|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon Elinaikakerroin alkaa vaikuttaa 2010
Kuva: Eija Hiltunen Kansaneläkkeisiin ja tapaturma- sekä liikennevakuutuslain mukaan maksettaviin eläkkeisiin elinaikakerroin ei vaikuta. Miten elinaikakerroin vaikuttaa?Vanhuuseläkkeisiin elinaikakerroin lasketaan joka vuosi erikseen kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä. Kerroin määritellään tilastoista todetun viiden edeltäneen vuoden eliniän odotteessa tapahtuneen muutoksen perusteella. Jos eliniän odote kasvaa elinaikakerroin leikkaa eläkettä enemmän ja päin vastoin. Ideana on, että jos eläkkeellä ollaan kauemmin, niin kuukausieläke vastaavasti on hieman pienempi Jos esimerkiksi vuonna 1948 syntyneen työeläke ilman elinaikakerrointa olisi 1.600 euroa, niin elinaikakertoimella tarkistamisen jälkeen se on noin 1.587 euroa. Eläkkeen pienentymisen voi välttää jatkamalla työssä pitempään. Jos esimerkiksi vuonna 1948 syntynyt jatkaa työssä yli 63-vuotiaana, hän tienaa eläkettä 3,75 promillea kuukaudessa. Edellä kuvatun elinaikakertoimen aiheuttaman13 euron menetyksen korvaaminen vaatii 3.500 euron palkalla yhden lisäkuukauden työssä. Tosin kaikki eivät valitettavasti pysty pidentämään työssäoloaikaansa. Elinaikakerroin koskee myös henkilöitä, joiden työkyvyttömyys alkaa vuonna 2010 tai myöhemmin. Työkyvyttömyyseläkkeen alkamisvuoden elinaikakerrointa sovelletaan vain siihen mennessä karttuneeseen eläkkeeseen. Tulevalta työkyvyttömyysajalta karttuvaan eläkkeeseen elinaikakerroin ei vaikuta, joten se vaikuttaa hieman vähemmän työkyvyttömyyseläkkeeseen kuin vanhuuseläkkeeseen. Vuorotteluvapaan eläkekarttumaVuorotteluvapaan aikainen eläkekarttuma pieneni hieman vuoden 2010 alusta. Työeläkkeen laskemisessa otetaan huomioon vuorotteluvapaan korvauksen perusteena olevasta palkasta 55 prosenttia, mikä tarkoittaa, että yksi kuukausi vuorotteluvapaalla pienentää eläkettä alle 53-vuotiaalla puoli promillea ja yli 52-vuotiaalla 0,7 promillea vuorotteluvapaata edeltäneestä kuukausipalkasta laskettuna. Vuorotteluvapaan eläkevaikutukset ovat vähäiset. Vuoden vuorotteluvapaa leikkaa eläkettä alle 53-vuotiailla kuusi ja yli 52-vuotiailla yhdeksän promillea kuukausipalkasta laskettuna. Osa-aikaeläkkeen ikäraja muuttuuOsa-aikaeläkkeen ikärajaa nostetaan 58:stä 60 ikävuoteen 1.1.2011 lukien. Muutos koskee vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneitä. Tätä vanhemmilla säilyy mahdollisuus osa-aikaeläkkeeseen nykyisten säännösten mukaisesti. Työeläketurvan nettisivulla on laskuri, joka havainnollistaa elinaikakertoimen vaikutuksen. On huomattava, että kyseessä on ennuste, jonka ensimmäinen vuosi jo osoittautui virheelliseksi. Ennuste vuodelle 2010 oli 0,9889 ja todellisuudessa luku on 0,9917. Seppo Väänänen
|
|
||||||||||||||||||||