|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon Itä-Suomen yhdistykset uudessa muodossa
Uuden yhdistyksen perustaminen on uuden rakentamista, koska koko
yhdistyksen rakenne muuttuu konkreettisesti. Toiminta on eräällä tavalla
aloitettava tyhjästä. Kahden yhdistyksen yhdistyminen on haaste myös puheenjohtajalle. Molemmat entiset yhdistykset ovat toimineet lähes 40 vuotta ja niissä on ehtinyt kehittyä omat toiminta- ja viestintäkulttuurit sekä omanlainen yhteisöllisyys. Näiden yhteensovittaminen perustuu luottamukselle ja sen rakentaminen tapahtuu hitaasti vuorovaikutuksen avulla. Yhdistymisvaiheessa käydään läpi monimutkainen ja joskus hiukan tuskallinenkin muutosprosessi, jossa vanhat tutut toimintatavat on unohdettava ja opittava sekä opeteltava uusia asioita. Normaalistikin luopuminen on aina vaikeampaa kuin uuden oppiminen. Näin kaikki alkoi …Joensuun yliopiston henkilökuntayhdistys ry (Jo-YHY) ja Kuopion yliopiston henkilökuntayhdistys ry (KYHY) yhteistyö tiivistyi professori Reijo Vihkon työryhmän jätettyä raporttinsa ”Itä-Suomen yliopisto - tulevaisuuden yliopisto ajassa” helmikuussa 2007. Yhteistyö alkoi tosiasiassa jo vuonna 2006 yhteisellä koulutuksella työsuojelun ja luottamusmiestoiminnan rajapinnoista. Tuolloin ei kuitenkaan ollut vielä tietoa tulevista muutosten laajuudesta. Ajatus yhdistysten yhdistämisestä heräsi Vihkon raportin myötä. JoYHY:n ja KYHY:n hallitukset keskustelivat erilaisista yhdistymis- ja organisoitumisvaihtoehdoista. Välillä tarvittiin apua myös YHL:stä ja Pardiasta. Saatiin apua niin sääntöihin kuin yhdistymissopimukseen liittyvistä asioista. Jäsentiedottamisella on tärkeä rooli yhdistymisprosessissa, joten tiedotusta järjestettiin yhdistysten kokousten yhteyteen sekä erillisiin jäsentiedotteisiin. … ja ISYHY:n toiminta käynnistyiItä-Suomen yliopistoyhteisön henkilöstöyhdistys ry (ISYHY) perustettiin 4.5.2009 Savonlinnassa. Hyväksyttiin yhdistykselle säännöt ja yhdistymissopimus. Perustamiskokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet sekä perustettiin kampustoimikunnat Joensuuhun ja Kuopioon. Kampustoimikuntien kokoonpanoksi tässä yhdistymisvaiheessa määriteltiin JoYHY:n ja KYHY:n nykyiset hallitukset. Joensuun kampustoimikuntaa laajennettiin vielä JoYHY:n pääluottamusmiehellä. Perustamiskokoukseen osallistui 15 henkilöä. ISYHY:n hallituksessa valmisteltiin yhdistyksen toiminnan käynnistämistä vuoden 2010 alusta. Suurimpana työnä oli JoYHY:n ja KYHY:n jäsenten siirtäminen ISYHY:n jäseniksi. Siirtyminen pyrittiin tekemään jäsenille mahdollisimman helpoksi. Jälkeenpäin asiaa tarkasteltaessa voidaan todeta, että tehtyyn työhön ollaan tyytyväisiä. Tällä hetkellä uudessa yhdistyksessä on reilut 620 jäsentä. Olemme valmistelleet yhteisiä lausuntoja ja antaneet kommentteja Itä-Suomen yliopiston valmisteluvaiheessa. Edunvalvonta ja muu yhdistystoiminta siirtyi virallisesti ISYHY:lle 1.1.2010 alkaen, kun uusi yhdistys sai YHL:n jäsenyyden. Samassa yhteydessä JoYHY ja KYHY erosivat. Uudet toimintatavat otetaan käyttöönUudella yhdistyksellä on jäseniä kaikilla Itä-Suomen yliopiston kampuksilla Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa sekä erillisillä tutkimusasemilla. Lisäksi jäseniä on Certiassa ja Varastokirjastossa sekä vapailla työmarkkinoilla. Helpotusta yhdistystoimintaan ei tuo välimatkatkaan, kampukset sijaitsevat noin 130 km:n päässä toisistaan. Hallitustyöskentely on tapahtunut pääasiassa videoneuvotteluvälineiden avulla. Yhdistyksen vuosikokousten järjestäminen on myös uudenlainen haaste, jo pelkästään kokouspaikan valinnan ja kuljetusten järjestämisen osalta. Kaikkien vaiheiden jälkeen olemme kuitenkin varmoja, että yhdistyminen edesauttaa vaikuttavuutta! Tomi Rosti
|
|
||||||||||||||||||||