|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon Hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää työelämän kokonaisuudistusta
STTK:n liittokokous pidettiin marraskuussa. Mikko Mäenpää jatkaa STTK:n puheenjohtajana. Valinta oli yksimielinen. Mäenpää on johtanut STTK:ta vuodesta 2000.
– Tavoitteena on oltava mielekäs ja hyvä työ. Työnteon erilaiset muodot on saatava samojen pelisääntöjen alaisiksi. Osaamisen turvaaminen koko työuran ajan on välttämätöntä ja tuottavuuteen on saatava uusi harppaus, STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää linjaa. Työlainsäädäntö ja sopimukset eivät kata enää kaikkea työtä. Siksi tarvitaan työelämän kokonaisuudistus. Mäenpää korostaa, että STTK:n huoli epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevistä ei ole pois toistaiseksi voimassaolevien, kokoaikaisissa työsuhteissa olevien edunvalvonnasta. Pysyvä ja kokoaikainen työ pitää jatkossakin tehdä pysyvissä kokoaikaisissa työsuhteissa. Esimerkiksi julkista sektoria riivaavista jatkuvista määräaikaisuuksista on päästävä eroon. – Pätkä- ja osa-aikatyön teettäminen ei saa merkitä irtisanomissuojan kiertämistä eikä olla työnantajalle säästökeino. Tällä hetkellä työn jatkumiseen ja lomiin liittyvä suoja perustuu suurilta osin pysyvän ja kokoaikaisen työsuhteen varaan. – Muuttuvassa työelämässä on tavoiteltava sitä, että samankaltaisessa työntekotilanteessa ja samalla työmäärällä ansaitaan samat edut ja oikeudet. Kyse on perinteisen edunvalvonnan laajenemisesta uusiin työnteon muotoihin, uusille aloille ja vastaamaan muuttuneita työaikoja, sanoo STTK:n puheenjohtaja. Suomi on sivistysvaltio Työvoimapulaa paikkaamaan Suomi tarvitsee myös maahanmuuttajia. STTK painottaa maahanmuuttokeskustelussa ihmis- ja perusoikeuksien toteuttamista ja aitoa mahdollisuutta päästä kunnollisten kotouttamistoimien pariin. – Maahanmuuttajiin liittyvässä keskustelussa toivoisi, että päällimmäiseksi jää tunne Suomesta sivistysvaltiona. Tämä tarkoittaa samoja oikeuksia ja velvollisuuksia esimerkiksi etnisestä taustasta, uskonnosta tai ihonväristä riippumatta. Työpaikoilla ammattiyhdistysväen velvollisuus on saada maahanmuuttajat samojen pelisääntöjen pariin kuin suomalaiset, Mikko Mäenpään korostaa. Verotuksen painopiste työn verotuksesta kulutus- ja haittaveroihin
Valtiovarainministeriön verotyöryhmä valmistelee esityksiä verotuksen
kokonaisuudistukseksi. STTK pitää uudistusta tervetulleena ennen kaikkea siksi,
että erilaiset vähennysjärjestelmät ovat jo kaventaneet veropohjaa uhkaavasti.
Tärkeää on myös varmistaa julkisen talouden kestävyys pitkällä – Julkiseen talouteen kohdistuu ennenäkemättömiä paineita toisaalta väestön ikääntymisen, toisaalta talouskriisin vuoksi. Valtion ja kuntien velkaantuminen jatkuu vielä pitkään sen jälkeenkin kun talous on lähtenyt kasvu-uralle. Paineita voidaan helpottaa viisaan verouudistuksen avulla, Mäenpää arvioi. STTK:n lähtökohta tässä taloustilanteessa on se, että kokonaisveroaste ei alene ja verotuksen painopiste siirtyy työn verotuksesta muuhun verotukseen. – Verotuksen on tuettava tuottavuutta ja työllisyyttä. Palkkaverotuksen on tulevaisuudessa oltava ”kevennysosastossa”, ei korotuksen kohteena. Näin toimien varmistetaan työn tekemisen kannattavuus ja työpaikkojen pysyminen Suomessa sekä palkansaajien ostovoima, Mäenpää tiivistää.
|
|
||||||||||||||||||||