På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 3/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Vaikea sopimussyksy edessä

YHL:n puheenjohtaja Kerttu Pellinen ja työnantajaliitto SYTY:n puheenjohtaja Timo Lahti olivat puheenvuoroissaan huolissaan syksyn sopimuskierroksesta.

Henkilöstön edustajien ja työnantajaliiton pitäisi päästä sopuun uudesta työehtosopimuksesta tämän vuoden loppuun mennessä.

Kyse ei ole siitä, että työnantaja- ja työntekijäosapuolten näkemykset olisivat kaukana toisistaan. Sen sijaan kumpikin osapuoli moittii valtiovarainministeriötä.

YHL:n seminaarissa työnantaja- ja työntekijäliitot puhuivat pitkälti samaa kieltä. Yhteinen ongelma on yliopistojen julkisen rahoituksen epävarmuus.

– Yliopistojen rahoituksesta tullaan käymään syksyn aikana vielä monia keskusteluja. Se liittyy hyvin läheisesti henkilöstön asemaan, koska yliopistoissa työ on työvoimavaltaista, Kerttu Pellinen sanoi.

Lahti oli samaa mieltä.

– Suurin epävarmuus liittyy valtion rahoitukseen. Budjetti ei aukea meille tällä hetkellä, koska tulosneuvottelut käydään vasta lokakuussa. Tällä hetkellä emme pysty arvioimaan yliopistokohtaisesti, kuinka riittävä tai riittämätön budjetti on.

Uusi asetelma on erikoinen. Turun yliopiston henkilökuntayhdistyksen puheenjohtaja Mats Kommonen kiteytti, että työntekijöiden edustajien pitäisikin nyt ymmärtää, että asettuminen työnantajaa vastaan ei ole itsetarkoitus.

– Ongelmavyyhtiä on aina helpompi selvittää, jos ymmärtää muutoksen perustelut ja taustat. On muistettava, että meidän etumme syntyy työnantajan edun kautta, ei sen kustannuksella, Kommonen totesi.

AV/UP-uutispalvelu

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet