3/2009

Hymyileviä kasvoja näkee vähän

Työniloa on vaikea aistia yliopistojen käytävillä. Kiire ja yhteisen hengen katoaminen näkyvät. Sarjassamme kysymme YHL:n entisten ja nykyisten ay-aktiivien näkemyksiä yliopiston tilasta ja kehittämisestä.

Kuka: Riitta Boeck
Ammatti: Tutkimusteknikko
Koulutus: Laborantti, yliopisto-opinnot mikrobiologiassa.
Missä: Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos, yleinen mikrobiologia
Ay-ura: Aiemmin muun muassa yhdistyksen ammattialakohtaisessa valiokunnassa ja luottamusmiehenä, YHL:n hallituksessa ja liittovaltuuston varapuheenjohtajana.

Kuka: Mikko Hyötyniemi
Ammatti: Tietopalvelusihteeri
Koulutus: Kirjastomerkonomi
Missä: Lapin yliopisto, Arktinen keskus, tiedeviestintä
Ay-ura: Nykyisin yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja ja Pardian Lapin aluetoimikunnan puheenjohtaja. Toiminut aiemmin muun muassa luottamusmiehenä ja yhdistyksen puheenjohtajana.

Millä mielin aloitit lukuvuoden?

Riitta Boeck: Hyvillä mielin. Sanoin itseni irti ja jään helmikuun alusta eläkkeelle. Olen helpottunut. Työilmapiiri on muuttunut niin toisenlaiseksi. Tämä ei ole enää kivaa, mielenkiintoista eikä innostavaa. Ihanaa, että olen kokenut sen innostavan vaiheen 1970-luvulta 1990-luvulle.

Mikko Hyötyniemi: Olen ollut vuorotteluvapaalla viime vuoden marraskuusta. Töihin palasin heinäkuussa, eikä se ollutkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin. Tunnelma on sekava. Vuoden alusta siirrymme Lapin korkeakoulukonserniin. Siihen on vaikea orientoitua, kun tieto ei kulje. Olen hiukan huolissani. Metsässäkin on turvallisempaa, jos tietää ilmansuunnat ja näkee kiintopisteet, tutut tunturit.

Miten henkilöstö voi vaikuttaa muutoksiin?

RB: Helsingin yliopistossa se on vaikeaa. Aikoinaan 1980-luvulla pääluottamusmiehellämme ja puheenjohtajallamme oli hyvät suhteet palkkatoimiston päällikköön. Vaikka sovittiin suullisestikin, sopimukset pitivät. Tänä päivänä on toisin. Meillä on voimassaolevat sopimukset. Työnantaja haluaakin kokeilla, kuinka ammattiyhdistysliikkeessä reagoidaan, kun sopimuksia ei noudatetakaan. Tässä 2000-luvulla on jouduttu viemään paljon asioita käräjille.

Meillä on ollut kaksi organisaatiomuutosta, ja laitoksen koko on kasvanut. Esimiehellä on noin viisisataa alaista. Ennen oltiin yhtä suurta perhettä ja kokoonnuttiin kahville puhumaan työasiat ja muut. Asiat hoituivat. Nyt esimies on kovin kiireinen ja kaukana. Häntä ei helposti vaivaa, vaikka hänen kanssaan on helppo keskustella.

Nykyisin ollaan eriydytty. Akateemiset ovat omissa porukoissaan, muut omissaan. Tuntuu ikävältä, kun ei tunne kuuluvansa koko työyhteisöön. Henkilökohtaiset suhteet jäävät pinnallisiksi. Se vaikuttaa työssä viihtyvyyteen.

MH: Yhä vähemmän ja vähemmän. Tähän asti valmistelussa on toimittu edustuksellisen demokratian säännöin. Nyt kaikkiin muutoksiin perustetaan työryhmä ja henkilöstön edustaja voi olla kuka tahansa mistä hyvänsä alemmasta henkilöstöryhmästä. Minusta se ei ole aitoa yhteistoimintamenettelyä. Työryhmässä käydyistä asioista pitää myös keskustella henkilöstön kanssa. Nyt tieto ei liiku, tilanne on vakava. Epätietoisuus ja paranoidisuus lisääntyvät.

Jos oma luottamusmieheni on ryhmässä, voin olla varma, että saan tietoa. Nyt tiedottamisen on hoitanut päällikköni. 

On selvää, etteivät luottamusmiehet ehdi kaikkiin työryhmiin. Helsingin yliopistossa on ollut päätoiminen luottamusmies tätä varten. Myös pienemmissä yliopistoissa pitäisi irrottaa luottamusmies työtehtävistä kokonaan hoitamaan luottamustehtävää. Luulen, että se työnantajallekin koituisi eduksi, kun vuoropuhelu ja yhteisymmärrys lisääntyisivät.

Mitä odotat yliopistouudistuksesta?

RB: Kun kaikki muuttuvat työsuhteisiksi, työnantajan on helpompi sanoa väkeä irti, jos rahat eivät riitä. Rahaa ei saada ministeriöltä niin paljon kuin ennen, vaan se pitää löytää yliopiston ulkopuolelta.

Yksiköstämme tullaan joka tapauksessa vähentämään yksi laboratoriovirka, koska rahaa ei ole.

MH: Hankalista tyypeistä on sekä helpompaa että halvempaa päästä eroon. Työnantaja voi maksaa sakot laittomasta irtisanomisesta.

Äkkiseltään vaikuttaisi hyvältä, että työsopimusta voi täsmentää työnkuvan osalta. Virkasuhteessa piti tehdä, mitä työnantaja
määräsi.

Ay-urasi tiukin paikka?

RB: 1990-luvun alussa tehtiin säästöjä eri henkilöstöryhmiin. Olin laboratorioalan asiantuntijana neuvotteluissa ja jätin eriävän
mielipiteeni. Laboratorioalalta oli laskelmieni mukaan jo vähennetty paljon henkilökuntaa. En saanut tukea mistään, en edes järjestöstä. Viimeisessä kokouksessa otin eriävän mielipiteeni pois, kun puheenjohtaja lupasi selvittää tilannetta. Eihän sitä koskaan tehty.

Olisi vain kannattanut pitää kiinni näkemyksestään. Se oli kuitenkin niin ahdistavaa, kun kukaan ei tukenut.

Korotusneuvotteluissa olen kyllä saanut vakuutettua työnantajatahon.

MH: Meillä oli neuvottelut kuoppakorotuksesta kunnia-arvoisan rehtori Esko Riepulan kanssa. Emme päässeet yhteisymmärrykseen. Meille kuuluvia rahoja oltiin ohjaamassa korkeampipalkkaisille ryhmille. Olimme kaksi viikkoa riidoissa. Se oli piinaa, ja sairastuin fyysisesti. Kun sopimus oli allekirjoitettu, Riepula tuli samaan pöytään lounastamaan ja puhuimme mukavia. Hän antoi ymmärtää, että vaikka asia kuinka riiteli, me emme ole riidoissa. Se tuntui upealta.

Ammattiliiton puheenjohtaja totesi, että minulle olisi pitänyt myöntää mitali noista neuvotteluista.

Minkälainen yliopisto on viiden vuoden kuluttua?

RB: Toivoisin, että ammattiyhdistyksessä pidettäisiin jäsenille tilaisuuksia ja kerrottaisiin mitä on meneillään ja ihmiset voisivat esittää mielipiteensä. Sitä on nyt valitettavan vähän. Kun tehdään tilastoja, tiedetään missä mennään. Esimerkiksi palkkausjärjestelmästä ei työnantajalta ole saatu tilastoja, vaan ne jouduttu käyttämään opetusministeriön tilastoja. Naisen euro on yhä 80 senttiä. Vaativimmiksi luokitellut tehtävät näyttivät olevan miehillä.

Naisille tulisikin luoda samanlaiset mahdollisuudet urakehitykseen kuin miehille. Yliopisto varmaan muuttuu enemmän akateemisten yliopistoksi, palvelut ostetaan ulkopuolelta.

MH: Ensi vuonna yliopiston kirjasto, Arktisen keskuksen kirjasto, Rovaniemen ammattikorkeakoulun, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun ja matkailun kirjastot yhdistetään. Siitä tulee ristiriitoja. Kenen linjauksia noudatan? Jos tulee sairaustapauksia, joudunko päivystämään vaikka Kemiin? Mikäli
tästä tulee vipparisysteemi, en jää yliopiston palvelukseen.

Birgitta Suorsa I UP-uutispalvelu