På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 1/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Suomen Akatemiaa koskeva laki uudistetaan - YHL jarruttaisi muutosvauhtia

YHL topputtelee Suomen Akatemiaa koskevia lakimuutoksia tässä vaiheessa. Liiton mielestä ensin tulee odottaa yliopistolain valmistumista. Vasta sen jälkeen voidaan ryhtyä tekemään yliopistolakiin pohjautuvia muita organisaatioita koskevia  muutoksia.

Opetusministeriön työryhmä on laatinut Suomen Akatemian lainsäädännön uudistamistarpeista ehdotuksen. Muutostarpeet aiheutuvat mm. vireillä olevasta yliopistouudistuksesta sekä perustuslaista.

Työryhmä ehdottaa, että Suomen Akatemiasta annettaisiin uusi laki ja samanniminen vanha laki kumottaisiin. Akatemian hallituksen kokoonpanoon työryhmä esittää pääjohtajan ja toimikuntien puheenjohtajien lisäksi kolmea valtioneuvoston nimittämää ulkopuolista henkilöä nykyisen kahden sijaan. Hallituksen puheenjohtaja ei enää olisi pääjohtaja, vaan yksi ulkopuolisista jäsenistä. Lisäksi työryhmä esittää, että yliopistojen oikeudellisen aseman muuttumisen johdosta myös Akatemian tutkijanvirat ehdotetaan lakkautettavaksi ja jatkossa akatemiaprofessorit ja -tutkijat toimisivat työsuhteessa niihin organisaatioihin, joissa he työskentelevät.

Työryhmän ovat lausuntokierroksella ja tarkoitus on antaa hallituksen esitys eduskunnalle maaliskuussa. Laki tulisi voimaan vuoden 2010 alusta.

Linkki YHL:n lausuntoon Suomen Akatemiasta.

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet