På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 1/2010


< Palaa sisällysluetteloon

Miksi liittoon?

Minulle ammattiliittoon liittyminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Perheeni ei ole perinteistä liittoväkeä. Tutustuttuani työväenliikkeen historiaan ja ammattiyhdistysliikkeen saavutuksiin päätin liittyä liittoon, sillä mielestäni työ on niin keskeinen osa ihmisen elämää, että haluan olla mukana vaikuttamassa työoloihini - ja muidenkin työoloihin.

Agneta Lundqvist kehottaa nuoria työntekijöitä liittymään ammattijärjestöön. Ammattijärjestön tarjoama apu ja tuki on työpaikan ristiriitatilanteissa kullanarvoista. Kuvassa Agneta Lundqvist opastaa työtoveria tietoteknisessä ongelmatilanteessa.
Kuva: Ari Aalto I HY, AVpalvelut

Ammattiliitto ja sitä kautta työsuojeluvaltuutetut ja luottamusmiehet ovat työntekijälle tärkeä tukiverkko alati kovenevassa työelämässä. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin ongelmiensa kanssa. Varsinkin nuorten pätkätyöläisten tilanne huolettaa minua. Nuoret työntekijät eivät välttämättä tunne oikeuksiaan ja heitä kohdellaan siksi epäreilusti. Monelle nuorelle ammattiliitto näyttäytyy vain televisiouutisissa, kun suuret teollisuusliitot lakkoilevat. On unohdettu, kuinka paljon työtä on tehty nykyisten etujen saavuttamiseksi, ja niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Kukapa meistä haluaisi tehdä kuuden päivän työviikkoa tai kymmentuntisia päiviä?

Jos työpaikalla syntyy kiistatilanteita, on liiton tarjoama tuki ja juridinen apu kullanarvoista. Näitä tilanteita voi syntyä kenelle tahansa meistä. Siksi en itse liittyisi pelkän työttömyyskassan jäseneksi. Silloin minulla ei olisi liiton tuomaa turvaa. Yliopistouudistuksen myötä on erityisen tärkeää, että me yliopistolaiset tunnemme omat etumme ja velvollisuutemme, kun yliopistojen taloudellinen asema muuttuu. Ihmisten asenteet ihmetyttävät minua. Kun kehotin kollegoitani liittymään liittoon, he kysyivät välittömästi, onko meillä tulossa irtisanomisia. Onko nuorten työikäisten asenne todella tämä? Pidetäänkö liittoon liittymistä ”viimeisenä oljenkortena”? Vain järjestäytymällä liittoon voi vaikuttaa siihen, millaista siellä työpaikalla onkaan. Ja vaikka irtisanomisia tulisikin, on jäsenen työttömyysturva huomattavasti parempi, kuin liittoon kuulumattoman. Sitä paitsi ammattiyhdistystoiminnassa tutustuu uusiin mukaviin ihmisiin! Siksi yritänkin kannustaa työtovereita mukaan yhdistyksemme toimintaan.

Agneta Lundqvist
HYHY:n jäsen

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet