På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot

Yhdistystiedote n:o 7/2004
23.9.2004

 

Seija on nyt Moilanen!

Liiton suunnittelija Seija Kainulainen teki uuden ratkaisun elämässään ja vaihtoi avioitumisen seurauksena sukunimekseen Moilanen.

Seijan sähköpostiosoite on nyt jatkossa seija.moilanen@yhl.fi 

 

YHL:n suhtautuu myönteisesti Pardian kehittämiseen

YHL:n hallitus otti lausunnossaan myönteisen kannan Pardia -yhteisön kehittämiseen. YHL suhtautuu myönteisesti ehdotettuun toimintamalliin ja on valmis lähtemään malliin mukaan, mikäli suunnitelma ehdotetussa muodossaan toteutuu. Liitto pitää tärkeänä sitä, että Pardian kehittämissuunnitelma hyväksytään kattavasti ja suunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin voidaan välittömästi päätöksenteon jälkeen ryhtyä. Lausunto jätettiin määräaikaan (7.9.) mennessä.

Liiton hallitus edellyttää, että ylimenokauden alussa ja kuluessa toimintoja on pystyttävä hoitamaan joustavasti ja yhteisvastuullisesti – palvelutaso ei saa jäsenen eikä yhdistysten toimijoiden kannalta onnahda edes hetkellisesti.

YHL:n ylimääräinen liittokokous 8.10. tekee lopullisen päätöksen siitä osallistuuko YHL Pardia –yhteisön kehittämiseen liiton hallituksen esityksen mukaisesti.

Henkilöstö siirtyy Pardian palvelukseen

YHL:n hallitus toteaa lausunnossaan, että koulutuksen, viestinnän/tiedotuksen sekä talous- ja sihteeripalvelujen alueella voidaan tehdä hyvin tiivistä yhteistyötä ja saada aikaan resurssien tehokasta käyttöä. Yhteinen jäsenrekisteri säästäisi liittojen resursseja merkittävästi. Jäsenrekisterin toimivuus ja palvelukyky tulee kuitenkin varmistaa ennen sen käyttöönottoa. YHL edellyttää myös, että riittävän laajat ruotsinkieliset palvelut turvataan kaikilla toiminnan alueilla.

Uusi toimintamalli tarkoittaa sitä, että YHL:n toimistossa työskentelevä henkilöstö siirtyy Pardian palvelukseen 1.1.2005 lukien. Toimihenkilöiden tehtäväjaosta tiedotetaan myöhemmin, kun kaikki asianomaiset päätökset hallinnon (YHL:n ylimääräinen liittokokous ja Pardian ylimääräinen edustajakokous) tasolla on tehty. Käytännössä jäseniä ja yhdistysten toimijoita palvelee siis jatkossakin sama väki kun tähänkin saakka. Palvelun tasoa parantaa kuitenkin se, että jatkossa löytyy tarvittaessa nopeammin ja helpommin myös muita asiantuntijoita vastaamaan kentän kysymyksiin ja tiedusteluihin. Palvelu paranee, koska jatkossa on useampi käsipari auttamassa asioiden hoidossa. Pystytään nykyistä paremmin turvaamaan häiriötön toiminta – jäsenten, luottamusmiesten ja yhdistysten muiden toimijoiden hyväksi. 

Paikallisen tason toiminta saa paremman tuen

Liiton hallitus edellyttää lausunnossaan myös, että organisaatiouudistuksen tulee nykyisestään parantaa edunvalvonnan tukea paikallisella tasolla. Tukea tulee antaa niin yhdistyksille, luottamusmiehille ja muille henkilöstöedustajille kuin yhdistysten muillekin toimijoille. Pardian toimihenkilöiden on välttämätöntä voida osallistua paikallisiin tilaisuuksiin. Luottamusmiehiä ja muita henkilöstön edustajia on tuettava sekä yleisin ohjeistuksin että yksittäisten ongelmatilanteiden hoidossa.

Selkeätä ja ymmärrettävää tietoa asiasta

YHL:n hallituksen mielestä on erittäin tärkeätä, että jo ennen kuin muutosta lähdetään toteuttamaan tiedotetaan koko jäsenistölle ymmärrettävästi ja hyvissä ajoin kehittämisen päämääristä ja sen vaiheista. YHL käyttää tiedotuskanavanaan Universitas-lehteä, yhdistystiedotetta ja YHL-Net –nettilehteä. 

Tietoa kehittämisestä saa myös Pardian nettisivuilta www.pardia.fi ja PardiaNetistä www.pardianet.fi

Sivun alkuun

YHL:n LUMI-sivujen salasana vaihtunut!

LUMI-sivut ovat osa liiton nettisivustoa. Sivuille on tallennettu liiton ohjeistuksia ja tukimateriaalia yhdistysten puheenjohtajille ja luottamusmiehille. Uuden salasanan saat yhdistyksesi puheenjohtajalta.

Sivun alkuun

Alustavia vuoden 2005 koulutustietoja

YHL:n hallitus on hyväksynyt liiton koulutussuunnitelman ja -budjetin alustavat suuntaviivat. Pardian uuden organisaation syntymisen myötä suurin osa liiton tähän astisesta koulutuksesta on tarkoitus toteuttaa jatkossa Pardian toimesta. Pääasiallisesti luottamusmiesten perus- ja jatkokoulutus tulee olemaan pardialaista koulutusta. Liiton omaan koulutukseen varataan määrärahoja lähinnä luottamusmiesten täydennyskoulutukseen ja palkkausjärjestelmäkoulutukseen, joka kohdentuu erityisesti yliopistosektorille. Myös ammattialaryhmille kohdennettu koulutus jää ensi kädessä YHL:n hoidettavaksi.

Työsuojelukoulutus, niin perus- kuin täydennyskurssienkin osalta, järjestetään pardialaisena koulutuksena yhteistyössä Aktiivi-Instituutin kanssa.

Uusien jäsenten kurssi ja muu järjestötoiminnan koulutus järjestetään pardialaisena koulutuksena. Kurssien tavoitteena on tehdä ay-toimintaa tutuksi ja saada jäseniä mukaan yhdistysten toimintaan. Tasa-arvoseminaari pidettäneen pardialaisena yhteiskoulutuksena

Kurssien tarkemmista ajankohdista pystytään päättämään ja tiedottamaan vasta loppuvuodesta.

Lisätietoja: Satu Henttonen, satu.henttonen@yhl.fi 

Sivun alkuun

YHL:n aluetoimijat Tallinnassa

Pardia järjesti 18.-19.9. aluetoimijoilleen ja liittojen edustajille seminaarin valtionhallinnon toimintojen uudistamisesta ja niiden vaikutuksista järjestötoimintaan. YHL-läisistä alue-edustajista oli mukana Lea Kervinen (JoYHY), Martti Anttila (TKKHY), Riitta Hytönen ja Ari Maijanen (JYHY), Irma Joukainen (TaYHY), Eija Heinonen-Özdemir (VYHY), Riitta Korhonen (KYHY) sekä Raija Kivilahti ja Mikko Hyötyniemi (LAYHY).

Seminaarissa kuultiin työmarkkinakatsauksen lisäksi alustuksia valtionhallinnon muutoksista, julkiseen sektoriin kohdistuvista uhista ja haasteista, alueiden väestökehityksestä sekä STTK:n kehittämisstrategian kytkennästä aluetoimintaan. Alustajina toimivat puheenjohtaja Matti Krats, neuvottelupäällikkö Harri Sirén ja tutkimuspäällikkö Pertti Nummi Pardiasta. Ylijohtaja Jorma Karjalainen työskentelee valtiovarainministeriössä ja järjestösihteeri Tom Holmroos vastaa aluetoiminnasta STTK:ssa. Lisäksi liittojen edustajat Matti Kuusela (SPJL), Sari Jokikallas (VALTO) ja Pekka Jääskeläinen (TTT) kertoivat muutosten vaikutuksista liittojensa jäsenistön arkeen. Seminaari pidettiin 18.-19.9. 

Lue lisää perjantaina ilmestyvästä PardiaNetistä www.pardianet.fi

Sivun alkuun

Työnhakija hyötyy henkilöarvioijien sertifioimisesta

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (477/2001) säätää työnantajan velvollisuudeksi varmistaa, että työpaikan henkilöarvioinnissa käytetään luotettavia menetelmiä, niiden suorittajat ovat asiantuntevia ja testauksella saatavat tiedot ovat virheettömiä. Laki ei kuitenkaan määrittele asiaa tämän tarkemmin. 

Huono henkilöarviointi vaikeuttaa työnhakua ja voi pilata urasuunnitelmat pitkäksi aikaa. Mitä useammin vaihtaa työpaikkaa, sitä todennäköisempää on että joutuu joskus ammattitaidottoman konsultin hyppysiin. Ääritilanteessa myönteisen lausunnon saamista edistää konsultin flirttailuun vastaaminen. 

Suomen Psykologiliitto julkaisi "Hyvän henkilöarvioinnin käsikirjan" (toim. Honkanen-Nyman, 2001). Kirjassa esitellään sitä, mitkä asiat hyvässä henkilöarvioinnissa on otettava huomioon. Koska tämäkään ei poistanut kaikkea alan epätervettä toimintaa, niin liitto alkoi syyskuusta 2003 lähtien sertifioida henkilöarvioinnin ammattilaisia. 

Sertifikaatteja on kahdenlaisia. Osaamis- ja kompetenssipohjaisen sertifikaatin haltija on oikeutettu käyttämään haastattelu- ja simulaatiomenetelmiä sekä sellaisia arviointilomakkeita, joista tutkittava voi päätellä mitä tietoja hänestä selvitellään. Tällaisia sertifikaatteja voidaan myöntää mm. ekonomeille, yhteiskuntatieteilijöille, insinööreille ja kasvatustieteilijöille. Psykologisen henkilöarvioinnin sertifikaatin voi saada vain laillistettu psykologi. Hän saa käyttää osaamis- ja kompetenssipohjaisten menetelmien lisäksi myös varsinaisia psykologisia testejä. Vain psykologi saa käyttää menetelmiä, joiden avulla pyritään selvittämään henkilön sisäisiä tai piileviä rakenteita tai prosesseja.

Lisätietoja: www.henkiloarviointi.net

Sivun alkuun

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamista kehitettävä 

Opetusministeriön työryhmä ehdottaa, että aikaisemmin hankitun osaamisen arvioimiseksi ja tunnustamiseksi olisi luotava järjestelmä, joka mahdollistaisi tunnustamisen riippumatta siitä, miten, milloin tai missä osaaminen on hankittu. Oppimista tapahtuu koulutusjärjestelmän lisäksi myös mm. työelämässä, järjestötoiminnassa ja harrastusten yhteydessä. Asiaa koskeva muistio julkistettiin elokuun lopussa.

Muistio Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen koulutusjärjestelmässä (opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:27) 
www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/tr27/tr27.pdf

Sivun alkuun

Tasa-arvomiljoona

Tasa-arvoasian neuvottelukunta on tehnyt aloitteen ns. tasa-arvomiljoonasta.
Järjestöt, kunnat ja yritykset voisivat hakea tukea sukupuolten tasa-arvoa edistäviin hankkeisiin. Tasa-arvomiljoonalla olisi erityisen suuri merkitys uuden tasa-arvolain voimaantulovaiheessa. Lähiaikoina eduskunnalle annettavassa uudessa tasa-arvolaissa painotetaan henkilöstöpoliittisen tasa-arvo-ohjelman lisäksi myös toiminnallista tasa-arvosuunnittelua. 

www.tane.fi

Sivun alkuun

KEY tiedottaa: Yliopisto edelleen paras tie korkeampiin ansioihin

OECD:n vuosikatsauksen "Education at a Glance 2004" mukaan korkeakoulu- ja yliopisto-opetus on edelleen paras tae hyville palkka- ja työnsaantinäkymille. Palkka-erot korkeakouluista tai yliopistoista valmistuneiden ja pelkän lukion suorittaneiden välillä ovat huikeat, USA:ssa jopa 86 % ja Tsekissä 79 %. Englannissa ero on 59 %. Pienin ero on Tanskassa, jossa korkeakouluista ja yliopistoista valmistuneet ansaitsevat 25 % enemmän kuin keskiasteelta valmistuneet.

Viime vuosikymmenen aikana koulutus on lisääntynyt ja esim. Tsekissä, Kreikassa, Unkarissa ja Puolassa korkeakouluopiskelijoiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Myös muissa EU-maissa korkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevien määrä on kasvanut, esim. Suomessa, Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa, Ruotsissa ja Englannissa yli 20 prosentilla. 

Lisätietoja OECD:n katsauksesta. 

Sivun alkuun

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>