På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 2/2008


< Palaa sisällysluetteloon

YHL:n jäsenet yltävät moneen ja ehtivät avuksi ja tueksi

Yliopistojen henkilöstö saa opinnot sujumaan jouhevasti, pitää
yllä tietojärjestelmiä, järjestää juhlatilaisuuksia ja varaa
vaikka kirkkoveneen. Vuoden loppuun jatkuvassa sarjassamme YHL:n jäsenet kertovat työstään.

Palapelin kokoaja Oulusta

Kuka: Anna Korhonen
Ammatti ja työkokemus: opintoasiainsihteeri, 18 vuotta
Koulutus: merkonomi, vuoden tietotekniikkakoulutus Oulun kauppaoppilaitoksessa, perusopintoja yliopistossa
Missä: Oulun yliopisto

Anna Korhonen

Anna Korhoselle on luvattu jälleen vuoden pesti opintosihteerinä. Määräyskirja on tuli tällä kertaa ajoissa.

– En jaksa enää kerjätä uutta armonpalaa. Se tulee, jos on tullakseen, Korhonen tuumii.

Hän on työskennellyt määräaikaisena koko uransa pieniä työttömyysjaksoja lukuun ottamatta. Korhonen aloitti työt
vuonna 1990 Oulun lastentarhanopettajaopistossa. Koulutus liitettiin viisi vuotta myöhemmin Oulun yliopistoon. Opettajankoulutuksen toimistoon Korhonen siirtyi huhtikuussa 2002.

Mielekkyys uhkaa kadota

– Laitontahan tämä on, mutta määräaikaisena ei uskalla rähinöidä. Lapsikin on ensimmäisellä luokalla koulussa. Tosi hankala tilanne. Tekisi mieli viedä asia eteenpäin. Teen täällä erittäin olennaista työtä, Korhonen tuskailee.

Samaan aikaan opintoasiainsihteerin virka on täyttämättä. Sitä ei voi laittaa auki valtion tuottavuusohjelman takia.

– Olemme työkavereiden kanssa porisseet, että jos tiettyjä rutiinihommia ulkoistettaisiin ja meidät niiden myötä, työstä katoaisi mielekkyys. Kaikki haastavat työtehtävät karsiutuisivat, sitä vain naputtelisi tietoja koneelle. Opintoasioissa oman tiedekunnan koulutuksen tietäminen ja kontakti opiskelijaan ovat tärkeitä.

– Luokanopettajiksi opiskelijat käyvät kysymässä aikatauluihin ja opintosuorituksiin liittyviä asioita. Eniten opintoneuvontaa
tuntuvat tarvitsevan ne, jotka haluavat aineenopettajiksi.

Aineenopettajakoulutukseen hakee vuosittain noin 200 opiskelijaa.

– Sovin heille henkilökohtaiset soveltuvuushaastattelut, teen listat ja lähetän kutsut.

Aiemmin maisteriksi valmistuneille on opettajanpätevyyden saamiseksi oma erillishaku, jonka Korhonen järjestää.

Opinnot on saatava sujumaan

Määräaikaisuudesta juontuva kyttäyshenki
rasittaa.

– Keväät ovat rankkoja, kun miettii, jatkuvatko työt. Silloin on myös suurimmat kiireet.

Haastavin urakka on lukujärjestyksen laatiminen opiskelijoille. Opettajiksi kouluttautuvilla on paljon pakollisia kursseja
ja toista kymmentä sivuainetta.

Luentoja pitävät talon kymmenien opettajien lisäksi myös ulkopuoliset asiantuntijat; Tuntien asetteleminen järkevästi vaatii
aivotyötä ja neuvotteluja.

– Täytyy saada kurssit sijoitettua siten, että opiskelija pystyy etenemään opinnoissaan järkevästi eikä päivistä tule liian pitkiä.
Monella kurssilla on läsnäolopakko, vuosikursseja on monia eikä päällekkäisiä kursseja saa tulla, Korhonen kuvailee ja manaa, ettei työnvaativuus näy vaati-tasolla.

– Luokanopettajakoulutuksessa, kasvatustieteessä, varhaiskasvatuksessa ja musiikkikasvatuksessa on omat opintoasiainsihteerit, vielä. Eläköitymisiä on edessä. Saa nähdä, miten meidän käy.

Kesäloma on kuitenkin edessä.

– Olen pystynyt pitämään lomani normaalisti kesä-heinäkuussa. Siinä on sitten työnantaja joustanut, Korhonen kertoo.

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet