På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot


Universitas 1/2009


< Palaa sisällysluetteloon

Yliopistojen YT-neuvotteluja

Selvitykset yliopistojen yhteistoimintaneuvotteluista saa YHL:n hallituksen jäsenten ja yhdistysten pääluottamusmiesten ilmeen vakaviksi. Kuvassa vasemmalta lukien, edessä JoYHY:n puheenjohtaja Lea Kervinen, VYHY:n pääluottamusmies Pasi Jussila, TKKHY:n pääluottamusmies Seija Kilma, TaYHY:n puheenjohtaja Leena Heino ja pääluottamusmies Kaisa Lammi sekä OYHY:n pääluottamusmies Raimo Tervola.

Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus

Yhteistoimintaneuvottelut Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa päättyivät marraskuun lopussa 2008. Henkilöstöä ei irtisanota. Tehtävien lakkaamisen vuoksi vielä uusiin tehtäviin sijoittumatta jääneille haetaan muita sijoittumismahdollisuuksia. Rehtori on asettanut selvitysmiehen, jonka tehtävänä on esittää toimenpiteitä taloudellisen tilanteen ratkaisemiseksi.

Taideteollinen korkeakoulu

Taideteollisessa korkeakoulussa on myös käyty syksyn 2008 aikana yhteistoimintaneuvotteluja henkilöstövähennyksistä. Yhteistoimintaneuvottelujen päättyessä työnantajan tavoitteeksi jäi henkilökunnan vähentäminen 15 hengellä, 7 henkilöä irtisanomisten ja loput muiden järjestelyjen kautta.

Luottamusmiessopimus allekirjoitettu

Anne Siipola on Certian vastavalittu luottamusmies.

YHL ja Certia allekirjoittivat tammikuussa luottamusmiessopimuksen. Luottamusmieheksi valittiin helmikuussa Anne Siipola. Luottamusmiessopimuksen lisäksi allekirjoitettiin yhteistoimintasopimus ja työsuojelun yhteistoimintasopimus. Certian kanssa on myös käyty alustavia keskusteluja yhtiömuotoisen palvelukeskuksen työehtosopimuksesta. Neuvottelut sopimuksesta jatkuvat.

Arviointikeskusteluissa tarkastellaan tehtäviä

Palkkausjärjestelmäsopimusten mukaiset vuosittaiset arviointikeskustelut ovat tältä vuodelta käynnistyneet. Viimeistään tänä vuonna keskustelut käydään yliopistoissa myös kaikkien opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvien kanssa. Yliopistojen palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaan keskusteluissa on tarkoitus tarkastella tehtäviä ja niiden muutoksia: jos tehtäväkokonaisuus on muuttunut, tehdään uusi tehtävänkuvaus tai täydennetään olemassa olevaa kuvausta. Sen perusteella tulee arvioida, onko muutoksesta seurauksena myös vaativuustason muutos. Vaikka tehtävässä ei olisikaan tapahtunut muutoksia, vaativuustason tarkastelu saattaa olla perusteltua.

Suoritusarviointi tehdään joka vuosi ja arvioinnissa käytetään aina arviointilomaketta. On syytä muistaa, että sopimus edellyttää perusteluja erityisesti tietyissä tapauksissa: esimerkiksi keskitason alapuolelle päätyvä arviointi on aina perusteltava, samoin, jos suoriutumisen todetaan alentuneen. Näissä tapauksissa on myös sovittava ja kirjattava lomakkeelle ne toimenpiteet, joilla suoriutumisen paranemista voidaan tukea tai millä keinoin suoritustaso on mahdollista palauttaa ennalleen.

Ilman arviointia ja perusteluja tehty suoritustason alentaminen ei ole palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaista

Kerttu Pellinen | YHL:n puheenjohtaja

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet