På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot

Henkilöstön edustus jätettiin Aalto-korkeakoulun päätöksenteossa rannalle

Tiedote 29.5.2008

Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry:n puheenjohtaja Kerttu Pellinen paheksuu sitä, että henkilöstö jäi uuden säätiömuotoisena toimivan Aalto-korkeakoulun strategisen päätöksenteon ulkopuolelle. Henkilöstön vaikutusmahdollisuus myös ylintä päätösvaltaa käyttävän hallituksen jäsenten valintaan ovat suhteettoman vähäiset.

Valtioneuvosto valtuutti tänään torstaina 29.5. opetusministeri Sari Sarkomaan allekirjoittamaan innovaatioyliopiston säädekirjan ja säännöt. Pellisen mukaan yliopistoyhteisön asiantuntemuksella olisi ollut hallituksen päätöksenteossa oma paikkansa.

- Nyt valtioneuvosto on tekemällään päätöksellään rajannut yliopistoyhteisön asiantuntijat pois hallitustyöskentelystä, paheksuu Pellinen.

YHL:n puheenjohtajan mielestä olisi ollut kohtuullista, että henkilöstöllä erilaisine ryhmineen olisi ollut edes samantasoinen vaikutusmahdollisuus hallitusjäsenten valintaan, kuin mikä nyt hyväksyttyjen sääntöjen perusteella on annettu ylioppilaskunnille.

Myönteisenä muutoksena lausunnolla olleeseen säädekirja- ja sääntöluonnokseen verrattuna voidaan pitää sitä, että yhtenä toimielinten joukossa on akateemisten asiain komitea, jonka jäsenet edustavat yliopistoyhteisön asiantuntemusta kokonaisuudessaan.

Pellinen vaatii, että salailu asian jatkovalmisteluissa loppuu.

- Jatkovalmistelut ja niihin liittyvät päätökset on tehtävä avoimesti ja aidossa yhteistyössä henkilöstön kanssa, YHL:n puheenjohtaja Kerttu Pellinen vaatii.

Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry. edustaa yliopistojen muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Jäseniä työskentelee myös Suomen Akatemiassa, Opetushallituksessa, Kansainvälisen vaihdon keskuksessa (Cimo) ja Pelastusopistossa. Jäsenmäärä on n. 6.500. YHL on .STTK:laisen valtion sektorin suurimman pääsopijajärjestön, Palkansaajajärjestö Pardian suurimpia jäsenliittoja.

Lisätietoja: puheenjohtaja Kerttu Pellinen 050-377 7366


 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>

Katso myös:

Pardian tiedotteet
Pardian Nettilehti
STTK:n tiedotteet