På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 3/2009


< Palaa sisällysluetteloon

”Tehtävät pitää miettiä perusteellisesti”

Eini Mäkelän mukaan töitäkin pitää karsia, ei vain väkeä

- Yksin ei tarvitse jaksaa, vaan työssäjaksaminen on koko yliopiston asia, Eini Mäkelä muistuttaa.

Uusikin yliopisto tarvitsee asiantuntemusta, mutta vähemmän henkilöstöä.

– Olen huolissani, kuinka varsinkin vanhempi polvi säilyttää työn mielekkyyden. He kun eivät ehdi tässä muutoksessa siirtää hiljaista tietoa eteenpäin, työsuojeluvaltuutettu Eini Mäkelä Tampereen yliopistosta sanoo.

– Yksikössä kuin yksikössä eletään äärirajoilla. Sen näkee ihmisten kasvoista. Osa on tyytyväisiä päästessään tässä vaiheessa eläkkeelle, työsuojeluvaltuutettu Eini Mäkelä kertoo.

– Me yliopistoon jäävät odotamme toisaalta, että yliopistossa tarvitaan edelleen asiaosaamista. Toisaalta tiedämme, että kaikkia meistä ei välttämättä tarvita.

Jos väkeä on jatkossa vähemmän, Mäkelän mielestä myös tehtäviä on karsittava. Hän perää vastuuta työnjohdolta.

– Jotkut asiat vain pitää jättää tekemättä, koska aika ei kerta kaikkiaan riitä. Se on vaikeaa, koska ihmiset ovat sitoutuneita.

Rahoitus huolettaa ihmisiä

Ennen kuin yliopistouudistus on saatu kunnolla käyntiin, edessä on Mäkelän mukaan tiukka syksy.

– Varsinkin ulkopuolisella rahoituksella työskentelevät kokevat elämänsä tukalaksi. Ei voi tietää, mitä tässä tapahtuu, Mäkelä kertoo.

Lokakuussa käydään ministeriön kanssa vuosittaiset tulosneuvottelut. Rahoitus on tässä vaiheessa epävarmempaa kuin koskaan. Vastedes yliopistolla on laajempi.

– Etenkin hallinto- ja toimistohenkilöstö joutuu venymään, jotta yliopisto saadaan sellaiseen kuntoon, että se on julkisoikeudellinen oikeushenkilö 1.1.2010.

Uudet työsopimukset 2 000:lle

Uusi johtosääntö on valmisteilla ja strategiatyö kesken kuten moni muukin asia.

– Jokaisen virkasuhteisen on allekirjoitettava oma työsopimuksensa. Joku ne sopimukset laatii ja esittelee. Sopimukseen tulee esittelijän, yksikön päällikön ja työntekijän nimet. Sopimuksia on kaksituhatta, Mäkelä kertoo käytännön työstä.

Työsopimusten on oltava kunnossa, mutta hallintomallit muokkaantuvat aikaa myöten.

– Johtosäännössä täsmennetään ja määritellään, miten hallinto toimii. Paperilla voidaan toki tehdä vaikka kuinka hienoja organisaatioita. Ne kuitenkin koskevat ihmisten töitä. Vaatii aikaa pohtia, mitkä töistä on järkevä keskittää ja mikä on järkevää tehdä laitos- ja tiedekuntatasolla tällaisessa monialaisessa yliopistossa.

Mäkelän mielestä töiden organisointia pitäisi miettiä perusteellisesti.

– Se on tietysti pitkälti laitosten ja tiedekuntien asia, mutta myös ylimmän johdon asia.

Tampereella uusi hallitus aloitti vastikään. Ulkopuolelta tuli viisi jäsentä. Loput kuusi paikkaa on jaettu kolmikantaisesti henkilöstöryhmien ja opiskelijaedustajien kesken.

Laiva kääntyy hitaasti

– Yliopistolaiva on kohtalaisen hidas kääntymään. Eihän yhtäkkiä kaikki voi olla eri tavalla, Mäkelä painottaa.

Muutos tarkoittaa erilaista budjetointia kaikille yksiköille.

– Toimimme kuten pieni yritys. Taloutta on suunniteltava entistä tarkemmin. Rahaa ei saa ykskaks jostakin, hän havainnollistaa.

Tampereella muutoksen ei pitäisi olla yhtä mullistava kuin muualla:

– Tampereen yliopisto oli yksityinen yliopisto vuoteen 1973 saakka. Se sai silloinkin suurimman osan rahoituksesta valtiolta.

Rakkaus yliopistoon koetteilla

Eini Mäkelä pohtii, kuinka kaikkensa antanut sukupolvi jaksaa käydä läpi vielä yliopistolain vaatimat muutokset.

– Vielä on töissä sellaista sukupolvea, joka on antanut työpanostaan rakkaudesta yliopistoon. Nuorempi sukupolvi suhtautuu työhön realistisemmin, he ovat pätkätyöporukkaa. Työllä ei ole heille samanlaista merkitystä kuin vanhemmille.

Mäkelä muistuttaa, että yliopiston tosiasiallinen resurssi ovat ihmiset. Nyt työstä voi olla vaikea löytää mielekkyyttä.

– Ensi vuonna jää aika paljon ihmisiä eläkkeelle. Heillä voi olla hyvinkin pitkä työura, mutta hiljaisen tiedon siirtämiseen ei tällaisena aikana ole mahdollisuuksia. Muutos vie niin paljon energiaa.

Vielä jaksan -ajattelu vallalla

Ihmisten pitävät Mäkelän mukaan liian korkeaa rimaa ennen kuin ottavat yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun.

– Ajatellaan, että silloin terveyden pitää olla jo todella vaarassa, hän kummeksuu.

– Olen ihmetellyt, kuinka kauan ihmiset jaksavat omat työnsä, kehittämistyöt ja muutoksen kanssa elämisen uusine tietojärjestelmineen.

Mäkelä varoittaa, ettei urakan jälkeen olekaan vuorossa lepo.

– Muutos on jatkuvaa. Suvantovaiheita ei ole odotettavissa. Jos nyt ei panosteta ihmisten jaksamiseen, siitä voi tulla uupumisesta johtuvia pitkiä sairauslomia. Pelkään, että ne näkyvät, kun uusi uljas yliopisto on saatu pystyyn, Mäkelä sanoo.

Birgitta Suorsa | UP-uutispalvelu

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet