På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 3/2007

Pääkirjoitus

Rakenteellista kehittämistä, palvelukeskuksia ja sopimustoimintaa

Virka- ja työehtosopimukset ovat katkolla syyskuun lopussa. Neuvotteluja käydään ja tahti tiivistyy sopimuksen viimeisen voimassaolopäivän lähestyessä vääjäämättömästi. Neuvotteluissa seurataan ympäristön ratkaisua - valtion väki tietenkin on erityisen kiinnostunut muun julkisen sektorin, eli kunta-alan ratkaisuista. Valtiovarainministeriössä käytävien neuvottelujen lisäksi kaikilla sopimusaloilla joko jo neuvotellaan tai ainakin valmistellaan tarkentavista virkaehtosopimuksista ja työehtosopimuksista käytäviä neuvotteluja. Minkälaisiin ratkaisuihin ja sopimuksiin päädytään, käy ilmi myöhemmin - tässä lehdessä niistä ei ole mahdollista kertoa.

Hallinnonalan ja paikallisen neuvottelu- ja sopimustoiminnan laatu arvioidaan tämän syksyn neuvotteluissa. Riippumatta siitä, onko hallinnonalalla ennakoitu tapahtuvan seuraavan sopimuskauden aikana tai liepeillä isoja rakenteellisia muutoksia tai ei, tämän syksyn neuvotteluissa testataan, onko työnantaja ylipäänsä halukas ja kykenevä käymään aitoja neuvotteluja ja tekemään kunnollisia sopimuksia henkilöstöjärjestöjen kanssa. Rakenteellisen kehittämisen kaikki ratkaisut edellyttävät olemassa olevien sopimusten tarkastelua ja uudistamista, ennemmin tai myöhemmin. Uusiakin sopimuksia on tarve solmia.

Palkkausjärjestelmäsopimukset YHL:n jäsenten työpaikoilla ovat erilaisissa vaiheissa: aikaisimmin aloittaneet ovat jo päässeet siirtymäkauden ohi ja niinpä heillä on jo mahdollisuus kehittää järjestelmää, esimerkiksi tulevan liittoerän avulla. Siirtymäkauden keskellä tarpovissa sopimuksissa mahdollisuuksia on myös, vaikkakin paljon vähemmän. YHL:n tavoitteena on täsmentää vaikeasti tulkittavia sopimusten kohtia joko tekstimuutoksilla tai tarkemmilla soveltamisohjeilla. Liiton nimissä olevien työehtosopimusten päivittämisneuvotteluihin on valmistauduttu, mutta varsinaisia neuvotteluja ei ole aloitettu. Eri tasoilla käytävät neuvottelut ratkaisevat, minkälainen sopimusrakenne loppuvuodesta on voimassa.

Yliopistolaitoksen rakenteellinen kehittäminen, opetushallituksen toiminnasta ja asemasta tehtävä selvitys ja palvelukeskushanke ovat tarkemmassa tarkastelussa tässä lehdessä toisaalla - niihin palataan arvattavasti myös loppuvuoden numerossa.

Kirpeitä ja kauniita ruskasyksyn päiviä toivottaen.

Kerttu Pellinen
Puheenjohtaja


 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet