4/2008

YHL:n jäsenet parantavat hevosia ja kasvattavat orkideoita

Yliopistojen henkilöstö hoivaa harvinaisia kasveja, tuntee lääketieteen julkaisut, hoitaa öisin sairaita eläimiä ja hankkii rahoituksen lomittajilleen. Sarjan viimeisessä osassa YHL:n jäsenet kertovat osaamisestaan ja työstään.

Kuvat: Birgitta Suorsa/UP

Hevoskuiskaaja Helsingistä

Osastonhoitaja Sonja Viinanen on tottunut suurikokoisiin potilaisiin.

Kuka: Sonja Viinanen
Ammatti ja työkokemus: Osastonhoitaja, 2,5 vuotta
Koulutus: Hevostenhoitajan tutkinto
Missä: Helsingin yliopisto

Osastonhoitaja Sonja Viinanen kiitää potkupyörällä pitkin karsinoiden välistä käytävää. Eläinlääkärin tarvitsema välineistö hevosen hoitamiseen kiikutetaan perille nopeasti.

– Nämä ovat meille potilaita, Viinanen viittaa hevosiin.

Tällä kertaa osa 21 karsinasta on tyhjänä. Niistä kolme on eristyskarsinaa. Edessä on toivottavasti rauhallinen iltavuoro. Iltaisin ja öisin osastolla päivystää yksi hoitaja, jonka apuna on opiskelijoita. Eläinlääkäri on hälytysetäisyydellä.

– Syksyisin meillä on ähkytapauksia, kun siirrytään laitumelta sisäruokintaan. Keväällä ja kesällä varsa-aikana on enemmän potilaita.

Potkut ovat tuttuja kaikille

Viinanen vakuuttaa, että suurikokoisten, noin 500-kiloisten, eläinten käsittelyyn tottuu. Nukutetut, täysanestesiassa olevat hevoset nostetaan vinssillä. Kolhuja tulee, vaikka työsuojelusta pidetään huolta.

– Hevoset eivät ole aina hoitomyönteisiä. Myös tehohoitopotilaat ovat haastavia. Viinanen on harrastanut hevosia lapsuudestaan saakka.

– Opiskeluaikana kuulin, että harjoittelujakson voisi päästä tekemään hevossairaalaan. Työ oli niin kiinnostavaa, että valmistuttuani jäin tänne. Tämä on äärimmäisen vaihtelevaa työtä ja yliopistolla on mukava olla, älykkäiden ihmisten työympäristössä.

Välillä ministeriö oli siirtämässä eläinlääketieteellisen tiedekunnan Kuopioon. Sittemmin hevossairaalan siirtämisessä Helsingin Vallilasta Viikkiin nähtiin monta mutkaa.

– Projektiryhmässä suunnittelimme jo lattiakaivojenkin paikkoja, kun tuli uhka, ettei hevossairaalaa rakenneta lainkaan, Viinanen kertoo.

Harjan varresta leikkaussaliin

Esimieheksi Viinanen halusi, koska siinä voi kehittää työympäristöä vaikuttamalla ylempäänkin tahoon.

– Lähiesimiehenä olen työskennellyt kuutisen vuotta. Siinä tuli jo vastuuta muiden työstä, vaikka toimimmekin täällä aika demokraattisesti. Haastavinta on ollut yhteishengen löytyminen.

Vuorolistojen laatiminen, kehityskeskustelut ja henkilöstöjohtaminen täyttävät Viinasen aikataulua. Päivystysvuorossa hän nesteyttää ja lääkitsee hevosia, avustaa eläinlääkäriä ja työskentelee leikkaussalissa.

– Työhöni kuuluu ihan kaikkea perussiivoamisesta esimiestyöhön. Toistaiseksi meidän hoitajat tekevät kaikkea. Se tekee vuorolistojen laatimisesta helpompaa. Pieneläinpuolella hoitajat ovat erikoistuneet esimerkiksi silmäsairauksiin.

Osastolla on noin kymmenen hoitajaa ja kymmenen lääkäriä. Viinasen mielestä hoitajia voisi olla enemmänkin. Lääkäreiden suurta määrä selittää se, että osa heistä on jatkokoulutettavina seniorilääkärin ohjauksessa.

Viherpeukalo Turusta

Puutarhuri Simo Laine katsoo puutarhaa ammattilaisen silmin. Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa tehdään paljon käsityötä, joita koneilla ei voida korvata.

Kuka: Simo Laine
Ammatti ja työkokemus: Puutarhuri, 9 vuotta
Koulutus: Hortonomi
Missä: Turun yliopisto

Kun tavalliset palkansaajat vasta heräilevät aamutoimiinsa, yliopiston puutarhalla Turun Ruissalossa kastellaan jo kasveja.

– Kesäaikaan sadetus on hyvä aloittaa jo aamuhämärissä, että vettä säästyy ja että kasvit saavat riittävästi vettä heti aamusta. Vesi ehtii imeytyä maahan ennen auringon säteilyä. Lisäksi moni homma saadaan tehdyksi ennen kuin ihmisiä päästetään sisälle, puutarhuri Simo Laine kertoo.

Ulkona kasvavat kivikkokasvit, talouskasvit, ruusut, puut, pensaat ja perennat. Kuudessa kasvihuoneessa ovat puolestaan
erilaiset kokoelmat. Lattiapinta-alaa on kaikkiaan noin tuhat neliötä. Kesäisin lämpötila saattaa Amerikan ja Aasian tropiikkihuoneissa kivuta sietämättömäksi.

– Kun joutuu korjaamaan ilmastointiluukkua katonrajassa, hiki virtaa hetkessä norona selässä. Lattiarajassa on viileämpää.

Opastusta yleisölle

Tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi puutarha palvelee tavallisia kansalaisia.

- Meillä täytyy olla myös yleisöä kiinnostavaa kasveja. Kävijät haluavat neuvoja kasvienhoitoon, Laine toteaa. Vakituinen henkilökunta saa palkkansa yliopistolta, joka maksaa myös lämmityksen ja valaistuksen. Toimintamäärärahat pitää hankkia itse.

– Puutarha saa tuloja ulkoisesta palvelutoiminnasta eli pääsymaksuista, opastuksista ja matkamuistoksi myytävistä taimista ja tavaroista. Rahoilla maksamme esimerkiksi polttoaineet, lannoitteet, ruukut, käsityökalut, ruohonleikkurit, tietokoneet ja kausityöntekijöiden palkat.

Koneissa kitsastellaan

Määrärahaleikkaukset näkyvät, sillä eläkkeelle lähteneen puutarhurin sijalle ei otettu ketään. Jäljellä on viisi puutarhuria, joiden hoidettavana on 24 hehtaarin alueet.

– Työtä ei voi aina korvata koneilla. Erikoispuutarhassa monet kasvit vaativat runsaasti käsityötä, Laine toteaa.

Jotkin tehtävät hoituisivat hänen mukaansa nopeammin, jos koneet olisivat kunnossa.

– Heinää pystyy leikkaamaan tunnin, ja sitten menee kaksi tuntia koneen korjaamiseen, kun ei ole varaa ostaa uutta. Salaojia joudutaan yhä kaivamaan käsin, koska kaivinkonetta ei ole vara vuokrata. Traktorin kauhalla saadaan jonkinlainen edes alku ojalle.

– Kun työn saisi tehdyksi järkevällä tavalla ja tehokkaasti, työn jäljestä nauttisi ja saisi iloa työhönsä.

Siemeniä moneen maahan

Siemenet ja taimet hankitaan kansainvälisellä vaihdolla muiden kasvitieteellisten puutarhojen kesken. Osa vaihtosiemenistä kerätään puutarhalta, osa luonnosta mm. Kevolta Lapista.

– Lähetämme siemenluettelon noin 400 puutarhalle eri puolille maailmaa. He lähettävät luettelonsa meille. Kasvatamme useimmat kasvimme siemenistä, Laine kertoo.

Ruissalosta on jaettu muun muassa mehikasvien pistokkaita Eurooppaan. Orkidean jakotaimet ovat varsin suosittuja. Laineen on vaikea nimetä suosikkikasviaan.

– Riippuu vuodenajasta, mikä kiinnostaa. Joka päivä ei edes ehdi joka paikkaa katsomaan. Joskus sattumoisin huomaa, että tuokin kukkii hienosti.

– Kun työajan ulkopuolella kävelee alueella, kaikki näyttää ihan kivalta. Töissä sitä katsoo eri tavalla: tuntuu, että kaikki on pikkuisen rempallaan.

Käsialantuntija Helsingistä

Kirjastonhoitaja Leena Missonen osaa neuvoa vaikka kesämökin tuvan penkiltä, mistä tietoa löytyy.

Kuka: Leena Missonen
Ammatti ja työkokemus: Kirjastonhoitaja, 20 vuotta
Koulutus: Filosofian maisteri, pääaine suomen kieli
Missä: Helsingin yliopisto

Meilahden sairaala-alueella jyllää rakennustyömaa. Yhtä sekavalta vaikuttaa kirjastonhoitaja Leena Missosen ja hänen kollegoidensa työuran näkymät.

Yliopistouudistuksen ja tuottavuushankkeen lisäksi päälle painavat rakennuksen tuleva saneeraus sekä HUS:n organisaatiomuutokset ja konsistorin hyväksymä kirjastolaitosmalli.

Lääketieteen kirjastoväki elää kahden ison organisaation myllerryksessä. Missonen manaa, että sekaan on tuotu markkinoiden kvartaaliajattelu termeineen.

– Me emme yliopistossa valmista terästä tai bittejä. Tuotoksemme on ihan muuta!

Sokeina ja kuuroina

Missonen työskentelee yksin sisätautien kirjastossa, sairaalan 14. kerroksessa kahden potilasosaston välissä. Raja kirjaston ja potilaiden välillä on Missoselle selvä. Kirjastonhoitajan on opittava kuuroksi ja sokeaksi.

– En kuule mitään enkä näe mitään, mikä liittyy potilaisiin olipa kyseessä kuka tahansa.

Sisätautien kirjaston lisäksi Missosen vastuulla on anestesia- ja tehohoidon kirjasto sairaalan tunnelikerroksessa.

– Vielä 1990-luvun alussa sisätaudeilla oli kolme erillistä kirjastoa. Ne yhdistettiin ja minä sain sen hoitaakseni. Toisinaan tuntuu, että istun Mannerheimintiellä. Täällä käy väkeä koko ajan.

Suurin osa hänen kollegoistaan on siirtynyt klinikoilta erilliseen Terveystieteiden keskuskirjastorakennukseen.

Artikkelin metsästystä

Hyllyissä on arvokkaita lääketieteen julkaisuja, enimmäkseen englanniksi. Osa yli 50 nimikkeestä joudutaan karsimaan, koska yliopistosairaalan saama erityisvaltionosuus pienenee.

Missonen luottaa, että paperiset julkaisut pitävät pintansa. Käden ja silmän yhteistyö on oikean lehden kanssa helpompaa kuin sähköisen lehden kanssa. Selatessa pystyy hahmottamaan sisällön paremmin.

– Lääkärit ja tutkijat tilaavat tarvitsemansa artikkelit sähköpostitse, mutta osa jättää pöydälle käsinkirjoitetun lapun.

Viestissä voi olla alla vain etunimi. Missonen pystyy selvittämään oikean henkilön käsialan perusteella. Kahdenkymmenen vuoden aikana lääkärit ovat tulleet tutuiksi.

Jollei artikkelia löydy kampuksen aineistosta, Missonen tilaa sen kaukopalvelusta.

Toisinaan häneen otetaan yhteyttä lomallakin.

– Osaan neuvoa vaikka kesämökin tuvan penkiltä, miten kaivattu artikkeli kustakin sähköisestä lehdestä löytyy, Missonen nauraa.

”Aivokeskusta” palvelemassa

Missonen nimittää Meilahden sairaalaa brain centeriksi.

– Potilaiden hoidon ohella täällä tutkitaan ja opetetaan tulevia lääkäreitä.

Tulevaisuudessa keskus saattaa jäädä ilman aivojaan eli kirjastoa.

– Meitä ollaan siirtämässä Kaisaniemeen kirjastopalveluosastoon viiden kilometrin päähän. Kampuskirjastot häviäisivät. Nyt olemme täällä lääkäreiden ja opiskelijoiden ulottuvilla, Missonen toteaa.

Birgitta Suorsa | UP-uutispalvelu