|
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry:n liittovaltuusto
hyväksyi ehdollisena neuvottelutuloksen yliopistojen uudesta
palkkausjärjestelmästä. Näin yli viidentoista vuoden kestävä haasteellinen
ja ajoittain kovinkin työläs urakka on tältä osin saatu päätökseen.
Järjestelmän rakentamistyön haasteellisuutta kuvaa se, että yliopistojen
uusi palkkausjärjestelmä on valtionhallinnon suurimpia. Sen piirissä on yli
30.000 yliopistolaista.
YHL:n liittovaltuusto hyväksyi neuvottelutuloksen ehdollisena, ja edellyttää
että kaikki sopijajärjestöt hyväksyvät sopimuksen.
- Mikäli kaikki sopijajärjestöt eivät sopimusta allekirjoita, pitää myös YHL
kiinni oikeuksistaan jatkaa neuvotteluja, sanoo liiton puheenjohtaja Kerttu
Pellinen.
Neuvottelutuloksen perusteella muun henkilöstön järjestelmän piiriin
kuuluvista takuupalkkaa saavien määrä tulee olemaan n. 19 prosenttia.
Pellisen mielestä tulosta voidaan tältä osin pitää kohtuullisena. Monien
valtionhallinnon isojen palkkausjärjestelmäsopimusten takuupalkkaisten
vastaava määrä on ollut suurempi, jopa 30 prosentin tienoilla. Yliopistojen
henkilöstöstä noin 80 prosenttia on saamassa uuden järjestelmän ansiosta
korotuksen palkkaansa. Järjestelmän kokonaiskustannusvaikutus on n. 7,24
prosenttia.
Pellinen korostaa, että nyt hyväksytty sopimus ei tarkoita sitä, että työ
olisi tehty. Neuvottelutulos on aina kompromissi.
- Kehittämistyötä jatketaan, lupaa Pellinen. Ongelmat ja epäkohdat tulee
voida korjata. Haasteista suurimpia tulee olemaan palkkausjärjestelmän
soveltaminen yhtenäisellä ja oikealla tavalla paikallisella tasolla.
YHL:n liittovaltuusto kokoontui 17.6.2006 Helsinkiin. Yliopistojen ja
tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry. edustaa yliopistojen muuta kuin
opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Jäseniä työskentelee myös Suomen
Akatemiassa, Opetushallituksessa, Kansainvälisen vaihdon keskuksessa (Cimo)
ja Pelastusopistossa. Jäsenmäärä on n. 7.000. YHL on .STTK:laisen valtion
sektorin suurimman pääsopijajärjestön, Palkansaajajärjestö Pardian suurimpia
jäsenliittoja.
Lisätietoja: puheenjohtaja Kerttu Pellinen 050-377 7366
|