På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 3/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Sopimuskauden tavoitteita valmistellaan

YHL:n laajennettu hallitus käsitteli kaksipäiväisessä seminaarissaan mm. yliopistojen hallinnollista tilannetta. Liittokokouksen asiakirja työstettiin ryhmissä, kuvassa vasemmalta Tuula Tammi-Sirén OHY, Kirsti Heikkinen OYHY, Taina Piponius TuYHY ja Lea Kervinen JoYHY.
Kuva: Satu Henttonen.

Valtion virka- ja työehtosopimuksen tavoitteita on keräilty jo viime lukuvuoden aikana panostaen ns. tekstipuoleen. Hiomista jatketaan syksyn mittaan. Täysin ilman palkankorotuksia sopimuspöydästä ei myöskään ole tarkoitus lähteä. Yliopistojen sopimusympäristö muuttuu täydellisesti. Sama tapahtui TAY-palveluille viime vuoden alussa ja yhtiöitettävälle Certialle ensi vuoden toukokuussa.

Certia

Yliopistojen palvelukeskus Certian yhtiöittämisestä on annettu lakiesitys eduskunnalle. Tarkoituksena on, että Certia muuttuu valtion tilivirastosta osakeyhtiöksi 1.5.2007 lukien. Yhtiön omistajina olisivat asiakasyliopistot ja ainakin alkuvaiheessa valtio. Certian henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan yhtiön palvelukseen.

Huhtikuun 2010 loppuun saakka Certian henkilöstöön sovelletaan valtion virka- ja työehtosopimusta ja muita valtion sopimuksia. Yhtiöittämisen jälkeen se ei enää ole mahdollista ja neuvottelut uudesta yhtiömuotoisen Certian työehtosopimuksesta on aloitettu.

Sopimusvalmistelua on tehty YHL:n ja Certian yhteistyönä jo viime kevään aikana. Elokuussa käynnistetyissä varsinaisissa neuvotteluissa käsiteltiin ns. aiesopimusta, joka sisältäisi tulevan työehtosopimuksen pääkohtia ja siirtyvän henkilöstön etuja koskevia linjauksia. Näitä olivat mm. työaika, sairasajan palkka ja vuosilomat. Neuvotteluja käytiin hyvässä hengessä, mutta kaikista yksityiskohdista ei kuitenkaan päästy lakiesityksen antamiseen mennessä yhteisymmärrykseen ja neuvottelut keskeytyivät ”luovaan taukoon”. Aikaahan varsinaisen työehtosopimuksen rakentamiselle on vielä ihan reilusti. Neuvottelupöytään palataan sitten kun siihen ollaan valmiita. Siirtyvän henkilöstön eläkkeiden tämänhetkisen tason varmistaminen yksityisellä lisäeläkkeellä on valmistelussa.

Neuvotteluihin osallistuivat tulevan työehtosopimuksen osapuolet, Certia ja sen tuleva työnantajajärjestö LTY (Liikenne- ja erityisalojen työnantajat) sekä Pardia/YHL ja JUKO.

Yliopistot

Yliopistolain tultua hyväksytyksi ja voimaanpanolain tultua voimaan yliopistotyönantajan työnantajayhdistys SYTY rekisteröityi ja päätti järjestäytyä Elinkeinoelämän keskusliittoon kuuluvaan Yksityisen opetusalan liittoon. Kaikkia yliopistoja koskevan työehtosopimuksen valmistelu aloitettiin YOL:n johdolla 17.9.2009. Tässä tilaisuudessa sovittiin yhteensä 19 neuvotteluaikaa jouluviikolle saakka. Näiden tapaamisten lisäksi syksy tulee sisältämään mahdollista pienryhmätyöskentelyä ja luonnollisesti vaihtoehtojen puntaroimista niin YHL:n omassa piirissä ja työntekijäpuolen yhteisissä palavereissa. Työntekijöiden sopimusosapuolina tulevat olemaan nykyiset valtion pääsopijajärjestöt. Kunnianhimoisena tavoitteenaan työnantajapuoli ilmoitti olevan, että sopimus saataisiin valmiiksi viimeistään jouluviikolla. Neuvottelusyksystä tulee hyvin tiivis.

YHL/Pardian varsinaisin neuvottelijoina toimivat neuvottelupäällikkö Niko Simola Pardiasta ja puheenjohtaja Kerttu Pellinen YHL:stä. Varahenkilöitä nimetään tarpeen mukaan.

Kerttu Pellinen | YHL:n puheenjohtaja

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet