|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon Virastomestarit merelläTämänkertaiset yliopistojen toukokuiset virastomestaripäivät järjestettiin Turussa. Varmistus päivien järjestämisestä saatiin todella myöhään johtuen yliopistojen rahatilanteesta. Liekö lyhyt ilmoittautumisaika vai mikä vienyt myös osanottajamäärän suhteellisen alhaiseksi, ainoastaan 47 ”ulkopuolista” osallistujaa, järjestävältä taholta mukana oli 12 henkilöä. Muutamasta yliopistosta osallistujia ei ikävä kyllä saatu ollenkaan. Kaiken kaikkiaan osallistujia oli 59. Hienoa! Toivoa sopii, että jatkossa virastomestarit pääsevät osallistumaan paremmin päiville, sillä ammatillinen tieto on tärkeää osaamisen päivittämistä. Päätimme tällä kertaa tehdä päivistä hieman erilaiset ja viedä porukan laivaristeilylle. Laskimme, että vaikka päivien osallistumismaksu on hieman aikaisempaa korkeampi, säästyy rahaa mm. yöpymiskustannuksissa. Päivät aloitettiin vasta puolilta päivin, jotta kauempaa saapuvilla olisi mahdollisuus tulla suoraan päiville majoittumatta hotellin. Päivät käynnistyivät kauniissa keväisessä auringonpaisteessa
Turvallisuuskoulutukseen liittyi tulipalon sammutusharjoitus. Kuvassa Reijo Järvelä sammutusvuorossa. Avajaispuheen piti juuri Turun yliopiston palvelukseen tullut yleispalvelupäällikkö Virpi Aarnio. Ensimmäisen luennon aiheena oli ammattiimme vahvasti sidoksissa oleva turvallisuus. Luennoija oli Turun yliopiston turvapäällikkö Jussi Lukkala. Hän puristi luentoonsa ällistyttävän paljon asiaa ja koulutukseen liittyi tulipalon sammutusharjoitus. Harjoituksessa oli mahdollisuus päästä kokeilemaan miltä tuntuu sammuttaa oikeaa liekkiä jauhe- ja vaahtosammuttimella sekä sammutuspeitteellä. Harjoittelun jälkeen palattiin takaisin luentosaliin. Seuraavassa luennossa käsiteltiin Itellan tarjoamia palveluita yliopistoille ja toki myös muillekin. Luennon piti Itellan myyntipäällikkö Taina Saarinen. Taina järjesti luennon alkuun pienen arvausleikin. Piti koettaa arvata montako lähetystä Itellan kautta oli kulkenut vuonna 2009. Lähimmäksi arvasi Tampereen nestori Heikki Halme ja siitä hyvästä voitti vähintäänkin tyylikkään Itellan lippalakin. Välipalan jälkeen emme enää halunneet laittaa väkeä mihinkään luentoprässiin, vaan hankittiin yllätysesiintyjä Heikki Hilander. Tämä osoittautuikin oivaksi ideaksi. Esitys oli ajankohtainen ja hauska. Tämän jälkeen siirryttiin laivaan. Seminaarin jatkui laivallaAamun palaverissa keskusteltiin seuraavasta virastomestaripäivien pitopaikasta ja muista ammatillisista kysymyksistä. Liiton puheenjohtaja Kerttu Pellinen kävi läpi uutta yliopistojen työehtosopimusta ja Pardian sopimusasiantuntija Satu Henttonen kertoi soveltamistapauksia. Runsas kaksi tuntia meni sopimustekstin suomentamiseen, vaikka asiaa käytiin läpi hyvin pinnalta. Sen verran paljon aihe herätti keskustelua ja pohdintaa. Tärkeintä kuulijoille sopimuksessa oli kuitenkin se, että 1.8. alkaen mekin pääsemme vihdoin ja viimein lyhyempään työpäivään. Hieno voitto liitolle! Luennon jälkeen YHL muisti pitkän uran liiton vaikuttajana ollutta Heikki Halmetta - alustavien tietojen mukaan nämä olisivat olleet Heikille viimeiset virastomestaripäivät. Mutta alustavat tiedothan muuttuvat, kun aika kuluu. Siksi ei vielä tiedä, ketkä ovat osallistujalistalla vuonna 2012 Jyväskylässä järjestettävillä päivillä. Luentojen jälkeen oli aika Buffet-päivälliselle. Ruokailun jälkeen olikin vapaata aikaa aina laivan satamaan saapumiseen asti. Satamasta jokainen osallistuja lähti kotimatkalle, toiset kauemmas toiset lähemmäs, vesisateessa totta kai. Järjestäjien puolesta kiitän kaikkia osallistujia! Ari Nurminen
|
|
||||||||||||||||||||