På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 2/2010


< Palaa sisällysluetteloon

Tukkilaiset tuntevat olonsa tervetulleiksi TYHYssä

Kahden turkulaisen yhdistyksen yhteenliittyminen koetaan onnistuneeksi, sillä yhdistyminen tuo vahvuutta edunvalvontatyöhön.

Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun henkilökuntayhdistysten yhteenliittymisen aloite tuli YHL:ta. Yhdistymisen taustalla oli suunnitteilla oleva Turun kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston yhdistyminen yliopistojen rakenteellisen uudistamisen myötä.

Yhdistysten yhdistyminen tuli puheeksi ensi kerran jo vuoden 2007 lopulla, ja keväällä 2008 alkoi varsinainen valmistelu yhdistyksissä. TukkHY:ssa yhdistyminen aiheutti runsaammin toimenpiteitä. Siellä selvitettiin sen jäsenten kanta asiaan ja sen selvittyä jatkettiin yhdistymisneuvotteluja Tyhyn kanssa. TukkHYn jäsenet näyttivät vihreää valoa sen hallituksen ehdotukselle siirtää edunvalvonta jäsenineen naapuriyhdistykseen yliopistonmäelle siinä vaiheessa kun työnantajamme ovat yhdistyneet. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti TukkHYn kahdessa perättäisessä vuosikokouksessa. Tämän jälkeen TukkHY:n ja Tyhy:n aktiivit, lähinnä puheenjohtajat ja pääluottamusmiehet, jatkoivat yhdistysten yhdistymissopimuksen hiomista. Yhteistyö sujui kitkatta ja erittäin hyvässä hengessä. TukkHY sai haluamansa asiat, kuten kiintiöpaikan Tyhy:n hallitukseen ja oman luottamusmiehen kauppakorkeakoulussa työssä olevia varten, mukaan sopimukseen. Yhdistymissopimus hyväksyttiin molempien yhdistysten vuosikokouksissa syksyllä 2009. Sopimuksen mukaisesti Tyhyyn siirtyivät kaikki TukkHYn 42 jäsentä vuoden 2010 alusta.

Arvio yhdistymisen onnistumisesta

TuKKHY päätti oman yhdistyksensä lakkauttamisesta ja edunvalvonnan siirtämisestä yksimielisesti kahdessa erillisessä vuosikokouksessa vuoden 2009 aikana. Ajatukseen yhteisestä yhdistyksestä oli jo totuttu ja yhteistyötä oli yliopistolaisten kanssa ollut muutenkin monella saralla, joten kukaan ei jäänyt  haikailemaan oman yhdistyksen perään. Pienen yhdistyksen hyvänä puolena oli se, että kaikki tunsivat toisensa ja työnantaja oli tuttu. Aktiivien houkuttelu toimintaan tai osallistujien haaliminen tapahtumiin oli aina yhtä haastavaa.

Tukkilaiset (=lempinimi TuKKK:n henkilökunnalle) ovat tunteneet olonsa tervetulleiksi uuteen yhdistykseensä ja jäsenemme ovatkin tulleet heti mukaan aktiivitoimintaan. Yhdistymistä valmisteltiin yhteistyössä lähinnä puheenjohtajien ja pääluottamusmiesten kesken, mutta myös hallitukset tapasivat ja osallistuivat yhdistymisen toteuttamiseen. Missään vaiheessa ei ole eteen tullut ongelmia, joista ei olisi keskustelemalla selvitty. Yhdistymissopimuksessa sovitut asiat ovat pitäneet ja antaneet pohjan tehtäväjaolle sovittaessa toimijoista ja TuKK:n yhdistyksen jäsenten aktiiviosallistumisesta.

Vaikka monissa asioissa olemme tottuneet erilaisiin toimintatapoihin omissa organisaatioissamme, ja törmäyksiltä ei yliopistojen yhdistymisasioissa ole vältytty, uudessa yhdistyksessä toimiminen on tuntunut kotoisalta ja luontevalta. Uskon, että yhdessä olemme entistä vahvempia ajamaan etujamme uudessa yliopistossa!

Leena Henderson ja Ann-Mari Hirvonen

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet