På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 3/2007

Tukitoimien tavoitteena on helpottaa siirtymistä uuteen organisaatioon

Jos olet kiinnostunut tai jo päättänyt siirtyä palvelukeskukseen, tutustu tukitoimenpiteisiin, joista henkilöstöpoliittisissa toimintaperiaatteissa on sovittu.

Seuraavassa käsitellään tukitoimia, kun työntekijä siirtyy yliopistosta tai muusta opetusministeriön hallinnonalan virastosta tai laitoksesta joko yliopistojen tai valtiokonttorin palvelukeskukseen. Huomaa, että tukitoimissa on pieniä eroja.

Palkkaus
Palkkauksesta on syytä neuvotella ennen työsopimuksen allekirjoittamista.
Tavoite on, että palkkaus pysyy samantasoisena tai nousee. Yliopistojen palvelukeskuksessa (YOPK) sovelletaan alkuvaiheessa yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmää siirtymäkausineen.

Valtiokonttorin palvelukeskuksessa (VKPK) sovelletaan Valtiokonttorin palkkausjärjestelmää. Asiakasviraston eli nykyisen työpaikkasi palkkausjärjestelmän siirtymäkauden etenemistarkistukset eivät vaikuta siirtyvien henkilöiden palkkaukseen siirtymähetken jälkeen.

Takuupalkkaoikeus siirtyy takuulisänä. (ks. hepo-periaatteet 3.2.3 Siirtyvien henkilöiden palkkaus palvelukeskuksissa)

Palvelussuhteen ehdot
Työntekijöihin sovelletaan palvelukeskuksissa valtion virka- ja työehtosopimuksia. YOPK toimii siirtymävaiheessa budjettirahoituksella, mutta voi myöhemmin muuttua liikelaitokseksi, jonka seurauksena on virkasuhteiden muuttaminen työsopimussuhteiksi. VKPK:n rahoitus perustuu maksullisuuteen. Tämä ei vaikuta palvelussuhteen ehtoihin. Työsuhteinen voi halutessaan muuttaa siirtymisen yhteydessä työsuhteensa virkasuhteeksi.

Virkavapaus
Jos olet vakinaisessa palvelussuhteessa ja siirryt määräajaksi palvelukeskukseen toiselle paikkakunnalle, voit hakea virkavapautta. Virkavapauden enimmäispituudeksi on määritelty kolme vuotta, mutta tästä työnantajasi päättää kussakin tapauksessa erikseen.

Muuttokustannusten korvaaminen
Muutosta aiheutuvia kuluja korvataan kuten valtion virka- ja työehtosopimuksessa ja virkamieslain 5 §:ssä on määritelty. Edellytys on, että henkilö siirtyy pysyvästi palvelukeskuksen palvelukseen. Muuttokustannukset maksaa lähettävä organisaatio eli oma virastosi tai laitoksesi.

Koulutuspalkkio
Olet oikeutettu täydennyskoulutukseen, jota palvelukeskus ja nykyinen organisaatiosi järjestävät. Käytyäsi koulutuksen olet oikeutettu 1000 euron palkkioon. Palkkion maksaa virasto tai laitos. Kehittämispalkkio koskee Yliopistojen palvelukeskuksen Vaasan ja Joensuun toimipisteisiin siirtyviä. (ks. Hepo kohta 3.5)

Etätyö
Työaikajärjestelyissä on mahdollisuus käyttää etätyömahdollisuutta. Etätyö ei voi olla kokoaikaista vaan enintään puolet vuosittaisesta työajasta.

Virkasiirrot
Virkamieslain 20 § mukaiset virkasiirrot ovat mahdollisia eli virkamies voi siirtyä toiseen valtion virastoon tai muun työnantajan palvelukseen omalla suostumuksella määräajaksi. Tämä tukitoimi koskee henkilöitä, jotka siirtyvät hallinnonalan toiseen virastoon tai toisen hallinnonalan virastoon tai yksityiselle työnantajalle.

Palvelukeskuskaupungit
Hepo-periaatteissa mainitut kaupungit: Hämeenlinna ja Pori tarjoavat erilaisia tukimuotoja ja informaatiota kaupunkiensa tarjoamista palveluista. VKPK:llahan on toimipisteitä muillakin paikkakunnilla (myös Turussa ja Mikkeliin on tulossa).

Satu Henttonen



 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet