|
Universitas 2/2006 aineisto
Seuraava lehti ilmestyy kesäkuun alkupuolella. Tarkoituksena on saada lehti
ulos hyvissä ajoin ennen juhannusta. Lehteen tarkoitetut aineistot + kuvat
pitää olla minulla 15.5. mennessä (anne.nordstrom@pardia.fi).
Viime lehdessä julkaistiin yhdistysten puheenjohtajien kuvat. Nyt on
tarkoitus julkaista yhdistysten pääluottamusmiesten kuvat. Kuvat pyydetään
15.5. mennessä minulle. Jos joku ei halua kuvansa julkaistavaksi, ole
ystävällinen ja ilmoita siitä minulle. Tiedän jättää tyhjän ruudun ao. kuvan
kohdalla.
Sivun alkuun
Synergiaetua tiedotuksessa hyvällä
mallilla
Pardian uuden organisaatiomallin yhtenä tavoitteena oli saada synergiaetua
mm. viestinnässä. Pardian lisääntyneen tiedotustarjonnan seurauksena YHL:n
oman yhdistystiedotteen ilmestymiskertoja on voitu harventaa, sillä
päällekkäisen tiedon tuottaminen ei ole järkevää. Myös STTK-tiedote
(monistevihkonen) on nykyisin tulostettavissa netistä (www.sttk.fi
> Ajankohtaista >sttk-tiedote2006).
Toivon mukaan jäsenet, mutta erityisesti yhdistysten luottamushenkilöt ja
muut aktiivit seuraavat säännöllisesti ilmestyvää PardiaNettiä (lehti
ilmestyy joka toinen viikko). Uuden nettilehden ilmestyessä otsikot
lähetetään yhdistyksille tiedoksi. Otsikkorivistä on hyvä katsoa, löytyykö
lehdestä jotain itseä kiinnostavaa.
Viimeisessä PardiaNetissä sekä myös luottamusmiehille tarkoitetussa
PardiaExtrassa (Toukokuu 2006) on julkaistu paljon ajankohtaisia asioita.
Extrassa on mm. lakimies Ari Komulaisen kirjoitus valtiotyönantajan
henkilöstöpoliittisista periaatteista henkilöstön aseman turvaamiseksi.
Periaatepäätöksen linjaukset voivat tulla ajankohtaisiksi myös YHL:n
jäsenkentässä. Erilaiset hankkeet ja tehostamisvaatimukset vyöryvät myös
meillä.
Jos et ole saanut PardiaExtraa, ota yhteyttä omaan yhdistykseesi.
Tarkoituksena on, että yhdistykset jakavat tiedotetta eteenpäin omille
luottamusmiehilleen ja muille aktiiveilleen. PardiaExtra löytyy myös
netistä, josta sen voi tulostaa itselleen. Extran löydät www.pardia.fi
etusivulla olevan linkin alta. PardiaExtrassa on myös juttuja
ruotsinkielellä.
Sekä STTK:n, Pardian että myös YHL:n tuottamat aineistot ovat yhdistysten
vapaassa käytössä, lähde tietysti mainiten.
Sivun alkuun
Hato-seminaari 17.-18.8.2006 Vaasassa
Seuraava Hallinto- ja toimistohenkilöstötoimikunnan kesäseminaari HATO
pidetään Vaasan yliopistolla. Seuraavassa Universitas-lehdessä julkaistaan
päivien ilmoitus ja hakuohjeet. Ilmoittautuminen voi tehdä VYHY:n sivuilla
olevan linkin kautta, linkin löydät Ajankohtaista-sivulta. Yhdistyksen
sivuille pääset joko Vaasan yliopiston (www.uwasa.fi) kautta tai YHL:n
kotisivujen (www.yhl.fi) kautta.
Sivun alkuun
Selvitysmiehet:
Yliopistoille sallittava mahdollisuus rahastotalouteen
Lyhyen aikavälin uudistuksilla ei voida merkittävästi lisätä yliopistojen
autonomiaa, sillä yliopistot ovat tilivirastoina sidoksissa
valtiontalousarviolainsäädännön ja -ohjauksen yleisiin rakenteisiin.
Yliopistojen taloudellista toimivaltaa voidaan lyhyellä aikavälillä
vahvistaa sallimalla kaikille yliopistoille mahdollisuus rahastotalouteen ja
luomalla edellytykset yliopistojen rahastotalouden ansaintalogiikalle,
selkeyttämällä ja yksinkertaistamalla yliopistojen taloudellista ja
hallinnollista ohjausta sekä lisäämällä yliopistojen valtaa virkasuhteisen
henkilöstönsä palvelussuhteen ehtojen määräämisessä.
Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista pohtineet
selvitysmiehet hallintoneuvos Niilo Jääskinen ja professori Jorma Rantanen
luovuttivat väliraporttinsa opetusministerille 11.5.2006.
Selvitysmiehet ehdottavat, että nykyisin Helsingin yliopistoon ja Åbo
Akademiin rajoittuvan rahastotalouden mahdollisuus ulotettaisiin kaikkiin
yliopistoihin. Lisäksi tutkintoon johtava kansainvälinen
tilauskoulutusvienti olisi selvitysmiesten mukaan sallittava kolmansien
maiden kansalaisten osalta yliopistojen rahastotalouden kehyksissä.
Yliopistojen valtaa virkasuhteisen henkilöstönsä palvelussuhteen ehtojen
määräämisessä tulisi selvitysmiesten mukaan lisätä. Opetusministeriö voisi
tulevaisuudessa käydä yliopistoja koskevat virkaehtosopimusneuvottelut niin,
että työnantajaosapuolta edustaisi neuvotteluvaltuuskunta, johon kuuluisi
viisi Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston nimeämää edustajaa sekä kaksi
avustavaa ministeriön edustajaa.
Selvitysmiesten saama toimeksianto kattaa viisi erillistä tehtävää. Nyt
julkistettu väliraportti käsittelee toimenpiteitä, joilla yliopistojen
taloudellista toimivaltaa voidaan lyhyellä aikavälillä vahvistaa. Muiden
toimeksiantokohtien osalta työ on saatettava valmiiksi vuoden 2006 loppuun
mennessä.
Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista pohtineiden
selvitysmiesten raportti, Opetusministeriön työryhmämuistioita ja
selvityksiä 2006:14 löytyy netistä
www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2006/tr14/tr14.pdf
Sivun alkuun
Ammattikorkeakouluverkosto tiiviimpi
mutta vahvempi
Opetusministeri Antti Kalliomäen mukaan ammattikorkeakouluverkko on liian
hajautunut ja koostuu liian pienistä yksiköistä. Opetusministeriö on
viitoittanut korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen periaatteet yhdessä
korkeakoulujen rehtoreiden kanssa. Tavoitteita on asetettu sekä
ammattikorkeakoulujen rakenteen että profiloinnin kehittämiseksi. Kalliomäki
puhui 10.5.2006 Ammattikorkeakoulupäivillä.
Sivun alkuun
Liiku terveemmäksi
Suomessa Maailman terveysjärjestön WHO avasi 10.5.2006
terveysliikuntakampanjan Move for Health, "Liiku terveemmäksi".
Keskusjärjestöt tukevat toimintaa ja haluavat omalta osaltaan korostaa
liikunnan merkitystä työterveyden kehittämisessä ja työkunnon
ylläpitämisessä.
Jokaisen etu on pysyä terveenä, mutta se on myös meidän kaikkien yhteinen
etumme. Mitä useampana päivänä liikut terveemmäksi, sitä enemmän teet
kuntosi hyväksi.
Liiku sinäkin terveemmäksi! Yksin tai PORUKALLA.
www.liikuterveemmaksi.fi
Sivun alkuun
Uusi jäsenetu: Cardio-liikuntaa ja
venyttelyjumppaa
Suomen Tactical Training Yhdistys ry tarjoaa Pardian/YHL:n jäsenille
ohjattua liikuntaharjoittelua Tactical Training Centerissä Helsingissä.
Etuuden saa
näyttämällä jäsenkorttiaan harjoittelukortin lunastuksen yhteydessä.
Centerin avoimet ovet pidetään 29.5.2006 klo 17.30-20.30. Tule
tutustumaan ilmaiseksi lajeihin.
Tactical Training – Cardio: Cardio on nopeatempoinen harjoittelu
käsipainojen, jumppakeppien sekä lyönti- ja potkutyynyjen kanssa. Naisille
ja miehille, ikään ja peruskuntoon katsomatta, tarkoitettu harjoittelu
sisältää myös kuntoåpiiriosuuksia sekä lihashuoltoa loppuvenyttelyineen.
Tactical Training - Venyttelujumppa: Venyttelyjumppa on kevennetty
jumppaa naisille sekä miehille kuntoon ja ikään katsomaata. Tunti sisältää
rauhallisen alkulämmittelyn, muutamia lihaskuntoliikkeitä ja n. 35-40 min.
venyttelyharjoitukset. Tunti soveltuu sekä lihassärkyjen tai lihaskireyksien
hoitoon että ennalta ehkäisyyn.
Tactical Training – Self Defense: Itsepuolustuskurssi, jossa
aseetonta tai aseistettua uhkaajaa tai hyökkääjää vastaan harjoiteltavat
tekniset ja taktiset toimintamallit.
Tactical Training – Lukkopaini: Lajina lähinnä nykyajan vapaapainia,
johon on yhdistetty lukot ja kuristukset. Lajista on karsittu lyönnit,
potkut sekä joitakin vaarallisia tekniikoita pois.
Hinta Pardian jäsenille:
Kertakäynti: 5 euroa (lukkopaini 10 e)
6-kerran kortti: 24 euroa
12-kerran kortti: 42 euroa
Maksuvälineenä käy myös työnantajan tukema Liikuntaseteli.
Harjoitteluajat:
Tiistai:
17:00 - 18:00 Venyttelyjumppa
18:00 - 19:15 Tactical Training - Cardio
19:15 - 20:30 Tactical Training - Self Defense yhteisharjoitukset
Keskiviikko:
17:00 - 18:00 Tekniikkanyrkkeily
18:00 - 19:15 Tactical Training - Cardio
19:15 - 20:30 Tactical Training - Basic
Perjantai:
17:00 - 18:00 Venyttelyjumppa
18:00 - 19:15 Tactical Training - Cardio
Lauantai:
14:00 - 15:00 Venyttelyjumppa
15:00 - 16:15 Tactical Training - Cardio
16:15 - 17:30 Tactical Training - Self Defense yhteisharjoitukset
Sunnuntai:
14:30 - 16:30 Tactical Training - Lukkopaini
Lisätietoja: Tactical Training Center, tacticaltraining@fscgroup.fi,
www.fscgroup.fi p. 044 5545 828 os.
Hämeentie 103, 00550 Helsinki, Käyntiosoite liikuntakeskukseen:
Haukilahdenkatu 2 D, 3 krs (Vallila, Paavalin kirkkoa vastapäätä).
Raitiovaunut 6 ja 8 sekä lähes kaikki Rautatieasemalta lähtevät 7-alkuiset
linja-autot pysähtyvät liikuntakeskuksen edessä.
Sivun alkuun
Suomen retkeilymajajärjestön jäsenedut
2006
T-lomat ry on Suomen Retkeilymajajärjestö-SRM ry:n jäsenjärjestö. Sitä
kautta T-lomien jäsenliittojen jäsenet saavat etuja niin kotimaahan kuin
ulkomaillekin suuntautuvasta hostellimatkailusta.
SRM:n jäsenjärjestöjen jäsenet saavat kotimaan SRM-hostelleissa alennusta
2,50 €/hlö/vrk normaalista majoitushinnasta. SRM-ketjuun kuuluu 86 hostellia
eri puolella Suomea.
Jäsenedut saa todistamalla jäsenyytensä voimassa olevalla jäsenjärjestön
jäsenkortilla.
Kansainvälinen hostellikortti jäsenhintaan
Ulkomailla Hostelling International -hostelleissa majoituttaessa tarvittavan
kansainvälisen hostellikortin SRM:n jäsenjärjestöjen jäsenet saavat
alennettuun hintaan 12 € (normaali hinta 17 €). Kortti on henkilökohtainen
ja voimassa vuoden ostokuukaudesta lukien. Alle 17-vuotiaat jäsenet voivat
ostaa kansainvälisen juniorikortin hintaan 5 € (normaali hinta 10 €). 4-16
–vuotiaan lapsen kortti maksaa 2 € silloin, kun vanhemmat ostavat
samanaikaisesti itselleen kortit. Ryhmäkortin hinta on 50 € (vähintään 10
hlöä).
Hostellikortin voi ostaa tai tilata SRM:n toimistosta. Korttia myyvät myös
SRM:n asioimistot, joihin kuuluu osa hostelleista sekä matka- ja
matkailutoimistoja eri puolilla maata. Ryhmäkortti hankitaan SRM:n
toimistosta. Kansainvälisellä hostellikortilla saa erilaisia maakohtaisia
etuja ja alennuksia. Suomessa kortilla saa alennusta mm. autonvuokrauksesta,
risteilyistä, Lapin bussimatkoista sekä hostellien palveluista.
Alennusta lauttamatkoista Saksaan
SRM:n jäsenet saavat alennusta Superfast Ferriesin lauttamatkoista. Etu
koskee Hanko-Rostock-Hanko välillä liikennöiviä lauttoja. Edun suuruus
vaihtelee lähdöittäin, korkeimmillaan se on noin 15 %. Matkat tilataan ja
lunastetaan etukäteen Superfast Ferriesin Helsingin toimistosta, puh. (09)
2535 0640. Varattaessa on mainittava tunnus SRM. Jäsenyys on todistettava
pyydettäessä sekä lippuja lunastettaessa että myös satamassa.
Lisätietoja: Suomen Retkeilymajajärjestö-SRM ry, Yrjönkatu 38 B 15, 00100
Helsinki (toimisto avoinna ma-pe klo 09.00-16.00), puh. 09-565 7150, faksi
09-5657 1510, sähköposti: info@srm.inet.fi
, www.hostellit.fi /
www.hihostels.com
Sivun alkuun
|