|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
Yhteistoiminta paras tae vakaalle toiminnallePardian puheenjohtaja Antti Palola kritisoi voimakkaasti sitä, että säätiömallilla henkilöstöä halutaan sulkea kokonaan yliopistojen hallinnon ulkopuolelle. Hän varoittaa murentamasta yliopistojen hyvin toimiva kolmikantainen hallintomalli elinkeinoelämän rahoituksen kustannuksella. Pardian puheenjohtaja Antti Palolan mielestä yliopistojen säätiöittäminen on ristiriidassa yliopistolain uudistuksen kanssa. Säätiömallilla murennetaan yliopiston hyvin toimiva hallintomalli, joka perustuu työnantajan edustajien, opiskelijoiden ja henkilöstön edustajien väliseen kolmikantaan. – Jos uudistus toteutuu esitetyssä muodossa, elinkeinoelämälle annetaan avoin valtakirja ostaa yliopistojen hallinnosta määräysvalta itselleen, huomauttaa Palola. Rahoitusta tarjottaisiin vain niihin yliopistoihin, jotka ovat keskittyneet taloutta ja tekniikkaa edistäviin tieteenaloihin. Tällainen rahoituspohja eriarvoistaa ja näivettää yliopistoja. Palola muistuttaa, että valtio on vastuussa Suomen yliopistokoulutuksesta ja sen perustana olevan tutkimuksen rahoituksesta. – Vastuu yliopistojen rahoituksesta on siis jatkossakin oltava valtiolla,
huomauttaa puheenjohtaja Palola. Vain näin pystytään Tuottavuuden lisääminen ymmärretään liian yksiviivaisestiPardian puheenjohtajaa harmittaa silmin nähtävästi puheet valtion
tuottavuusohjelmasta. Tähän saakka tuottavuusohjelma Yliopistojen tehokkuutta ja tuottavuutta mitattaessa tulee Palolan mielestä myös huomioida laatu ja vaikuttavuus. – Yliopistot antavat asiantuntijuuttaan koko yhteiskunnan käyttöön ja
huolehtivat osaavan työvoiman kouluttamisesta Sopimustoiminta säilytettävä vakaalla pohjallaPardian puheenjohtaja vaatii, että yliopistojen sopimustoiminta on järjestettävä myös tulevaisuudessa valtion työmarkkinalaitoksen ja valtion pääsopijoiden kanssa riippumatta siitä ovatko yliopistot julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiöitä. Palola edellyttää myös, että yliopistojen henkilöstön eläke-edut turvataan muutoksen yhteydessä. – Palvelussuhteen ehdot ja eläketurva on säilytettävä nykyisellä tasolla, kiteyttää Palola Pardia aktiivinen yliopistouudistusasiassaPardia on puheenjohtajansa johdolla aktiivisesti ottanut kantaa
yliopistouudistukseen. Kantoja on esitetty sekä mediassa, Anne Nordström
|
|
||||||||||||||||||||