På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 1/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Yliopistolakiuudistus

Yliopiston käytävällä nuoremman ja vanhemman kollegan välillä käytyä keskustelua:

NUOREMPI KOLLEGA: On se todella hyvä, että saadaan yliopistolakiuudistus. Päästään vihdoin itse päättämään tutkimus- ja opetusrahojemme käytöstä. Eläköön autonomian lisääntyminen!

VANHEMPI KOLLEGA: Olemmehan me nytkin voineet niiden käytöstä päättää. Rahastojemme varojen käyttöhän on ollut joustavaa nykyisin ja valtion budjettivarat ovat turvanneet mm. palkanmaksun.

NUOREMPI KOLLEGA: Aijaa, no mutta nythän me ainakin päästään päättämään paremmin henkilöstön määrästä ja sijoittumisesta sekä tarvittaessa irtisanomisista.

VANHEMPI KOLLEGA: Onhan yliopistomme työnantajana tähän asti niistä päättänyt ja jos on ollut todellisia tuotannollisia tai taloudellisia perusteita, irtisanomisetkin ovat olleet lakia noudattaen mahdollisia.

NUOREMPI KOLLEGA: Niinkö? No ainakin tutkimuksellinen ja opetuksellinen päätöksenteko on omissa käsissämme! Meillehän perustettiin työantajayhdistys Suomen yliopistojen liiketaloudellinen työnantajanyhdistys SYLTTYkin!

VANHEMPI KOLLEGA: Se yhdistys taisi olla kuitenkin Suomen yliopistojen työnantajayhdistys SYTY, vaikka tuo kenties ehdottamasi on sitä paremmin kuvaava nimi. Lisää hallinnollista työtähän tuo sopimusoikeuden saaminen yliopistoille tietysti teettää: tarvittaneen lisää hallintohenkilöstöä. Niin, ja yliopistothan saavat lakiehdotuksen mukaan melkeinpä puolet oman hallituksensa paikoista. Päätösenemmistöä suunnitellaan ulkopuolisten haltuun, liike-elämä näyttää kvartaalitalouden pitkäjänteisyydellä tutkimuksen suunnan.

NUOREMPI KOLLEGA: No jos se on noin, niin miksi ihmeessä ministeriö haluaa uudistusta?

VANHEMPI KOLLEGA: Se on päättäjien poliittinen tahto. Valtion työntekijämäärää halutaan painaa alas tilastoissa, vaikka sama raha tulee budjetista edelleenkin. Ja jos ei sitten joskus tule, niin valtiovallan ei tarvitse enää kantaa taloudellista eikä henkilöstövastuuta, ainoastaan moraalinen vastuu ja kaikkihan me tiedämme, millä tasolla yhteiskunnassamme moraali on nykyisin.

NUOREMPI KOLLEGA: Ei voi olla totta! Minkä takia sitten laitoksemme esimies ei ole älähtänyt asiasta?

VANHEMPI KOLLEGA: Hän on dekaanin entinen opiskelukaveri ja ei opiskelukaveria viitsitä suututtaa.

NUOREMPI KOLLEGA: Olisihan dekaani itse voinut reagoida tähän nurinkuriseen lakiuudistukseen! Olisi valaissut asiassa vaikkapa rehtoria. 

VANHEMPI KOLLEGA: Arvaapa kenen opiskelukaveri dekaani oli?

Nimim. Vierestä seurannut

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet