På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot

Neuvottelu-uutisia

Tiedote 1.6.2006

Neuvottelut yliopistojen uudesta palkkausjärjestelmästä jatkuvat.

Viime vuoden joulukuun neuvottelutuloksessa sovittiin, että yliopistojen uudesta palkkausjärjestelmästä tulee päästä uuteen neuvottelutulokseen 31.5.2006 mennessä.

Toukokuun tiiviistä neuvottelutoiminnasta ja erilaisten näkökantojen selkeästä lähestymisestä huolimatta opetusministeriön neuvotteluryhmä ei onnistunut saamaan neuvottelutulosta määräaikaan mennessä. YHL:n ja myös muiden järjestöjen tärkeistä tavoitteista oli niin suuri osa hyväksymättä 31.5. illalla, että kaikki järjestöt hylkäsivät työnantajan tekemän, illan viimeisen sopimustarjouksen.

Tämä ei suinkaan tarkoita neuvottelujen loppumista, neuvotteluja tullaan jatkamaan. Neuvotteluaikataulusta ei vielä tänään, 1.6. ole sovittu, mutta ensimmäinen järjestöjen ja opetusministeriön tapaaminen on tulossa.

Neuvottelujen kohteena on pieniä ja isoja kysymyksiä. Tärkeimpinä auki olevina asioina YHL pitää palkan eri osien suhteita, palkkataulukoita ja erityisesti järjestelmän toteuttamiseen ja soveltamiseen liittyviä arviointimenettelyjä ja palkan määräytymiseen johtavia menettelytapoja.

YHL:n hallitus ja työvaliokunta ovat kokoontuneet useaan otteeseen toukokuun aikana pohtimaan eri vaihtoehtoja ja asettamaan neuvoteltavia asioita tärkeysjärjestykseen. Työnantajan tähän asti antaman viiden sopimustarjouksen eri puolia on käyty läpi ja tarjouksiin annetut vastaukset ovat olleet pitkän harkinnan tuloksia.

Neuvotteluja on käyty näiden linjausten mukaisesti.

Neuvottelutulos syntyy, toivottavasti.

YHL:n liittovaltuusto kokoontuu 17.6. päättämään, hyväksyykö se vielä tulevaisuudessa odottavan neuvottelutuloksen tarkentavaksi virkaehtosopimukseksi yliopistojen uudesta palkkausjärjestelmästä.


Kerttu Pellinen
puheenjohtaja
YHL:n UPJ-neuvottelija

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>