|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
Yliopistojen TES-neuvottelut pitkittyvät Pääsopijajärjestöt JUKO, Pardia, JHL Yliopistohenkilöstöä edustavilla pääsopijajärjestöillä oli tavoitteena neuvotella uusi työehtosopimus yliopistotyönantajaa edustavan Yksityisen Opetusalan Liiton (YOL) kanssa 31.12.2009 mennessä. -Tähän tavoitteeseen ei valitettavasti päästy, pääsopijajärjestöjen neuvottelijat kertovat. Vuonna 2007 solmitussa valtion virka- ja työehtosopimuksessa sovittiin yliopistojen palkkausjärjestelmän kehittämiseen suunnattavasta rahasta. Viime syyskuussa Suomen yliopistojen työnantajayhdistys SYTY ja yliopistohenkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt sopivat tämän 2,0 prosentin kehittämisrahan kohdentamisesta. - Työnantajapuoli tarvitsee vanhojen sopimusten toteuttamisen selvittämiseksi lisäaikaa 13.1.2010 saakka. Uudesta työehtosopimuksesta ei päästä neuvottelemaan ennen kuin tämä asia on ratkaistu, pääsopijajärjestöjen neuvottelijat toteavat. Järjestöt edellyttävät, että yliopistolain valmistelun yhteydessä luvattu palvelussuhteen ehtojen turvaaminen toteutetaan uudella työehtosopimuksella. Yliopistot ovat antaneet neuvottelu- ja sopimusoikeudet Suomen yliopiston työnantajayhdistykselle SYTYlle. Viime elokuussa SYTY päätti liittyä Yksityisen Opetusalan Liiton (YOL) ja sitä kautta Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäseneksi. Yliopistohenkilöstöä neuvottelupöydässä edustavat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry sekä Palkansaajajärjestö Pardia ry. Näihin kuuluu yliopistohenkilöstöä yhteensä noin 27 000. Lisätietoja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Palkansaajajärjestö Pardia ry
|
|
||||||||||||||||||||