|
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry:n puheenjohtaja Kerttu
Pellinen vastustaa esitystä sekoittaa taidealoilla yliopistojen uuden
tutkintorakenteen sisältämää kandidaattitutkintoa ammattikorkeakoulujen
tutkintoihin. Taideyliopistot ovat mukana yliopistojen tutkintorakenteen
muutoksessa ja niiden alempi tutkinto on paitsi oma itsenäinen tutkintonsa, myös
osa ylempää korkeakoulututkintoa.
Esitys sisältyy opetusministeriön asettaman selvityshenkilö Riitta
Väisänen-Lahden selvitykseen taideyliopistojen (Taideteollinen korkeakoulu,
Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia) yhteistyön hallinnollisesta
selkiyttämisestä sekä yliopistollisen elokuvakoulutuksen kehittämisestä.
Selvitystyö on merkittävä edistysaskel elokuvataiteen koulutuksen aseman ja
maamme taideyliopistojen nykyisen tilanteen kartoittamiseksi ja havaittujen
epäkohtien korjaamiseksi. - Kyse on maamme pienimpien yliopistojen hallinnon ja
toimintatapojen uudistamisesta ja kehittämisestä, huomauttaa Pellinen.
Ehdotusten toteuttaminen olisi tärkeää yliopistojen sisäisen kehittymisen ja
kilpailukyvyn kannalta.
YHL haluaa kiinnittää huomiota henkilöstön asemaan erityisesti talous- ja
henkilöstöhallintoon liittyvän palvelukeskushankkeen suunnittelussa ja
toteuttamisessa, mahdollisessa yhteisen tietopalvelukeskuksen sekä kirjasto- ja
informaatiopalvelujen tiiviimmän yhteistyön suunnittelussa ja muissa vastaavissa
toimintojen järjestelyissä.
- Henkilöstö on alusta asti voitava vaikuttaa toimintojen
uudelleenjärjestämiseen ja kaikilla tasoilla voitava olla mukana
valmistelutyössä, vaatii Pellinen.
Muutoksia tehtäessä tulee huolehtia nykyisen henkilöstön palvelussuhdeturvasta.
- Muutostilanteeseen vedoten ei tule käyttää määräaikaisia palvelussuhteita
säännösten vastaisesti, Pellinen muistuttaa. Toimintojen uudelleenjärjestämisen
tulee myös tuottaa nykyiseen tilanteeseen verrattuna selkeää toiminnallista
etua.
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry. edustaa yliopistojen muuta
kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Jäseniä työskentelee myös Suomen
Akatemiassa, Opetushallituksessa, Kansainvälisen vaihdon keskuksessa (Cimo) ja
Pelastusopistossa. Jäsenmäärä on yli 7.000. YHL on STTK:laisen valtion sektorin
suurimman pääsopijajärjestön, Palkansaajajärjestö Pardian suurimpia
jäsenliittoja.
|