|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
< Palaa sisällysluetteloon YHL:n jäsenet ovat erityisosaajia ja tuhattaitureitaYliopistojen henkilöstö yltää moneen, ongelmajätteiden Varainhankkija JoensuustaKuka: Soili Makkonen
Tavalliselta pulliaiselta menee sormi suuhun, kun hän kuulee yliopiston rahoituskanavista. Niinpä Makkonen kertoo maltillisesti rautalankaversion. Hankerahaa tulee muun muassa Euroopan
sosiaalirahastosta ja aluekehitysrahastosta
sekä Euroopan alueellisen yhteistyön – Omien hankkeidemme ohella rahoitusta
haetaan yhdessä esimerkiksi ammattikorkeakoulun
kanssa. Ylipisto hakee rahaa Makkonen avustaa hankkeiden valmistelussa, hankkii niihin rahoitusta yksityiseltäkin sektorilta ja hoitaa paperisotaa. – Autan teknisissä asioissa. Valmistelijat voivat sitten keskittyä siihen tieteelliseen puoleen. Tietopankki tutkijoille – Toimin rajapinnalla. Yliopiston tutkijan on helpompi kääntyä hankkeensa kanssa puoleeni kuin alkaa itse etsiä Googlella rahoituslähteitä. Kun hankeraha on saatu, Makkonen
auttaa myös tarkemman kustannusarvion laatimisessa
ja yhteydenpidossa rahoittajaan. Uusi rakennerahastokausi 2007-2013 poiki paljon uusia hakemuksia, mutta päätöksiä ei ole vielä tullut. Sisällä on reilut parikymmentä hakemusta. - Hakemuksia olisi lähdössä pilvin pimein.
Meillä on linjattu, mitä tällä täydentävällä
rahalla tehdään. Hankkeilla on oltava Maakunnan kehittäminen ja muun muassa innovaatiot painavat valinnassa. Makkonen esittelee hankkeet rehtorille, joka päättää niistä. Edellisellä rahoituskaudella Joensuussa perustettiin tutkimusyksiköiden rinnalle palveluyksiköitä, jotta tiede ja elinkeinoelämä hyötyisivät toisistaan. – Esimerkiksi väritutkimukseen ja fotoniikkaan erikoistunut tutkimuskeskus aloitti toimintansa tietojenkäsittelytieteen yhteydessä. Hyötyä maakunnalle Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kanssa on poistettiin pari vuotta sitten
aikuiskoulutuksen
päällekkäisyyksiä. Nyt hakija
saa yhdestä lähteestä tiedon haluamastaan Myös maakunnan kärkihankkeet muuan muassa metsäalalla ja materiaalitutkimuksessa työllistävät Makkosta. – Kaikilla on tahto puhaltaa yhteen hiileen, mutta tottakai törmäyksiä tulee. Aina on karikoista päästy keskustelemalla yli, Makkonen toteaa. Puhetta on riittänyt myös Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistämisestä. – Tammikuun ensimmäisenä 2010 meillä on Itä-Suomen yliopisto. Vielä ei ole tietoa, miten se työhöni vaikuttaa. Ainakin saan kollegoja. Toki kaksi toimintakulttuuria pitää sovittaa yhteen, Makkonen pohtii. Birgitta Suorsa | UP-uutispalvelu
|
|
||||||||||||||||||||