|
Pardian kehittämistyö jatkuu tiiviinä – toinen välitarkistus toukokuussa
Kehittämispilottien valmistelutyöt ovat jatkuneet tiiviinä. Helmikuun lopussa oli ensimmäinen välitarkistuspiste, jolloin Pardian hallitus arvioi työn etenemistä. Hallitus päätti, että valmistelutyöt jatkuvat ja jakoi uusia tehtäviä jatkovalmistelua varten. Tehtävät on oltava valmiina 30.4. mennessä. Toinen hallituksen välitarkastuspiste on toukokuun lopussa.
Kehittämispilotit kokoontuivat maaliskuun alkupuolella seminaariin tarkastelemaan tehtyä työtä ja miettimään hallituksen antamia jatkotehtäviä. Seminaaripäivät antoivat hyvän yleiskuvan siitä, missä eri piloteissa tällä hetkellä ollaan menossa.
Seminaareissa kukin pilotti sai tehtäväkseen miettiä oman työnsä vahvuuksia, heikkouksia ja uhkia. Analyysit käsitellään Pardian työvaliokunnassa. Esiin nousseisiin heikkous- ja uhkatekijöihin tulee löytää toimivia ratkaisuja.
Pilottiryhmien haasteena jatkokehittelyssä on kuvata oman toimialansa/toimintonsa tehtävät ja palvelut mahdollisimman yksinkertaisella ja selkeällä tavalla. Tärkeimpiä asioita on selvittää, mikä liiton /yhdistyksen rooli ja tehtävät uudessa toimintamallissa tulee olemaan ja miten liitolta/yhdistykseltä uuden organisaation vastuulle siirtyvät tehtävät tulevat hoidetuiksi. Jatkovalmisteluissa pohdimmekin Koto-toimialapilotissa (jossa YHL on) oman toimialamme perimmäistä roolia ja tehtävää.
Kehittämistiedotteet on julkaistu PardiaNetissä www.pardianet.fi
ja Pardian nettisivuilla www.pardia.fi
Sivun alkuun
Tervetuloa kylään Jyväskylään HATO-seminaariin!
JYHY on postittanut yhdistyksille Hallinto- ja toimistohenkilöstön 3. kesäseminaarin kutsun ja ohjelman ja ilmoittautumislomakkeen. Kutsu ohjelmineen on lähetetty myös yliopistojen hallinto/henkilöstö/koulutuspäälliköille. Idea HATO-seminaarin järjestämisestä lähti vuonna 1999 YHL:n hallinto- ja toimistohenkilöstön toimikunnan jäseniltä. Ensimmäisen seminaarin järjestivät YHL:n turkulaiset yhdistykset ja viimekertaisen seminaarin tamperelaiset yhdistykset. Nyt ovat jyväskyläläiset ansiokkaasti liikkeellä ja kesällä pidettävässä seminaarissa selviää, kuka yhl-läisistä yhdistyksistä ottaa seuraavan seminaarin järjestelyvastuun
Kutsu, seminaarin ohjelma, majoitus- yms. ohjeet ja ilmoittautumislomake löytyvät JYHY:n nettisivuilta
www.cc.jyu.fi/jyhy
tai suoraan HATO-sivut www.cc.jyu/fi/jyhy/hato
Järjestäjät toivovat käytettävän nettisivuilla olevaa sähköistä ilmoittautumislomaketta, joten tiedottanette asiasta eteenpäin oman yhteisönne piirissä.
Lisätietoja antava:
Anna-Maija Jaakonaho
puh. 014-260 3627 tai 0400 803 627
anna-maija.jaakonaho@cec.jyu.fi
Pirjo Rieskjärvi
puh. 014-260 3400 tai 050 591 9530
pirjo.rieskjarvi@library.jyu.fi
Sivun alkuun
Yliopistoyhteisö ei kannata seitsemän vuoden rajausta yliopisto-opintoihin
YHL, SYL, Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ilmaisivat omalla julkilausumallaan vastustavansa opetusministeriön esitystä rajata yliopisto-opiskelijoiden opinto-oikeus. Opetusministeriön virkamiestyöryhmän esityksessä yliopisto-opiskelijoiden opintoaikaa rajattaisiin 7 vuoteen. Yliopistojärjestöjen yhteinen julkilausuma luovuttettiin 18.3. eduskunnassa valtiovallan edustajille.
Järjestöjen mielestä opintoaikoja voidaan lyhentää esimerkiksi lisäämällä opetusresursseja ja parantamalla opintojen suunnittelua henkilökohtaisilla opintosuunnitelmilla. Järjestöt eivät
kuitenkaan hyväksy, eivätkä pidä tarkoituksenmukaisena opetusministeriön esitystä opinto-oikeuden ajallisesta rajaamisesta.
Yliopistoyhteisö näkee ongelmana opiskelijat, jotka läsnäoloilmoituksesta huolimatta eivät suorita opintoja. Näiden opiskelijoiden tilanne ja opiskelijastatus tulee ottaa erityistarkasteluun. Opiskelijoilla on vapaus opiskella, mutta myös vastuu valmistua.
SYL:n järjestämä mielenosoitus onnistui hyvin
SYL:n järjestämä rajauksia vastustava mielenosoitus keräsi Helsinkiin tuhatmäärin opiskelijoita. Yksin Helsingin ulkopuolelta saapui yli 40 bussilastillista väkeä. SYL:n puheenjohtaja Oskari Nokso-Koivisto puhui eduskuntatalon portailla opiskelijoiden sosiaalisen aseman jälkeenjääneisyydestä. Portailla puheenvuoron saivat myös kaikkien eduskuntaryhmien edustajat. SYL luovutti pääministeri Matti Vanhaselle rajauksia vastustavan adressin, jonka oli allekirjoittanut yli 50 000 ihmistä.
Opetusministeri on ilmoittanut vievänsä rajausesityksiä eteenpäin.
Sivun alkuun
YHL:n koulutustuet ja ammattitutkintostipendit
Tällä hakukierroksella saimme runsaasti hakemuksia, yhteensä 43 hakemusta. Päätökset on tehty ja koulutustukea hakeneille on ilmoitettu tuloksista.
Ammattitutkintostipendejä myönnettiin 27. Uusi ammattitutkintostipendin luonnetta on pääosin ymmärretty oikein, mutta pientä horjuvuutta asiassa on kuitenkin ollut. YHL on lähettänyt kirjeen puheenjohtajille, jossa selvennetään ammatillisen koulutustuen muotoja. Puheenjohtajille on tiedotettu myös koulutustukipäätöksistä.
Syksyn hakukierrokselle jäi vielä varoja, joten se pystytään toteuttamaan. Nyt myönnetyt tuet maksetaan maaliskuun aikana.
Sivun alkuun
Yliopistojen henkilöstö ja opiskelijat:
Vuokrakustannusten nousu korkeakoulujen kehittämislakiin!
YHL:n, SYL:n ja muiden yliopistojen henkilöstöjärjestöjen mielestä korkeakoulujen kehittämislakiin pitää saada myös yliopistojen käytössä olevien tilojen vuokratason noususta aiheutuvat kustannukset. Loppusyksyllä lausuntokierroksella olleessa kehittämislakiluonnoksessa tämä maininta vielä näkyi, mutta eduskunnan käsittelyyn tulleesta lakiesityksestä se puuttuu.
Eduskunta on kahteen eri otteeseen edellyttänyt yliopistojen tilakustannusten voimakkaasta noususta aiheutuvien ongelmien kohtuullistamista. Valtiovarainministeriön asettama työryhmä esitti kesäkuussa 2003, että korkeakoulujen kehittämislain valmistelun yhteydessä otetaan huomioon vuokrasopimuksista ja indeksisidonnaisuudesta syntyvät lisämäärärahatarpeet. Kaikki yliopistot ja järjestöt kannattivat loppusyksyllä lausuntokierroksella ollutta lakiluonnosta, jonka mukaan yliopistojen määrärahoja nostettaisiin vuokratason noususta aiheutuvien kulujen määrällä. Valtiovarainministeriö vastusti tällaista muotoilua. Valtiovarainministeriö näyttää nyt unohtaneen oman työryhmänsä kannanoton ja hallitus viittaa kintaalla eduskunnan yksimieliselle tahdolle.
Yliopistojen vuokrat Senaatti-kiinteistölle olivat vuonna 2003 noin 164 miljoonaa euroa. Yliopistojen vuokrien on arvioitu nousevan vuosien 2005-2007 aikana yli 20 miljoonaa euroa indeksisidonnaisuuden ja uusinvestointien vaikutuksesta. Yliopistovuokrat ovat jatkuvasti nousseet, koska ne sidottiin aikoinaan sataprosenttisesti indeksiin. Jos vuokratasoa ei kohtuullisteta, vuokrat syövät jatkossa yhä enemmän varoja yliopistojen perustehtävistä.
Yliopistoihin kohdistuu juuri nyt enemmän muutospaineita kuin ehkä koskaan aiemmin - kolmannen tehtävän kirjaaminen yliopistolakiin, tutkintorakenteen uudistus, vaatimukset opintoaikojen lyhentämisestä - nämä kaikki vievät yliopistojen voimavaroja. Yliopistojen henkilöstöjärjestöt ja SYL katsovatkin, että vuokrakustannusten noususta aiheutuvia kustannuksia ei voi enää ottaa kaventuvasta perusrahoituksesta vaan asia on kirjattava kehittämislakiin.
Sivun alkuun
Yliopistojen toimintamenomäärärahaan ehdotetaan korotuksia
Maamme hallitus on päättänyt korkeakoululaitoksen kehittämislakia koskevan muutosesityksen sisällöstä. Esityksen mukaan yliopistojen toimintamenomäärärahoja tarkistetaan vuosina 2005-2007 yleistä palkkakehitystä vastaavalla määrällä. Yliopistojen palkkakustannusten vuosittainen lisäys riippuisi valtion keskustason sopimuksista ja päätöksistä. Muutoksella pyritään yliopistojen tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseen. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2005.
Yiopistojen toimintamenomäärärahaa korotetaan lisäksi vuosina 2005-2007 kunakin vuonna vähintään 20 miljoonalla eurolla.
Sivun alkuun
Selvityksiä tehty
¨ Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelma 2004-2006 (opetusministeriön julkaisuja 2004:12) www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/opm12/opm12.pdf
¨ Selvitysmies Juha-Pekka Liljander: Ammattikorkeakoulutuksen asema eurooppalaisella korkeakoulutusalueella, työryhmämuistio 2004:10) www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/tr10/tr10.pdf
¨ Selvitysmies Sakari Ahola: Yhteishausta yhteisvalintaan (työryhmämuistio 2004:9) www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/tr09/tr09.pdf
¨ Selvitysmiehen väliraportti: www.minedu.fi/opm/utuiset/archive/2003/12/12_1.htm
¨ Lisätietoa yliopistojen opiskelijavalinnoista www.minedu.fi/opm/koulutus/opiskelijavalinnat.html
¨ Sairaalakoulujen toimintaedellytysten ja rahoitusaseman kehittäminen (opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:8) www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/tr08/tr08.pdf
¨ Tutkimus- ja kehitystyö suomalaisissa ammattikorkeakouluissa (työryhmämuistio 2004:7)
www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/2004/tr07/tr07.pdf
Sivun alkuun
Valtiontalouden kehys vuosille 2005-2008 netissä
Valtiovarainministeriön Internet-sivuilla on nyt julkaistu Valtiontalouden kehys vuosille 2005-2008: Perustelumuistio ja Peruspalveluohjelma 2005-2008.
Hallitusohjelman mukaan kehyspäätöksen yhteydessä julkaistaan arvio valtion tuloista sekä kuvaus kokonaistaloudellisista taustaoletuksista, keskipitkän ajan taloudelliseen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä samoin kuin arvio valtiontalouden kestävyydestä. Muistiossa esitetyt valtiontalouden rahoitusjäämä- ja velkaluvut ovat hiukan muuttuneet kehyspäätöksestä tarkistuneiden laskelmien johdosta.
Peruspalveluohjelmassa arvioidaan kuntien tehtävistä ja velvoitteista aiheutuvat menot ja tulot kuntaryhmittäin sekä toimenpiteet niiden tasapainottamiseksi. Ohjelmassa tarkastellaan myös kuntien toimintatapoja ja tehokkuutta sekä tarvetta sellaisiin rakenteellisiin uudistuksiin, joilla taloudellisuutta ja tehokkuutta on mahdollista lisätä.
www.vm.fi
Sivun alkuun
Oikeudenmukainen palkkausjärjestelmä hyödyttää organisaatiota
Organisaatioissa voidaan edistää samapalkkaisuutta, kun arvioidaan analyyttisesti työn vaativuutta sekä henkilön pätevyyttä ja suoriutumista. Tähän tulokseen päätyivät tutkijat, jotka selvittivät Työsuojelurahaston rahoittamina työn arviointiin perustuvien palkkausjärjestelmien toimivuutta ja laativat keräämänsä aineiston perusteella Palkkausjärjestelmien kehittäminen –kirjan (Carita Lahti, Saara Tarumo, Matti Vartiainen: Palkkausjärjestelmien kehittäminen, Edita Publishing Oy, Helsinki 2004, 150 s., ISBN 951-37-4047-1).
Kirja käsittelee sitä, miten työn vaativuuden ja henkilön pätevyyden ja suoriutumisen arviointi on kehittynyt ja mitä tämä arviointi merkitsee osana toimivaa ja tasa-arvoista palkkausta. Samalla luodaan kokonaiskuvaa erilaisten arviointijärjestelmien yleisyydestä eri toimialoilla ja henkilöstöryhmissä. Kantavana teemana on palkkausjärjestelmien tasa-arvoisuus ja järjestelmien kehittämisen merkitys samapalkkaisuusnäkökulmasta.
Kirja soveltuu niin organisaation kehittäjille ja henkilöstöhallinnon ammattilaisille kuin koulutuksen ja itseopiskelun välineeksi. Kirjaa myy Edita Publishing Oy.
(Työsuojelurahaston tiedote 4.3.2004)
Sivun alkuun
Ilmainen kielitesti
Internetissä on ilmaiseksi ladattavissa kielitaitoa mittaava testi. Testi on kehitetty EU:n tuella ja mukana on ollut Suomesta Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskus.
Testiä voi käyttää joko osaamisen arvioimiseen esimerkiksi työn haun tai opiskelun tukena. Testin avulla voi seurata myös kielitaidon kehittymistä. Mukana on 14 kieltä portugalista ruotsiin ja italiasta hollantiin.
Dialang.org tarjoaa erilliset testit lukemisen, kirjoittamisen, kuullun ymmärtämisen, kielioppirakenteiden ja sanaston osalta. Dialang.org kattaa kaikki taitotasot aloittelijasta lähtien. Dialang.org antaa testin tekijälle palautteen ja tekee ehdotuksia kielitaidon
parantamiseksi.
www.dialang.org
Sivun alkuun
Työaika on se aika, jonka
työntekijä käyttää työntekoon sekä
se aika, jonka hän on velvollinen
muutoin olemaan työpaikalla tai
työnantajan käytettävissä
TYÖAIKOJEN KIRJO – kenen ehdoilla ?
Työajat ovat kirjavoitumassa, eriytymässä ja joustavoitumassa. Paikalliset, työpaikka- ja työntekijäkohtaiset työajan sopimismahdollisuudet ovat lisääntyneet – vai ovatko ?. Mikä on työajoissa normaalia ? Miten työajan joustot auttavat perheen arkipäivän sujumista ? Työaika-kysymykset ovat iltapäivän pohdinnan kohteina uusimpien tutkimustulosten pohjalta. Tervetuloa keskustelemaan !
Teemapäivä pidetään 31.3.2004, alkaen klo 12.30 Tieteiden talossa, salissa 505, osoitteessa Kirkkokatu 6, Helsinki.
Osallistumismaksu on 50 euroa, Työelämän tutkimusyhdistyksen jäsenille ilmainen.
Ohjelmassa mm. Jyväskylän yliopiston dosentti Jouko Nätti kysyy kenen aika nyrjähti? Turun yliopiston tutkija Heikki Uhmavaara jatkaa aiheella joustaako työaika vai työntekijä, tutkija Riikka Kivimäki perheen vai työpaikan aika ja tutkija Juha Antila kysyy ollaanko työhön kytkettynä?
Ilmoittautuminen teemapäivään 25.3.2004 mennessä sähköpostilla Riikka.Kivimaki@uta.fi tai puhelimella 050 5975 690
Ei-jäsenet: Maksu 25.3.2004 mennessä 50 € Työelämän tutkimusyhdistyksen tilille 571345-211510. Viestiksi laitetaan osallistujan nimi.
Sivun alkuun
Vuosilomakomitean työ päätökseen
Vuosilomalain kokonaisuudistusta pohtinut komitea esittää parannuksia määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevien vuosilomaetuuksiin. Toteutuessaan uudistus turvaisi kaikille oikeuden palkalliseen vuosilomaan. Lomia voisi aiempaa laajemmin säästää myöhemmin
pidettäviksi. Komitea luovutti ehdotuksensa työministeri Tarja Filatoville 18.3.2004.
Komitean ehdotuksen mukaan lakia sovellettaisiin tietyin rajoituksin sekä työsuhteessa että virkasuhteessa tehtävään työhön.
Vuosilomakomitea on työskennellyt vuoden 2001 maaliskuusta lähtien ja se on saanut työlleen kaksi kertaa lisäaikaa. Komiteassa on ollut jäseninä edustajat työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöistä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, työministeriöstä sekä työoikeuden tutkijoiden edustaja. Komitea on kuullut työnsä eri vaiheissa muun muassa Kirkon sopimusvaltuuskuntaa, työsuojeluviranomaisia ja Työterveyslaitosta sekä muita asiantuntijoita.
www.mol.fi/julkaisut
Sivun alkuun
Reilu kahvihetki -kampanja haastaa työpaikat Reiluiksi
Reilun kaupan edistämisyhdistys houkuttelee työpaikkoja Reiluiksi kevään Reilun kaupan viikon ajaksi. Yhdistys järjestää Reilun kaupan viikolla 16.-24. huhtikuuta työpaikoille, yhteisöille ja kokonaisille yrityksille suunnatun Reilu kahvihetki -haastekampanjan. Sen tavoitteena on, että mahdollisimman monella suomalaisella työpaikalla juotaisiin Reilun kaupan viikolla Reilun kaupan kahvia ja teetä. Samalla halutaan muistuttaa työntekijöitä siitä, että he voivat työpaikallaan pienillä päivittäisillä valinnoilla parantaa konkreettisesti kehitysmaassa asuvan kahvinviljelijän ja hänen perheensä elämää.
Suomessa juodaan joka päivä yli 20 miljoonaa kupillista kahvia. Mikäli ne kaikki olisi viikon ajan keitetty Reilun kaupan kahvista, kehitysmaiden kahvinviljelijät saisivat työstään miljoonan euron lisätulot vuodessa.
STTK on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen jäsen.
www.reilukauppa.fi
Sivun alkuun |