|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon Ulkomaanmatkat ja työttömyysturvaHelsingin Sanomien uutisen mukaan ulkomailla oleskellessaan työttömyyskassasta korvausta nostanut mies on saanut syytteen petoksesta. Lehtijutussa kerrotaan, miten hän oli saanut lomautusajaltaan korvausta ja ollut samaan aikaan kymmeniä päiviä ulkomailla työvoimaviranomaisille ilmoittamatta. Työttömyysturvalain mukaan henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, jos hän on estynyt olemasta työmarkkinoilla ulkomaanmatkan johdosta. Henkilön on kuitenkin katsottava olevan työmarkkinoilla sellaisen etukäteen työvoimatoimistolle ilmoittamansa, satunnaisen ja lyhyen ulkomaanmatkan ajan, jona hän on tavoitettavissa ja kykenee kohtuullisessa ja tavanomaisessa ajassa ottamaan vastaan työtä tai koulutusta. Arvio työttömän henkilön työmarkkinoiden käytettävissä olosta kuuluu niihin asioihin, joista työvoimatoimisto tai työvoimatoimisto antaa päivärahan maksajalle eli työttömyyskassalle sitovan lausunnon. Tästä lausunnosta työttömyyskassalla ei ole mahdollisuutta poiketa. Työministeriö on antanut edellä mainittujen säännösten soveltamisesta työvoimatoimistoille seuraavanlaisia ohjeita: TavoitettavuusEhdottomana edellytyksenä päivärahaoikeuden säilymiselle ulkomaanmatkan aikana on lain mukaan, että matkasta ja sen ajankohdasta ilmoitetaan etukäteen työvoimatoimistoon. Työnhakijan on ilmoitettava ennen ulkomaanmatkan alkamista yhteystietonsa matkan ajalta. Pääsääntöisesti yhteystiedoksi on ilmoitettava postiosoite ulkomaille, johon mahdolliset yhteydenotot voidaan toimittaa. Työvoimatoimisto voi yksittäistapauksessa harkita, onko jossain tilanteessa syytä hyväksyä pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite yhteystiedoiksi. Henkilön todellinen mahdollisuus puhelimen tai sähköpostin käyttöön on otettava tällöin huomioon (esim. matkapuhelimen kuuluvuusalue kyseisessä maassa). Koska työ- ja koulutustarjoukset tulee toimittaa työnhakijalle itselleen, ei riitä, että yhteystiedoiksi ilmoitetaan esim. omaisten tai ystävien osoite kotimaassa tai hotellin puhelinnumero ulkomailla. Velvollisuus ottaa vastaan työtäUlkomailla olosta ei saa aiheutua viivytystä työn vastaanottamiselle, vaan mahdollisen työtarjouksen tai koulutustarjouksen johdosta työnhakijan on kyettävä ottamaan työ- tai koulutuspaikka vastaan kohtuullisessa ja tavanomaisessa ajassa. Oleskelu ulkomailla tai odotettavissa oleva ulkomaanmatka ei ole pätevä syy kieltäytyä tarjotusta työstä, työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai koulutuksesta. Aloilla, joissa työpaikat täytetään välittömästi, on oikeus työttömyysetuuteen ulkomaanmatkan ajalta rajoitettua. Matkan kesto ja kohdeOikeus työttömyyspäivärahaan säilyy lain mukaan ainoastaan satunnaisen ja
lyhyen ulkomaanmatkan ajan. Satunnaisena ja Arviointi työmarkkinoiden käytettävissä olosta tehdään koko matkan ajalta.
Henkilön ei voida katsoa olevan vain osan kaksi Valitusasteiden ratkaisuissa ei ole poikettu matkan kestoa koskevasta
pääsäännöstä, vaikka valittaja olisikin esittänyt erilaisia perhe- tai muita
vastaavia syistä kuutta maksupäivää pitemmän ulkomaanmatkan perusteeksi.
Esimerkiksi vapaaehtois- tai talkootyö ulkomailla ei ole peruste poiketa matkan
yhdenjaksoista kuuden maksupäivän enimmäiskestoa Sen sijaan vakiintuneen tulkinnan mukaan jos henkilöllä on vapaaehtois- tai
talkootöiden vuoksi lyhyitä ulkomaanmatkoja, Arviossa otetaan huomioon myös matkakohteen maantieteellinen etäisyys
.Henkilö voi matkustaa Suomen lähialueiden lisäksi kaikkialla Euroopassa. EU- ja
ETA-alueilla Antero Pietilä | kassanjohtaja
|
|
||||||||||||||||||||