|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon Tay-Palveluiden TES-neuvottelutTampereen yliopiston henkilökuntayhdistyksen jäsenten ensimmäiset TESneuvottelut alkoivat viime vuoden puolella TaY-Palveluiden osalta. Aiempi sopimus umpeutui ajallisesti 28.2.2010. Henkilökunta siirtyi yliopiston palveluksesta Tampereen yliopiston omistaman yhtiön palvelukseen hyvin pitkälle valtion virka- ja työehtosopimuksen ehtojen mukaisesti. Tiettyjä sovituksia kuitenkin jouduttiin siirtymävaiheessa sopimukseen toteuttamaan.
Luottamusmies Heikki Halme oli mukana puolustamassa jäsenten etuja. Uudet työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät yhteisellä palaverilla, jossa peilattiin vanhan sopimuksen toteutumiseen käytännössä ja tuotiin esille havaittuja ongelmakohtia. Edellisellä kerralla laaditusta työehtosopimuksesta haluttiin karsia viittaukset vanhaan virkaehtosopimukseen ja yhdenmukaistaa sopimusta vanhojen ns. virkamiesten ja työsopimussuhteisten välillä. Neuvotteluiden edetessä keskustelujen painopiste oli erityisesti työaikajärjestelyissä, vuosiloma- asioissa ja sairasloma-ajan palkkauksessa. Sairauspoissaolojen palkallisuuden ehdoissa siirryttiin koko henkilökunnan osalta noudattamaan entisiä valtion työsuhteisia koskevia sopimusehtoja. Yhtiössä noudatetaan tulevana lomakautena sääntöä, jossa lomapäivä on arkipäivä. Lomaraha maksetaan kesäkuun palkanmaksun yhteydessä. Palkankorotukset noudattavat LTY:n yleislinjaa 1.3.2010 0,6 % yleiskorotuksena. 1.10.2010 0,6% työnantajaeränä, jonka toteutumisesta neuvotellaan vielä työnantajan kanssa. Sopimus on pituudeltaan luokkaa 1+1 vuotta ja ensivuoden palkankorotuksista neuvotellaan erikseen. Yhtiöön päätettiin perustaa palkkausjärjestelmää kehittävä työryhmä, jonka tavoitteena on saada yliopistosta periytyvä palkkausjärjestelmä yhtiöön paremmin soveltuvaksi. Lisäksi yhtiöön perustetaan työaikajärjestelytyöryhmä. Neuvottelut sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä järjestöjen ja työnantajan kesken. Järjestömme etuja puolustamassa olivat Pardian lakimies Ari Komulainen ja luottamusmies Heikki Halme.
|
|
||||||||||||||||||||