På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 3/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Onko työpaikkasi valmistautunut?

Valtiovarainministeriö kehottaa influenssaepidemian varalta valtion virastoja ja muita yksiköitä turvaamaan häiriötöntä toimintaa huolehtimalla mm. sijaisuusjärjestelyistä, henkilöstön kohdentamisesta ylimalkaan sekä tehtävien priorisoinnista.

Lokakuun alusta vuoden loppuun on voimassa valtioneuvoston asetus valtion virkamiehen sairauden todistamisesta. Influenssaksi epäillyn sairauden perusteella voi työnantaja harkintansa mukaan myöntää virkavapautta (sairauslomaa) oman ilmoituksen perusteella enintään viisi vuorokautta kestävän sairauden ajaksi. Seuraavien vuorokausien osalta enintään 7 vuorokauteen saakka sairauden alkamisesta voidaan virkavapaus (sairausloma) myöntää sellaisen kirjallisen lausunnon perusteella, jonka antaa lääkäri, terveyskeskuksen terveydenhoitaja taikka työnantajan osoittama terveyden- tai sairaanhoitaja puhelinkeskustelun tai vastaavan yhteydenpidon perusteella. Jos sairaus kestää yli 7 vuorokautta, tarvitaan lääkärintodistus.

Asetus koskee virkasuhteisia, mutta valtiovarainministeriö on päättänyt, että samaa noudatetaan työsopimussuhteisten osalta.

Poikkeusmenettely on voimassa sikainfluenssaepidemian johdosta, mutta koskee kaikkia influenssatapauksia. Influenssat
ovat vakava-asteisia, kovan kuumeen aiheuttavia virussairauksia, jotka ovat tavallista nuhakuumetta (”flunssaa”, ”lentsua”) vakavampia.

Häiriöttömän toiminnan turvaamiseksi voidaan aukiolo- ja palveluaikoja muuttaa. Ostopalvelujen käyttöä on harkittava tarpeen vaatiessa. Ydinprosessit ja välittömät asiakaspalvelutehtävät tulee varmistaa.

Epidemiatilanteen yhteydessä saattaa tulla vastaan työtehtäviä, joissa virkasuhteinen ei saa kieltäytyä varallaolosta taikka lisä- tai ylityöstä. Tällaisia ovat yksilön ja yhteiskunnan turvallisuuden ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta tärkeät tehtävät, joita ei voida omaisuutta, henkeä tai terveyttä vaarantamatta siirtää tehtäväksi myöhemmin. Virkasuhteisten osalta myös vuosilomien siirtäminen saattaa tulla kysymykseen.

Ota tarvittaessa yhteyttä luottamusmieheen tai Pardian toimiston asiantuntijoihin näissä ja muissa työelämän kysymyksissä.

Aki Nieminen | Pardian asiamies

Lue lisää aiheesta tästä linkistä.

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet