På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot

Lausunto sivistysvaliokunnalle Certian yhtiöittämisestä

HE 140/2009 vp laiksi Yliopistojen palvelukeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi.

Palkansaajajärjestö Pardia ja Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry tuovat sivistysvaliokunnan tietoon seuraavaa:

Yleistä

Palkansaajajärjestö Pardia ja Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöliitto YHL ry ovat antaneet opetusministeriölle yhteisen lausunnon (5.8.2009).

Yliopistojen palvelukeskus Certian toiminta ei kata koko yliopistosektorin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja sekä muita tukipalveluja eikä yhtiöittäminen todennäköisesti tuo tähän asiantilaan muutosta. Alkuvaiheen asiakasyliopistoista saattaa myöhemmin jopa tulla vaativia, tuottoa edellyttäviä omistajia, jotka itse enää tuolloin ole palvelukeskuksen asiakkaita. Niillä voi kuitenkin olla halua puuttua yhtiön operatiiviseen johtamiseen ja erityisesti henkilöstöpolitiikkaan.

Uusi yhtiö tulee olemaan kilpailutilanteessa. Sillä ei valitettavasti ole enää yhtiöittämisvaiheessa erityisenä kilpailuetunaan ylivertaista yliopistotuntemusta: suurin osa henkilöstöä on rekrytoitu yliopistojen ulkopuolelta. Palvelujen hinnat tulevat olemaan tarkkailun kohteena – laadukkaita palveluja tullaan edellyttämään, mutta niiden kustannuksia tarkkaillaan herkeämättä. Myönteisenä asiana on pidettävä, että aloitusvaiheessa Certian asiakaskuntana ovat ainoastaan yliopistot. Yhtiön toiminnan vakiinnuttaminen vastaamaan yliopistojen tarpeita, ilman panostusta ulkopuolisten asiakkaiden houkuttelemiseen, on olennaisen tärkeää yliopistojen sitouttamiseen asiakkuuteen myös myöhemmin.

Yhtiöittämisen yhteydessä tehtävien järjestelyjen seurauksena palvelukeskuksen asiakkaina olevat yliopistot tulisivat omistajiksi yhtiöön. Yliopistojen vaikutusmahdollisuudet yhtiön strategiseen päätöksentekoon eivät saa heiketä, kun valtio vetäytyy Certian omistuksesta vuoden 2012 loppuun mennessä. Erityisesti palvelukeskuksen asiakkaana oleville yliopistoille tulee soveltuvalla tavalla varata etuosto-oikeus jonkin alkuvaiheessa omistajana olevan yliopiston tai valtion luopuessa omistusosuudestaan.

Yliopistot ja tukihenkilöstön tarve

Velvollisuutemme on edelleen korostaa, että vaikka tehtäviä siirretään Certialle, itse yliopistoissa tarvitaan jatkossakin asiantuntevaa ja osaavaa tukihenkilöstöä. Ei ole tarkoituksenmukaista siirtää käytännön talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä opetus- ja tutkimushenkilöstön tai muiden henkilöstöryhmien tehtäväksi. Tukitoiminnot ovat opetuksen ja tutkimuksen välttämätön edellytys sirpaleisen rahoitusjärjestelmänkin takia.

Yliopistojen sisäisten prosessien järjestämisestä olemme saaneet melko vähän tietoja huolimatta siitä, että järjestöillä on henkilöstön edustus ohjausryhmässä, henkilöstöprojektissa ja neuvottelukunnassa. Yliopistojen raportointi ja seurantatiedot muutoksesta ovat vähäisiä. Kokonaiskuvan luominen muutoksesta on ollut hankalaa sekä ministeriölle että henkilöstöjärjestöille.

Verotus

Yliopistomuutoksen aiheuttamia lisärahoitustarpeita on kartoitettu lain ja valtion talousarviokehyksen valmistelun yhteydessä. Kuitenkin on pelättävissä, että työttömyysvakuutusmaksuosuuden lisäksi on muitakin merkittäviä eriä jäänyt epähuomiossa budjetoimatta. Ylipäänsä vakuutusmaksutarpeita ei liene kartoitettu riittävästi yliopistoissa. Certian yhtiöittämisen yhteydessä ei tule tehdä samaa virhettä, jonka korjaaminen on osoittautunut vaikeaksi.

Palveluiden arvonlisäverotukseen ja siihen liittyvään rahoitusosuuteen on kiinnitetty yliopistolain ja Certiaa koskevan lain valmistelussa huomiota. Verotukseen liittyvät asiat ovat kuitenkin vaikeasti avautuvia. Arvonlisäveron vaikutusta palvelujen hintoihin ei ole vielä selvitetty, mutta on itsestään selvää, että palvelut tulevat verollisina kalliimmiksi.

Henkilöstön asema

Certian tulevalle menestykselle on tärkeää, että tukitoimintojen hankinnasta ei synny lisärasitetta yliopistoille. Niitä on nyt jo tullut ja tuottavuus on siksi negatiivinen. Palvelukeskushankkeella voidaan numeroilla leikkimällä osoittaa valtion tuottavuusohjelman henkilöstövähennyksiä, mutta käytännössä tuottavuus ei lisäänny eikä nettobudjetoinnissa ole tullut säästöä. Yliopistot ovat edelleen tuottavuusohjelman henkilöstövähennysten kurituksessa.

Lain perustelujen kohdassa 4.4 Organisaatio ja henkilöstövaikutukset sanotaan kolmannessa kappaleessa ”Yliopistojen palvelukeskus tekee kunkin sen henkilöstöä edustavan yhdistyksen kanssa aiesopimuksen palvelussuhteen ehdoista perustettavassa yhtiössä.”

Kesän aikana valmisteltiin työehtosopimusta ja aiesopimuksesta käytiin neuvotteluja Certian johdon ja Pardia/YHL:n ja JUKO:n edustajien välillä, mutta neuvottelut keskeytyivät tuloksettomina. Aiesopimukseen olisi haluttu sisällyttää keskeisiä asioita työehtosopimuksesta mutta niiden sisällöstä ei päästy yksimielisyyteen. Työnantajataho olisi halunnut sisällyttää yhtiömuotoisen Certian sopimukseen työntekijöiden yhdenvertaisuutta loukkaavia sopimusmääräyksiä ja siihen järjestöt eivät voineet suostua. Suurin kiista syntyi työajasta, sen pidentämisen kompensoinnista muilla palvelussuhde-eduilla ja vuosilomasäädöksistä. Työnantaja olisi halunnut jakaa työntekijät neljään eri kategoriaan Certian palvelusajan ja aiemman työhistorian perusteella. Tämä loisi eriarvoisuutta ja huonontaisi työilmapiiriä. Yhdenvertaiset palvelussuhteen ehdot sovitaan yhteisessä sopimuspöydässä, niin yksityissektorilla kuin valtiollakin.

Yliopistojen palvelukeskus Certian henkilöstön virkasuhteiden muuttaminen työsuhteiksi on tehtävä henkilöstön asema turvaten. Kaikkien kanssa on laadittava työsopimukset ennen yhtiömuotoisen Certian toiminnan käynnistymistä. Eläketurvan vaatimien laskelmien tarkistaminen jää aivan viime metreille, joten on varmistettava, että tarvittavat varat lisäeläkkeiden järjestämiseen ovat käytettävissä.

Palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmistä sovitaan osana Certian omaa työehtosopimusta yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Siirtymävaiheessa, jonka kesto voidaan kirjata sopimukseen, voidaan turvata motivoiva palkkauskehitys. Se toteutetaan ensi vaiheessa yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmällä, jota voidaan käyttää myös Certian oman palkkausjärjestelmän pohjana.

Yhtiöittämiseen saakka Certia soveltaa yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmää sellaisenaan. Meneillään olevan sopimuskauden kehittämiserät, yhteensä kaksi prosenttia palkkasummasta, tulevat maksuun 1.2.2010. Niiden käytöstä on päästy neuvottelutulokseen opetusministeriön ja yliopistojen työnantajayhdistyksen kanssa. Valtion talousarvioesityksessä yliopistoille on kehittämiseräosuus budjetoitu, mutta Certian osuutta talousarvioesityksessä ei ole. Tämä korotuserä tulee sisällyttää vuoden 2010 talousarvioon.

Hyvä henkilöstöpolitiikka

Henkilöstön työmotivaation ja turvallisen muutoksenhallinnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hyvin alkanut oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen henkilöstöpolitiikka jatkuu myös yhtiömuotoisessa Certiassa. Lain perusteluihin on sisällytetty tämä toiveemme ja katsomme, että tämä velvoittaa yhtiömuotoista Certiaa ja uudet henkilöstöpoliittiset periaatteet sovitaan neuvotteluprosessissa yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa.

Kerttu Pellinen Satu Henttonen
Puheenjohtaja Sopimusasiantuntija
Yliopistojen ja tutkimusalan Palkansaajajärjestö Pardia
henkilöstöliitto YHL ry  

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet