1/2010

Pääkirjoitus

Henkilöstöä ei saa panna maksumieheksi

Puheenjohtaja Kerttu Pellinen
Kuva: Markus Sommers

Uusi, uljas, suomalaisen elinkeinoelämän pelastukseksi tarkoitettu yliopistouudistus toteutui pari kuukautta sitten. Vielä on vaikeaa arvioida, mikä merkitys uudistuksella todellisuudessa on kansakunnan ylimmälle opetukselle ja tieteelliselle perustutkimukselle tai yliopistoille ja yliopistoyhteisöille, joiden varassa koko toiminta ja sen tulokset ovat.

Ensimmäiset kokemukset ovat kuitenkin karmaisevia. Jo ennen uudistuksen toteutumista saatettiin nähdä, että valtiovalta ei suinkaan toiminut niin kuin lupasi. Yliopistojen toimintaedellytyksiä piti vahvistaa tasapuolisesti, tuottavuusvähennysvelvoitteista piti luopua, yliopistojen hallinnollisesta aseman muutoksesta johtuvat uudet velvoitteet, kuten arvonlisävero, vakuutukset ja työttömyysvakuutusmaksut, luvattiin kattaa täysimääräisesti yliopistojen valtionrahoitusosuudessa. Toisin kuitenkin kävi. Rahoituksessa on ammottavia aukkoja. Mikään teoreettinen, kertaeränä annettu eurolisäys maksuvalmiuden parantamiseksi, kiinteistöyhtiöiden omistusosuus tai lupaus valtion pääomarahoitusosuudesta vastineeksi siitä, että yliopisto on pystynyt määräaikaan mennessä kasvattamaan yksityistä pääomaa, ei kata syntynyttä vajetta.

Yliopistolakia valmisteltaessa ja hyväksyttäessä korostettiin aivan erityisesti, että henkilöstön asema turvataan muutoksessa. Mitään pelättävää ei pitänyt olla ja  henkilöstöjärjestöjen varovaisuutta ihmeteltiin kovasti. Varauksellisuus on osoittautunut aiheelliseksi. Runsaan kuukauden kuluttua lain voimaantulosta Oulun yliopistossa käynnistyi yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yliopiston koko tukihenkilöstöä ja joitakin yksiköitä kokonaisuudessaan. Taloutta tasapainotetaan henkilöstöä saneeraamalla. Näin puututaan siihen resurssiin, jonka avulla yliopiston tulos tehdään. Yliopiston strategia ei ole valmis, eikä tulevaisuuden painopisteitä ole määritelty, joten toiminnan perusteisiin nojaavaa henkilöstösuunnitelmaa ei tiettävästi ole pystytty tekemään. Yt-neuvottelujen aloittaminen tällaisessa vaiheessa on huonosti harkittu toimenpide. Rahoitusvaje on tosiasia, eikä se johdu pelkästään uudistuksen aiheuttamasta määrärahojen alimitoituksesta. Sillä on kuitenkin syntyneeseen tilanteeseen ratkaiseva merkitys.

Yliopistouudistusta ajaneiden tahojen ajatukset autonomisen yliopistolaitoksen vahvasta taloudellisesta asemasta ovat osoittautuneet harhakuvitelmiksi. Itsenäinen työnantaja-asema on tuonut mukanaan vastuun, johon ei välitetty varautua. Henkilöstöä ei saa panna virhearviointien maksumieheksi.