|
||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
Yhdistystiedote n:o 4/2008
Universitas-lehti 4/2008 työn allaLehti numero 3/2008 on tipahtanut postiluukusta ja vuoden viimeisen lehden valmistelu käynnistyy. Kiitos aktiivisuudesta, toivottavasti juttuja kentältä tulee myös seuraavaan lehteen. Universitas 4/2008 ilmestyy joulukuun alussa. Aineistoa tulisi toimittaa Annelle 15.11. mennessä. Yliopistokiinteistöistä kolme yliopistojen ja valtion omistamaa kiinteistöyhtiötäOpetusministeriön ja valtiovarainministeriön työryhmä ehdottaa, että valtion omistamat ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevat yliopistokiinteistöt yhtiöitetään kolmeen yliopistojen ja valtion omistamaan kiinteistöosakeyhtiöön. Yksi kiinteistöyhtiö hallinnoisi Helsingin yliopiston ja pääkaupunkiseudun muiden yliopistojen kiinteistöjä, toinen Aalto-korkeakoulusäätiön kiinteistöjä ja kolmas Suomen muiden yliopistojen kiinteistöjä. Kiinteistöosakeyhtiöissä yliopistojen omistusosuus olisi 2/3 ja valtion 1/3. Yliopistojen omistusosuuteen kuuluvat kiinteistöyhtiöiden osakkeet jaettaisiin yliopistojen kesken vuoden 2008 tilinpäätöksen kokonaisrahoituksen mukaisesti. Työryhmän tehtävänä oli selvittää, mikä on tarkoituksenmukaisin tapa käyttää yliopistokiinteistöjä yliopistojen vakavaraisuuden turvaamiseen. Tarkasteltavina vaihtoehtoina olivat kiinteistöjen suora siirto yliopistojen taseeseen, yliopistojen tai yliopistojen yhdessä valtion kanssa omistama kiinteistöyhtiö sekä yliopistojen, valtion ja kolmannen tahon yhdessä omistama kiinteistöyhtiö. Yhtiömalliin päädyttiin, koska siinä yliopistojen tasapuolinen kohtelu pystytään toteuttamaan tasemallia paremmin. Yliopistouudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi yliopistoilla on oltava mahdollisimman suuri osuus näiden kiinteistöyhtiöiden osakkeista ja päätösvallasta. Työryhmän ehdotuksista pyydetään lausunnot sidosryhmiltä 30.10. mennessä. Kiinteistöjen käyttöä yliopistojen vakavaraisuuden turvaamisessa käsitellään talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa marraskuussa 2008. Työryhmän puheenjohtajana toimi johtaja Anita Lehikoinen opetusministeriöstä. Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Lausunnot yliopistolainsäädännön uudistuksesta annettiinLausunnot luonnoksesta uudeksi yliopistolaiksi ja yliopistolain voimaanpanolaiksi annettiin 15.10.2008 mennessä. Lausuntoja oli pyydetty yliopistojen ja yliopistojärjestöjen lisäksi suurelta joukolta sidosryhmiä. YHL:n lausunto on myöhemmin nähtävissä liiton kotisivuilla www.yhl.fi. Valmistelu jatkuu opetusministeriössä ja ministeriön tavoitteena on antaa lakiehdotus eduskunnan käsittelyyn kevään 2009 aikana. OpenOffice-paketti julkishallinnon käyttöönValtiovarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat toteuttaneet kaikille valtion virastoille ja kunnille tarkoitetun OpenOffice-paketin, joka mahdollistaa kansalaisten ja viranomaisten välisen dokumenttien vaihdon niin, ettei kansalaisten tarvitse käyttää siihen maksullisia ohjelmistoja. OpenOffice on avoimen lähdekoodin ohjelmisto, joka tukee kansainvälisen Open Document Format -standardin (ODF) mukaisten dokumenttien tuottamista. OpenOffice-paketti on ladattavissa KuntaIT-yksikön verkostoportaalista. Tietoalat STTK:n tutkimus henkilöstön edustajista:Jatkuva muutos ja liika työ uuvuttavat ICT-ammattilaisetICT-alan työntekijöitä rasittaa kiire, huoli työssäjaksamisesta ja omasta työkyvystä. Koulutustarpeita ei ennakoida tarpeeksi eikä työpaikoilla ole mahdollisuuksia omien töiden kehittämiseen. Avoimelle keskustelulle ei ole riittävästi aikaa eikä henkilöstöä juuri kuulla ennen päätöksentekoa. Esimiehiä valittaessa henkilöstöjohtamisen kyvyt eivät paljoa paina. Sen sijaan perusasiat ovat kunnossa: työntekijät ovat tyytyväisiä työvälineisiinsä, oman työn sisältö ja tavoitteet ovat selvillä, työyhteisöissä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työn rytmitykseen ja esimiehiä koulutetaan tehtäviinsä. Työntekijät myös arvostavat ja auttavat toisiaan. Tiedot käyvät ilmi Tietoalat STTK:n vastavalmistuneesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin työhyvinvoinnin tilaa ja henkilöstöhallinnon käytäntöjä ICT-alalla. Tutkimuskyselyyn vastasi 450 ICT-alalla toimivaa luottamusmiestä, työsuojeluvaltuutettua ja muuta henkilöstön edustajaa tai ammattiliittojen aktiivia yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Vastaajat edustavat reilua puolta Tietoalat STTK:n ammattiliittojen ICT-alan henkilöstön edustajista. Tutkimuksen tulosten pohjalta on laadittu 9 kohdan ohjelma toimenpiteistä, joiden avulla voidaan parantaa ICT-alan työpaikkojen toimintakykyä. Ohjelma löytyy osoitteesta www.sttk.fi/tietoalatsttk/yhdeksantapaa. Tutkimustulokset taulukkoina sekä muuta taustatietoa löytyy osoitteesta www.sttk.fi/tietoalatsttk/hed-tutkimus2008. VM:n uutiskirje hallinnon kehittämisestäHallinnon kehittäminen, ALKU-uutisia 2.10.2008, on luettavissa . STTK:n tasa-arvopalkinnon saajaa haetaan jälleenSTTK etsii jälleen vuoden tasa-arvopalkinnon saajaa. Nyt kymmenettä kertaa jaettavalla palkinnolla STTK haluaa antaa tunnustusta aloitteellisille tasa-arvon tekijöille ja se voidaan myöntää mitä moninaisimmista tasa-arvoa edistävistä teoista. Palkintoa voi esittää esim. liitto, yhdistys, työpaikka tai yksittäinen jäsen. Toivoimme, että liitot voisivat välittää tietoa palkittavan hausta esim. omissa lehdissään ja verkkosivuillaan, jotta saisimme paljon hyviä ehdotuksia palkittavasta. Tarkemmat tiedot palkinnosta ja esityksen teosta löytyy sivulta http://www.sttk.fi/tasa-arvopalkinto2009/. Esityksen palkittavasta voi nyt tehdä myös suoraan verkossa olevalla lomakkeella. |
|
||||||||||||||||||||