På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 2/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Kehyspäätös ei muuttanut tuottavuusvelvoitteita

Valtiontalouden kehyspäätös vuosille 2010-2013 ei muuttanut opetusministeriön hallinnonalan tuottavuusvelvoitteita. Opetusministeriön hallinnonalan henkilöstövähennysvelvoitteet säilyvät ja vähennykset kohdentuvat kaikkiin virastoihin. Määrät
vain vaihtelevat viraston koosta riippuen. Ainoana vähennysvelvoitteiden ulkopuolelle jäävänä on syksyllä 2008 toimintansa aloittanut Certia, joka vasta rekrytoi henkilöstöä tässä vaiheessa.

Myös yliopistojen vähennysvelvoite säilyi entisellään. Kehyspäätöksen mukaan uusimuotoisiin yliopistoihin ei sovellettaisi enää valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa. Toisaalla kuitenkin todetaan, että yliopistojen hallinnollisen aseman muuttuessa  tehokkuus- ja tuottavuustavoitteet sekä tuottavuusohjaus sisällytetään uudenmuotoisten yliopistojen valtionapuperusteisiin ja talousohjaukseen.

Kehyspäätös sisältävät lisäksi yliopistokiinteistöjen siirron kolmeen kiinteistöyhtiöön, varautumisen säätiöyliopistojen säätiöpääomaosuuksiin ja julkisoikeudellisten yliopistojen maksuvalmiuden vahvistamisen. Päätöksessä todetaan yliopistoindeksin käyttöönottamisesta vuoden 2011 alusta lukien. Uusi verotuksellinen asemakin otetaan päätöksen mukaan huomioon mitoitettaessa yliopistojen toimintaan osoitettavaa valtion rahoitusta.

Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen koulutuksen käynnistämiseen vuonna 2010 varataan rahoitus ja Suomen Akatemian myöntövaltuutta nostetaan. Mikäli Suomen Akatemian lainuudistus hyväksytään eduskunnassa, tämäkin rahoituksen lisäys ohjautuu käytännössä pääosin yliopistoihin.

Kerttu Pellinen

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet