2/2008

Merkittävä oikeustaistelu virkamiehen oikeuksista

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on tehnyt oikeushistoriaa. Dekaani ja tiedekuntaneuvosto siirsivät toistuvilla, päätöksillään hallintopäällikkönsä, oikeustieteen lisensiaatti Tarja Pellisen tehtävistään ilman hänen suostumustaan. Päätösten sisältö vaihteli, tarkoitus ei: milloin hänet siirrettiin muihin tehtäviin, milloin virka siirrettiin hallintovirastoon

Oikeussuojan saaminen oli ainutlaatuisen kovan takana. Oikeushistoriaa teki ennen muuta myös tiedekunnan hallintopäällikkö.

Hallintopäällikkö teki samasta päätöksestä sekä valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle että purkuhakemuksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Hänen sinnikkään oikeustaistelunsa ansiosta korkein hallinto-oikeus teki 22. huhtikuuta 2008 päätöksen, joka toivottavasti teki lopun Suomen korkeimman oikeudellisen opetuksen ahjon lainvastaisille toimille oikeusoppinutta virkamiestään kohtaan.

Samalla KHO tuli tärkeällä tavalla vahvistaneeksi virkamiehen oikeusasemaa ja virkamiehen oikeutta hakea itselleen oikeutta.

KHO:n päätös 2008:25 on vuosikirjaratkaisuna luettavissa netistä (www.finlex.fi).

KHO ojentaa oikeustieteellistä tiedekuntaa ja yliopistoa

KHO katsoi virkamieslain rajoituksen hakea muutosta valittamalla olevan tällaisessa tilanteessa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Virkamiehen oikeus tehtäviinsä koskee perustuslain 21 §:n tarkoittamia kansalaisen oikeuksia ja velvollisuuksia. Niinpä virkamiehellä on perustuslain turvaama oikeus valittaa, kun virka siirretään ilman hänen suostumustaan. KHO kumosi tiedekuntaneuvoston päätöksen.

KHO piti virheellisenä myös tiedekunnan väitettä, jonka mukaan tiedekunnan hallintopäällikön virka olisi yliopiston ns. yhteinen virka. Yliopisto väitti valituksessaan jopa, että kaikki yliopiston virat ovat yhteisiä virkoja, jolloin kuka hyvänsä yliopiston virkamies voitaisiin siirtää tiedekunnasta toiseen tai muuhun yksikköön ilman virkamiehen suostumusta. Mitähän mieltä tiedekuntien professorit ja muut virkamiehet olisivat omien virkojen yhteisyydestä ja siirtokelpoisuudesta?

Tiedekunta väitti, että kyse ei ollut edes hallintopäätöksestä vaan virkakäskystä, jollaisia työnantaja voi antaa virkamiehelle tehtävien hoidosta. Tuollaisena määräyksenä se ei olisi myöskään hallintolain perusteella olisi valituskelpoinen. Oikeustieteellinen tiedekunta ei näyttänyt tuntevan vai välittävän tärkeimmistä virkamiesoikeudellisista periaatteista. Niiden mukaan oikeusjärjestyksen tulee antaa erityistä suojaa virkamiesten aseman itsenäisyydelle, pysyvyydelle ja sitä kautta oikeudelle hoitaa virkatehtäviään, koska virkamiehet hoitavat julkisia tehtäviä.

Yliopiston tulisi tapauksen johdosta arvioida uudelleen tapaansa hoitaa henkilöstöhallintoaan ja ajaa oikeutta. Tapaus herättää syvää ihmetystä oikeustieteellisen tiedekunnan sisäisestä diskurssista.

KHO:n oma katumusmatka

Oikeushistoriaa teki myös KHO. Se teki samassa asiassa kaksi päätöstä purkamatta aikaisempaa omaa päätöstään. Uudessa päätöksessään KHO selittelee edellistä, 23.10.2006 tekemäänsä päätöstä, jonka se teki samasta tiedekuntaneuvoston päätöksestä Pellisen purkuhakemuksen johdosta. Silloin se hylkäsi hallintopäällikön hakemuksen kyseisen päätöksen purkamisesta, nyt kumosi päätöksen käsitellessään asiaa valituksena.

Lainsäädännön mukaan tilannetta, jossa KHO tutkii ja käsittelee saman asian sekä purku- että valitusasiana, ei kuuluisi olla. Tilanne johtuu siitä, että KHO muutti kantaansa.

Arvostelin tuota edellistä KHO:n päätöstä tämän lehden numerossa 4/2006. Silloin KHO:n mukaan tiedekuntaneuvoston päätös siirtää hallintopäällikön virka ilman hänen suostumustaan ei muka loukannut yksityistä, siis kyseisen virkamiehen oikeutta. Sen vuoksi KHO katsoi, ettei päätöstä ollut tarvetta purkaa päätöksen lainvastaisuudesta huolimatta. Kirjoitin silloin: ”Virkamiehen suostumus on kuitenkin säädetty nimenomaan yksityisen edun suojaksi”.

Nyt KHO oli tehnyt Canossan matkan ja uuden päätöksen mukaan: ”Suostumuksen tarpeesta on säädetty virkamiehen suojaksi”. Tällä kertaa tiedekunnan päätös koskikin virkamiehen etua ja samalla perustuslaissa tarkoitettuja oikeuksia ja velvollisuuksia.

Miksi viimein oikeuden läpimurto?

Uskon, että KHO:n myönteisestä päätöksestä Suomen oikeusjärjestys saa Pellisen ohella kiittää Helsingin hallinto-oikeutta ja nimenomaan sen Ismo Räisästä ja kahta muuta hallinto-oikeustuomaria. He uskalsivat korkeimman hallinto-oikeuden 23.10.2006 tekemästä kielteisestä päätöksestä huolimatta tehdä heti perään 24.11.2006 hallintopäällikölle
myönteisen päätöksen.

Olen nimittäin pessimistinen KHO:n päätöksistä usein luettavaa argumentaatiotapaa ja sen tuottamaa oikeusvarmuutta kohtaan. Uskon KHO:n ratkaisun tässä tapauksessa muuttuneen ulkoisista syistä eli Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen aiheuttaman ”paineen” ansiosta. Toivottavasti olen väärässä ja päätös osoittaa KHO:ssa uudemman ihmis- ja perusoikeusmyönteisemmän oikeusajattelun vahvistumista.

Hallinto-oikeuden 24.11.2006 päätöksen ansiokkuutta lisää se, että se oli puolestaan ristiriidassa hallinto-oikeuden vuotta aikaisemmin 31.10.2005 tekemän ratkaisun kanssa. Se koski Pellisen aikaisempaa valitusta kaiken lisäksi vielä räikeämmästä dekaanin päätöksestä vuonna 2004. Dekaanin päätöksellä Pellinen oli siirretty pois virkatehtävistään erillisprojektin vastuuhenkilöksi. Dekaanin yhteistoimintaneuvotteluissa tekemän ilmoituksen mukaan hänellä ei kuitenkaan ollut paluuta hallintopäällikön tehtäviin, jotka oli siirretty uudelle hallintopäällikölle.

Tuolloinen dekaanin päätös merkitsi siten suurempia muutoksia virkamiehen oikeusasemaan kuin siirto hallintovirastoon myöhemmin määriteltäviin samantasoisiin tehtäviin. Tästä päätöksestä tehdyssä ratkaisussa hallinto-oikeuskin katsoi kuitenkin, ettei siirtopäätös loukannut Pellisen perusoikeuksia, ja jätti valituksen tutkimatta virkamieslaissa olevan valituskiellon
perusteella.

Onneksi on oikeuksiaan ajavia virkamiehiä ja myös itsenäisiä tuomareita. Kaikki kunnia heille! Nyt työtään tekevällä hallintolainkäyttökomitealla on tärkeä tehtävä kehittää paitsi hallintolainkäytön menettelyjä myös vahvistaa hallintotuomioistuinten valmiuksia tarjota niin virkamiehille kuin tavallisille kansalaisille välitöntä oikeussuojaa. Muuten olen sitä mieltä, että kauempana tavoitteena tulee olla yleisten ja hallintotuomioistuinten yhdistäminen. Se parantaisi tuomioistuinten vaikeaa resurssointia ja kohentaisi kansalaisten oikeusturvaa. Tässä oikeustaistelussa virkamies jäi vielä vaille oikeutettuja taloudellisia hyvityksiä.

Kari Kannala | asianajaja
Asianajotoimisto Bützow Oy
kari.kannala(at)butzow.com