voima, Pellinen sanoi. Tämän tulee myös yliopistotyönantajan tunnustaa.

Uudistus synnyttää uuden yliopistokulttuurin

Yliopistolaitos on jatkuvassa kehittymistilassa ja paluu entiseen ei SYTY:n hallituksen puheenjohtaja Timo Lahden mukaan ole. - Aika näyttää onko yliopistouudistus historiallinen ja fantastinen, Lahti huomautti.

 

Yliopistotyönantajan tervehdyksen toi Tampereen yliopiston hallintojohtaja, Suomen yliopistojen työnantajayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Lahti.

Lahti toisti aikaisemmin esittämänsä huolen yliopistorahoituksen riittävyydestä.

–Vakaa työnantajapolitiikka edellyttää vakaata valtiorahoitusta, Timo Lahti sanoi ja odotti valtiovallan lupausten yliopistorahoituksen vahvistumisesta toteutuvan.

Lahti totesi uuden yliopistolaitoksen työehtosopimusneuvottelujen olevan haasteellisia. Sopimuksesta pitäisi päästä sopuun joulukuun loppuun mennessä. Lahti piti yliopistoja hyvin palkkakilpailukykyisinä.

–Palkkausjärjestelmän seurauksena palkat ovat nousseet keskimäärin n. 15 prosenttia, hän sanoi tunnustaen toki, että suuri osa noususta selittyy erilaisilla liukumilla.

Anne Nordström

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet