YHL: Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman muuttaminen

Katso myös: Pardian lausunto aiheesta

Opetusministeriölle

Lausuntona selvitysmiesten Niilo Jääskinen ja Jorma Rantanen ehdotuksesta yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman muuttamiseksi Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL toteaa seuraavan.

YHL yhtyy Palkansaajajärjestö Pardian selvitysmiesten raportista antamaan lausuntoon. Omassa lausunnossaan YHL käsittelee asiaa laveammin, keskittyen kuitenkin ehdotusten joihinkin avainkohtiin. YHL toteaa täydentävänsä lausunnossa esitettyä ja ottavansa yksityiskohtaisesti kantaa muihin ehdotuksen sisältämiin kohtiin jatkotyöskentelyn aikana, mikäli selvitysmiesten raportti johtaa yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman muutossuunnitteluun.


Yleistä

Selvitysmiehet ovat tehneet mittavan työn ehdotuksensa taustaselvitystä varten. Lukija saa hyvän kuvan viimeisimpien vuosikymmenten aikana tapahtuneesta suomen tutkimus- ja koulutusjärjestelmän kehittämisestä sekä nykytilanteesta. Raporttiin on liitetty yhteenvetotietoja myös ulkomaisten yliopistojen taloudellisesta asemasta. Koska selvitysmiesten raportti ja ehdotukset haluttiin julkaista kiireesti kuluvan vuoden alussa, varsinainen raportti kansainvälisestä vertailusta jouduttaneen julkaisemaan myöhempänä ajankohtana. Myös nyt julkaistu osa selvityksestä sekä selvitysmiesten ehdotukset olisivat ehkä tarvinneet enemmän kypsyttely- ja muokkausaikaa. Suomalaisten yliopistojen sisäisen hallinnollisen rakenteen kuvauksessa lienee jonkin verran täsmentämisen tarvetta.


Joitakin keskeisiä kannanottoja:

Taloudellisen ja hallinnollisen aseman muuttaminen

YHL ei pidä tarpeellisena yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman muuttamista selvitysmiesten esittämällä tavalla. Ensisijaisesti on selvitettävä mahdollisuudet tilivirastokirjanpidon keventämiseen ja muuttamiseen palvelemaan paremmin yliopistojen tarpeita, mikäli keventäminen katsotaan tarpeelliseksi. Siirtomäärärahojen muodostamaan ongelmaan on haettava yliopistojen toimintastrategiaan sopiva ratkaisu. Vuoden alusta voimaan tullut yliopistolain muutos antaa kaikille yliopistoille oikeuden rahastotalouteen. YHL pitää selvitysmiesten raportissa kuvattua suppean rahastotalouden mallia riittävänä antamaan yliopistoille tarpeellista strategista liikkumavaraa.

Tulosohjauskäytäntöjä tulisi myös selkiinnyttää ja muodostaa tuloskriteerit sellaisiksi, että ne palvelevat yliopistojen perustehtävien suorittamista nykyistä paremmin.


Strateginen päätöksenteko ja sisäinen hallinto

YHL vastustaa yliopistojen hallintorakenteen muuttamista siten, että todellinen päätösvalta siirretään aivan liian pienelle hallintoelimelle, jossa ei ole tasapuolista yliopistoyhteisön jäsenten edustusta. Päätöksenteon jakaminen kahdelle toimijalle ei ole perusteltua. Strategista ja akateemista päätösvaltaa ei tule jakaa erillisille päätöksentekoelimille, koska tosiasiallisesti strategiasta ja taloudesta päätettäessä tehdään myös tiedepoliittisia ratkaisuja.

Nykyinen kolmikantainen malli on myös ylimmässä päätöksenteossa säilytettävä niin, että kaikkien henkilöstöryhmien oman ryhmänsä sisältä valitsemat edustajat ovat tasavertaisesti tekemässä päätöksiä. Muut opettajat ja tutkijat ja muu henkilöstö – yliopistohallinnon kielellä keskiryhmä – ei ole ’apuhenkilökuntaa’ eivätkä opiskelijat ole ’asiakkaita’, vaan olennainen ja keskeinen osa yliopistoyhteisöä. Millään yksittäisellä ryhmällä ei saa olla enemmistöä monijäsenisessä päätöksentekoelimessä.

Yliopistojen autonomiselle päätöksenteolle olisi erittäin vahingollista, että johtoryhmän kokoonpanosta tai edes olemassaolosta määrättäisiin laissa. Johtoryhmiä asetetaan yliopistoihin niiden oman tarpeen ja harkinnan mukaan. Johtoryhmästä ja sen kokoonpanosta päättää yliopisto.


Yliopistoyhteisön ulkopuoliset edustajat

Jo nykyinen yliopistolaki antaa mahdollisuuden ja myös velvollisuuden nimetä yliopiston hallitukseen yliopistoyhteisön ulkopuolisia jäseniä. Jäsenten määrän ylä- ja alaraja määritellään laissa. Ulkopuolisten henkilöiden lukumäärästä päättää kunkin yliopiston tarpeen mukaan yliopisto kollegiaalisesti. Kaikilla hallinnon tasoilla ulkopuolisten jäsenten määrän tulee jatkossakin olla selkeästi vähemmistönä. Hallituksen puheenjohtajan tehtävät kuuluvat rehtorille ja rehtori tulee valita sellaisella menettelyllä, että hän nauttii koko yliopistoyhteisön luottamusta. Vaalikollegion (ehdotuksessa vaalivaliokunta) kokoonpanon pitää perustua nykyisen malliseen kolmikantaan. Kollegion tulee olla myös niin laaja, että sen on mahdollisuus edustaa kaikkia asianomaisen yliopiston tieteenaloja, yhteisöjä ja kaikkia henkilöstöryhmiä. Tämän kollegion tehtävänä olisi valita rehtorin lisäksi yliopiston ulkopuoliset edustajat ylimpään hallintoon.


Päätösvallan keskittäminen

Rehtorilla on jo nykyisessä hallintomallissa erittäin paljon päätösvaltaa. Rehtori päättää halutessaan yleistoimivaltaa käyttävänä kaikista niistä asioista, joita ei erikseen ole määrätty hallituksen tehtäväksi. Rehtorin ja muiden yksilöjohtajien toimivaltaa ei pidä nykyisestään ainakaan lisätä, koska tällainen toimintatapa ei sovi asiantuntijayhteisön johtamiseen. Monijäsenisten hallintoelinten päätösvaltaa tulisi päinvastoin nykyisestään lisätä.


Henkilöstön asema ja sopimustoiminta

Henkilöstön nimittämiseen ja ottamiseen sekä henkilöstön asemaan yliopistoyhteisön sisällä ei ole tarpeellista tehdä muutoksia, koska nykyiset säännökset ovat täysin riittävät. Tehtävät on kussakin yliopistossa järjestetty omilla päätöksillä ottaen huomioon yliopiston koko ja sisäinen hallintomalli. Mikäli käytännöissä huomataan muutostarpeita, asia järjestetään yliopiston sisäisin päätöksin.

Mikäli muutoksia yliopistojen hallinnollisessa asemassa tapahtuu niin, että sillä voisi olla vaikutusta henkilöstön palvelussuhteisiin ja niihin liittyviin etuihin, koko henkilöstön asema tulee turvata kaikilta osiltaan. Palvelussuhdelajeina tulee voida käyttää virka- ja työsuhdetta nykyiseen tapaan. Palvelussuhdeturvaan tai palvelussuhteen ehtoihin ei muutoksen saa vaikuttaa miltään osin huonontavasti.

Sopimustoiminnan pitää olla nykyiseen tapaan keskitettyä, Valtion yleistä virka- ja työehtosopimusta sovelletaan jatkossakin perussopimuksena yliopistoissa. Tarkentavien virkaehtosopimusten neuvottelun koordinaatio on välttämätöntä säilyttää opetusministeriössä. Myös työehtosopimukset tulee voida neuvotella keskitetysti opetusministeriön tasolla. Yliopistojen vaikutusmahdollisuuksia taustatyön tekemisessä on tarpeen tasapuolistaa. Eriytetty neuvottelutoiminta on vastoin yhdenvertaisuuden periaatetta eikä se myöskään ole tuottavuusajattelun ja päällekkäisten toimintojen välttämisperiaatteen mukaista.

Yliopistojen kyky ja halu noudattaa johdonmukaisesti keskitetysti tehtyjä, mutta valitettavasti myös itse tekemiään virastokohtaisia sopimuksia on vaihtelevaa. Tähän henkilöstö edellyttää selkeää parannusta nykytilanteessakin.


Rahoituksen riittävyys ja vakaus

Yliopistojen rahoituskehys ja sen vakaus tulee turvata kehittämislain uudistuksella. Rahoitusmallin pitää kohdella kaikkia yliopistoja tasapuolisesti. Yhteiskunnan rahoitus ylimpään opetukseen on välttämätön ja yliopisto-opiskelun on oltava jatkossakin kaikille opiskelijoille maksutonta. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa perusrahoituksessa vapaaseen tieteelliseen perustutkimukseen tarvittavat voimavarat, koska kilpailtu tutkimusrahoitus ei tähän riitä Tuskin kukaan vakavissaan uskoo, että elinkeinoelämän lisärahoitus kohdentuisi muuhun kuin liike-elämässä nopealla aikataululla hyödynnettävään tutkimustoimintaan.

Yliopistolaitoksen rakenteellisen kehittämisen tulee perustua vapaaehtoisuudelle. Jatkossakin on tarpeen kehittää erilaisia yhteistyömalleja, mutta suunnitelmien tekemiseen ja toteuttamiskelpoisuuden arviointiin on paneuduttava huolella. Hallintomallien ja rakenteiden muuttamisesta ei saa muodostua yliopistojen toiminnan pääasiallista sisältöä. Yhteistyössä henkilöstön kanssa tapahtuvaan suunnitelmien toteuttamiseen on varattava riittävästi aikaa.


YHL toteaa vielä edellisen lisäksi:

Selvitysraportin lukijalle käy selväksi, että angloamerikkalaista korkeakoulujärjestelmää on pidetty ihanteena ja tehtyjen ehdotusten mallina. Sopiiko tällainen järjestelmä Suomeen ja suomalaisiin olosuhteisiin, tulee jokaisen, niin lausunnonantajan kuin päätöksentekijänkin harkita. Ehdotuksessa korostetaan yksilöjohtajuutta. Mallina olleessa amerikkalaisessa kulttuurissa yksilöjohtajilla on vahva asema – toisaalta tekemiensä virheratkaisujen vuoksi yksilöjohtajat myös joutuvat joskus luopumaan tehtävistään. Suomalaisen demokraattisen päätöksentekojärjestelmän kulttuuriin tällainen menettelytapa ei välttämättä sovi: yhdessä tehdyt päätökset sitouttavat päätöksen toteuttamiseen. Toisaalta myös kollegiaalinen/yhteinen päätöksenteko johtaa siihen, että kaikilla osallistuneilla on vastuu päätöksestä ja sen seurauksista. Tällaisessakin järjestelmässä toimeenpanevat virkamiehet ja yksittäisten päätösten tekijät ovat velvollisia kantamaan toimenpiteistä käytännön vastuun.

YHL toteaa pettyneenä, että sekä selvitysmiesten raportin valmistelussa, että muissa yliopistojen rakenteellisen kehittämisen suunnittelutöissä ei ole toimittu siten, että valtioneuvoston periaatepäätöksen sisältämiä henkilöstön valmisteluprosessiin osallistumisen periaatteita olisi toteutettu. Keväällä 2006 tapahtuneessa väliraportin valmistelussa selvitysmiehet kuulivat mm. yliopistojen johtoa, rehtorien neuvostoa, kansainvälisiä asiantuntijoita ja yliopistojen ulkopuolisia tahoja – valtiovallan ja elinkeinoelämän edustajia. Olennainen osa yliopistoyhteisön asiantuntijoita, henkilökunta ja opiskelijat, jäivät tässä vaiheessa täysin vaille huomiota. Selvitysmiehet eivät nähtävästi työnsä alkuvaiheessa havainneet, että jokainen taloudelliseen tai hallinnolliseen asemaan liittyvä muutosehdotus koskee hyvin läheisesti erityisesti henkilökuntaa ja sen asemaa. Tilanne korjaantui jonkin verran sen jälkeen, kun väliraportin julkistamistilanteessa järjestöt ilmaisivat tarpeensa tulla kuulluiksi selvitystyön aikana. Henkilöstö- ja opiskelijajärjestöjä kuultiinkin sitten loppuraporttia valmisteltaessa syksyllä 2006. Sekä julkistettua väliraporttia koskevassa kuulemistilaisuudessa kesäkuussa, että kuulemistilaisuudessa lokakuussa YHL/Palkansaajajärjestö Pardia on esittänyt käsityksensä selvitysmiesten sen hetkisiin ehdotuksiin yliopistojen aseman muuttamiseksi. Nämä kannanotot ovat edelleen voimassa.


Taloudellinen ja hallinnollinen asema

Selvitysmiehet ehdottavat, että yliopistot irrotettaisiin suorasta valtion ohjauksesta julkisoikeudellisiksi oikeushenkilöiksi, joka muutos selvitysmiesten käsityksen mukaan vahvistaisi yliopistojen autonomista asemaa. Ajatuksena tuntuu olevan, että näin myös käytettävissä olevat rahalliset resurssit lisääntyisivät merkittävästi. Löysemmin määritelty yhteiskunnan vastuu rahoituksesta tuskin johtaisi tähän tulokseen. Käytännössä kaikkien yliopistojen ei ole mahdollista löytää selvitysmiesten suurena mahdollisuutena pitämää teollisuuden tai muun elinkeinoelämän antamaa rahoitusta, jolloin niiden rahoituspohja valtion rahoitusvastuun heikentyessä muuttuisi nykyistäkin epävarmemmaksi. Osa yliopistoista jäisi eloon sopeuttamalla toimintansa kaventuneen rahoituspojan mukaiseksi, osa ehkä joutuisi lopettamaan yliopistotasoisen toimintansa. Alueellisen tasa-arvon kannalta kehitys olisi tuhoisa. Yhtä huonosti on vaarana käydä ns. pienille ja/tai humanistisille aloille, joiden tuotoksia on vaikea millään markkinointijärjestelmällä kvartaalitaloudessa saada tuottamaan selvää rahaa. Siinä tapauksessa, että yhteiskunta ei ota näistä aloista vastuuta, yliopistojen vastuulla olevan laaja-alaisen sivistyksellisen tehtävän hoitaminen käy mahdottomaksi. Poliittisen vastuun kantajaa kaikille korkeakoulutukseen tavoitteleville nuorille tarjolla olevan mahdollisuuden romuttamisesta ei olisi, koska kasvottomat markkinavoimat hoitaisivat tehtävän. Yliopistojen toiminta on pitkäjänteistä, vuosikymmenien jänteelle sijoittuvaa työtä, jonka vahvuus on vakaa ja riittävästi puskuroitu kehitys. Tähän ei saa tehdä nopeita muutoksia enempää nykyisen globaalin, ’joustavuutta’ korostavan markkinatalouden rytmin kuin nelivuotiskausittain vaihtuvien hallitusten kunakin ajankohtana puoluepoliittisista lähtökohdista priorisoimien, usein ristiriitaisten tavoitteiden mukaan. Kehittäminen on jokaisena aikakautena tarpeellista, mutta sen täytyy perustua vakaisiin, ennustettaviin kehityslinjoihin ja suunnitelmiin.

Myönteisempänä vaihtoehtona YHL pitää ratkaisua, jossa yliopistot omilla päätöksillään tiivistäisivät yhteistyötä. Malleina ovat mm. viime päivinä esitetyt kaksi ehdotusta, Itä-Suomen liittoyliopistohanke ja Turun kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston konsortiohanke. Tällaisten yhteistyömuotojen toteuttaminen - ja tulevaisuudessa mahdollisesti yliopistojen yhdistäminen - saattaisi auttaa tarpeettomien päällekkäisyyksien karsimisessa ja turvaisi samalla alueellisen kattavuuden. Erilaisten toimintakulttuurien yhdistäminen on kuitenkin pitkä prosessi. Kokemustakin tästä on: Eläinlääketieteellisen korkeakoulun liittäminen Helsingin yliopiston tiedekunnaksi oli sinänsä onnistunut ratkaisu, mutta hallintokulttuurien yhdentämisprosessi on vaatinut vuosien työn.

Suomalainen, kaikille lahjakkaille nuorille ja myös kypsemmässä iässä oleville avoin ja maksuton yliopistojärjestelmä on tuottanut kansainvälisesti arvioiden erinomaisia tuloksia. Yhteiskunnassamme ei ole varaa siihen, että perheen asuinpaikka tai varallisuus ratkaisee pääsyn tavoiteltuun koulutukseen.

Tilivirastokirjanpitoa on pidetty raskaana, vain vähän yliopiston omia tarkoitusperiä palvelevana ja juuri siksi tilivirastoasemaa on erityisesti arvosteltu. Lienee kuitenkin mahdollista ilman hallinnollisen aseman muuttamista lainsäädäntöteitse määritellä ja luoda kevyempi kirjanpitojärjestelmä, joka toisaalta palvelee valtion keskuskirjanpitoa ja toisaalta on yliopistojen omien tarpeiden mukainen. Kirjanpidon ja siirtomäärärahojen tuottama ongelma ei saa olla perussyynä siihen, että koko yliopistolaitoksen asema ydinvaltion osana poistettaisiin ja hallintomalli muutettaisiin.


Mikäli hallinnollinen asema tilivirastona ja sen mukanaan tuoma tulosohjauskäytäntö koetaan raskaaksi ja osittain toimimattomaksi, sopii kysyä, minkä muutoksen tehty ehdotus tähän toisi: tulosneuvottelut käytäisiin edelleen opetusministeriön kanssa ja näiden neuvottelujen perusteella yliopistoille myönnettäisiin valtion budjetista määrärahat. On käytännön kannalta samantekevää, kutsutaanko tätä rahaa varsinaiseksi toimintamenomäärärahaksi vai valtionavustukseksi. Ainoa ero muutoksesta olisi, että valtiovallan vastuu toimintamäärärahojen tasosta ja riittävyydestä heikkenisi.

Yliopistojen toiminnan tuloksellisuutta palvelisi ehdotettuja muutoksia huomattavasti paremmin se, että tulosohjauskäytäntöjä selkiinnyttäisiin ja tuloskriteerit muodostettaisiin sellaisiksi, että ne palvelevat yliopistojen perustehtävien suorittamista nykyistä paremmin.


Sisäisen hallinnon järjestäminen

Selvitysmiehet ehdottavat, että yliopistojen hallintorakennetta muutettaisiin siten, että elinkeinoelämän päätösvaltaa ulotettaisiin paljon nykyistä vahvemmin yliopiston strategiseen päätöksentekoon, yhteiskunnan varoin kustannettavien yliopistojen perustehtävien ohjaukseen. Samalla heikennettäisiin radikaalilla tavalla yliopistoyhteisön jäsenten mahdollisuuksia osallistua aitoina päätöksentekijöinä strategisten linjojen valintaan. Yliopistojen autonomia, joka tarkoittaa tutkimuksen ja opetuksen vapautta, sekä vapautta itse päättää varsin pitkälle sisäisen hallintonsa järjestämisestä, ei tällä keinoin vahvistu. Yliopistoista muodostuisi helposti tilaustutkimuslaitoksia joissa koulutettaisiin työvoimaa pelkästään hallinnossa päätöksiä tekevien tahojen tarpeisiin. Tutkintojen laaja-alaisuutta korostavat periaatteet, perustutkimuksen aito vapaus ja pitkäjänteisyys, saattaisivat unohtua ja sivistystehtävä jäädä elinkeinoelämän tarpeiden varjoon.

Akateemisen ja strategisen päätöksenteon erottaminen ei yliopistoissa ole mahdollista: tiedepolitiikkaa tekee se elin, joka päättää taloudellisista kysymyksistä.

Perustehtäviin kuuluvien strategisten linjavalintojen lisäksi yliopistojen kaltaisissa yhteisöissä, joissa koneet tai laitteet eivät tuota tulosta, vaan sen tekevät ihmiset, on erityisen tärkeää linjata henkilöstöpolitiikka siten, että motivoitunut henkilöstö pysyy ja sitä on myös mahdollista tarvittaessa rekrytoida. Henkilöstöä parempaa asiantuntijaa on vaikea tähän työhön löytää. Selvitysmiehet toteavat, että heidän ehdottamallaan mallilla henkilöstön vaikutusmahdollisuudet omaan toimintaympäristöönsä olisi huomattavasti yhteistoimintamenettelyjärjestelmän mukaista vaikutusmahdollisuutta suurempi. Tähän YHL toteaa, että päätöksenteko ja yhteistoimintamenettely palvelevat eri tavoitetta eivätkä ne ole vaihtoehtoisia tai päällekkäisiä. Yhteistoiminnan tarkoitus on antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaan toimintaansa ja toimintaympäristöönsä vaikuttavan päätöksenteon valmisteluun. Aidosti toimiva yhteistoiminta on työpaikkojen, myös yliopistojen toiminnassa erittäin tärkeä asia. Sillä ei voi kuitenkaan korvata varsinaiseen päätöksentekoon osallistumista, joka hyödyttää sekä henkilöstöä että työnantajaa työmotivaatiota lisäävänä. Yliopistoyhteisön jäsenten asiantuntemusta ei saa sulkea todellisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Päätösvaltaa keskitettäisiin ehdotuksen mukaan voimakkaasti yksilöjohtajille, erityisesti rehtoreille, joiden käytännön mahdollisuudet tehdä aidosti omaan harkintaansa perustuvia päätöksiä ovat varsinkin suurissa yliopistoissa rajalliset. Tässä korostuvat erityisesti henkilöstöön ja sen asemaan, henkilöstöpoliittisten periaatteiden soveltamiseen liittyvät käytännön tilanteet ja niiden ennakointi.


Henkilöstön asema, palvelussuhteen ehdot ja palvelussuhdeturva

Henkilöstön asemaan, palvelussuhteen ehtoihin ja palvelussuhdeturvaan liittyvät asiat on selvitysmiesten raportissa ohitettu ylimalkaisella maininnalla siitä, että palvelussuhteen ehtoihin ei saisi tulla huononnuksia. Tässä tarkoitettaneen ns. vanhoja työntekijöitä. Uusien työntekijöiden palvelussuhteen ehtoihin selvitysmiehet eivät nähdäksemme ole ottaneet kantaa. Palvelussuhteen ehtojen kokonaisuus on laaja ja monimutkainen, se sisältää asioita mm. eläkkeistä, vuosilomista, sairausajan palkasta, virkavastuulla esittely- ja vastaavia tehtäviä tekevien palvelussuhdeturvasta ja sopimustoiminnasta. Erityisesti esityksessä korostetaan tarvetta opetus- ja tutkimushenkilöstön muita vahvempaan irtisanomissuojaan. Tämä tulee laajentaa myös hallinto- ja muuhun tukitehtäviä suorittavaan henkilöstöön ja samalla todeta vahvan irtisanomissuojan koskevan muitakin kuin tutkimuksen ja opetuksen sisältöön perustuvia seikkoja, mikäli muutoksia palvelussuhteisiin päätettäisiin toteuttaa. Ehdotus, että tehtäviä hoidetaan virkavastuulla ilman virkamiehen palvelussuhdeturvaa, on täysin käsittämätön.

Mikäli selvitysmiesten ehdotuksen mukaisesti yliopistojen asema valtion tilivirastoina muutettaisiin julkisoikeudelliseksi oikeushenkilöksi, yksinkertaisin ratkaisu olisi säilyttää nykyinen palvelussuhdelajikokonaisuus. On todettu käytännössä, että sekä virka- että työsopimussuhteelle on oma käyttönsä yliopistojen henkilöstön palvelussuhteena. Sopimusneuvottelutoiminta tulee jatkossakin, yliopistojen hallinnollisesta asemasta riippumatta, hoitaa keskitetysti. Yliopistoilla tuskin on resursseja (tai edes osaamista) omien sopimustensa neuvottelemiseen. Kahdenkymmenen erillisen sopimuksen neuvotteleminen tuskin olisi tuottavuutta lisäävää. Keskittyminen varsinaisiin tehtäviin on ensisijaisen tärkeää hallinnollisesta asemasta riippumatta.


Lopuksi

YHL ei vastusta kehittämistä. On luonnollista ja toivottavaa, että yliopistolaitosta Suomen koulutus- ja tutkimusjärjestelmän osana kehitetään, mutta kehittämisen on oltava vastuullista ja pitkäjänteistä. Kehittämistoimenpiteiden pitää olla yhteiskunnan ja kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun kannalta hyväksyttäviä ja henkilöstöpoliittisesti kestäviä. Selvitysmiesten ehdotuksien joukosta on tarpeen etsiä käyttökelpoiset ehdotukset jatkokehittämisen pohjaksi.

YHL toteaa pahoitellen, että viimeaikaisissa korkeakoulujärjestelmän kehittämistä koskevissa selvitysmiesten ja selvitysryhmien raporteissa yliopistojen henkilöstön kokonaisuuteen on suhtauduttu joko välinpitämättömästi tai väheksyvästi. On merkillepantavaa, että samalla, kun keskustellaan yliopistojen kyvystä rekrytoida palvelukseensa tai pitää palveluksessaan osaavaa henkilöstöä, kaikkiin henkilöstön motivaatioon vaikuttaviin tekijöihin katsotaan olevan varaa tehdä huononnuksia. Tulilinjalla ovat vaikutusmahdollisuudet oman toimintaympäristön päätöksentekoon, palvelussuhteen ehtojen kokonaisuuden huonontaminen mukaan lukien palvelussuhdeturvan heikennykset, kahdentasoisten palkkamarkkinoiden rakentaminen (yliopistojen omilla toimenpiteillä) ja hallinto- ja muun opetusta ja tutkimusta tukevan henkilöstön huomiotta jättäminen.

Jo nyt on näkyvissä, että osaava henkilöstö pakenee muille työmarkkinoille, koska yleisiä työmarkkinoita heikompi palkkataso ei enää kompensoidu vakaan, haasteellisen ja hyvän työyhteisön motivoivalla vaikutuksella. Tohtorituotannon ollessa huipussaan nuorista tutkijoista ei välittömästi tule puutetta. Palvelussuhteen ehtojen heikkouden vuoksi myös tämän ryhmän kyvykkäimmät edustajat hakeutuvat pätkätöihin ja epävarmuuteen kyllästyneinä yliopistojen ulkopuolelle, lisääntyvässä määrin myös muihin kuin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Useissa ’pilotoinneissa’ on todettu, että yliopiston tukihenkilöstö, joka tarkoittaa kaikkia niitä henkilöstöryhmiä, jotka eivät ole varsinaisia opettajia ja tutkijoita, tekee huomattavasti laadukkaampaa työtä selkeästi edullisemmin verrattuna ostopalveluihin. Erityisesti ammatti- ja asiantuntijatyötä tekevistä vastuullisista työntekijöistä tulee lähitulevaisuudessa hitaasti uusiutuva luonnonvara, josta työnantajan olisi syytä pitää huolta.



Helsingissä 27.2.2007


Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton hallituksen puolesta


Kerttu Pellinen
puheenjohtaja

Juha Rantakari
varapuheenjohtaja

Elisa Hyytiäinen
varapuheenjohtaja