|
Erityisesti eräiden yritysten yhteiskuntavastuu on viime kuukausina ollut heikoissa kantimissa: Pörssikursseja on nostettu irtisanomisilmoituksilla. Samaan aikaan omistajat ja johto ovat nauttineet reippaista osingoista ja palkitsemisjärjestelyistä.
Hallitus päätti helpottaa noin puolen miljardin euron edestä yritysverotusta ja taata näin yritysten kasvu- ja toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnalla ja kansalaisilla on lupa odottaa yrityksiltä nykyistä suurempaa vastuuta työntekijöistään.
- Tuomitsemme irtisanomiset, sillä ne vaarantavat sekä nuorten että jo pidempään työelämässä olleiden aseman työmarkkinoilla ja aiheuttavat liian usein turvattomuutta sekä oman elämän hallinnan hajoamista.
Myös yliopistoissa ja muualla valtiolla pätkätyön epävarma kulttuuri lisääntyi viime vuosikymmenellä. Yhä useampi työntekijöistä on tänään määräaikainen.
Valtiotyönantaja on vaatinut vähentämään määräaikaisuuksia. Tämä työ tulee tehdä yhteistoimintamenettelyssä henkilöstöjärjestöjen kanssa.
- YHL edellyttää että niissä yliopistoissa ja virastoissa missä asialle ei vielä ole tehty mitään, aloitetaan pikaisesti yt-neuvottelut asian hoitamiseksi.
- Näin näytämme esimerkkiä muille vastuun ottamisesta ja myös työllisyydestä huolehtimisesta. Eräiden yliopistojen suunnitelmalliset vakinaistamiset ja perustamat työntekijäpankit ovat jo oiva esimerkki tästä.
- Vastuullista on myös se, että työpaikoilla on riittävästi henkilöstöä ja työt tekee oma henkilöstö. Henkilöstösuunnittelua on kehitettävä ja toiminta- ja henkilöstösuunnitelmat on käsiteltävä yt-menettelyissä. Viime aikoina lisääntyneelle toimintojen ulkoistamisille sanomme selkeästi EI.

OTA SINÄKIN KANTAA, ALLEKIRJOITA VETOOMUS OSOITTEESSA www.sttk.fi
12.12.2003
Arvoisa työnantaja,
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry. ja sen yliopistoissa ja virastoissa toimivat yhdistysten luottamushenkilöt ilmaisevat mieltään työpaikoilla 12.12.2003 Työn ja yhteiskuntavastuun puolesta. Myös valtion työmarkkinalaitos on suhtautunut myönteisesti tähän tapahtumaan. Pääsopijajärjestöt ja työmarkkinalaitoksen edustajat tapaavat 12.12. työn merkeissä ja keskustelevat tärkeistä työhön ja työyhteisöihin liittyvistä kysymyksistä. YHL on tyytyväinen, että myös paikallinen työnantaja kiinnittää huomiota ja haluaa kehittää tärkeitä työyhteisökysymyksiä ja yhteistyön muotoja.
YHL ja henkilökuntayhdistys haluaa tuoda esiin seuraavia työyhteisöjen ja työntekijöiden kannalta keskeisiä asioita, joista eräillä on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä.
- Valtiovarainministeriö kehottaa ohjeessaan vähentämään määräaikaisuuksia yliopistoissa ja valtion virastoissa. Tämä työ tulee tehdä yhteistoimintamenettelyssä henkilöstöjärjestöjen kanssa.
- YHL kiinittää huomiota siihen, että niissä yliopistoissa ja virastoissa missä asialle ei vielä ole tehty mitään, aloitetaan pikaisesti yt-neuvottelut asian hoitamiseksi valtiovarainministeriön ohjeen mukaisesti.
- Toimillaan yliopisto- ja virastotyönantaja näyttää hyvää esimerkkiä muille vastuun ottamisesta ja myös työllisyydestä huolehtimisesta. Eräiden yliopistojen suunnitelmalliset vakinaistamiset ja perustamat työntekijäpankit ovat jo oiva esimerkki tästä.
- Vastuullista on myös se, että työpaikan henkilöstömäärät on oikein mitoitettuja ja henkilöstötarve otetaan huomioon henkilöstösuunnitelmissa. Kehittämiskeskusteluja ja yt-menettelyjä tulee kehittää myös henkilöstösuunnittelun osalta.
- On tärkeää, että sellaiset yhteistoiminalain ja –sopimusten mukaiset suunnitelmat ja kehittämishankkeet, joilla voi olla tai on henkilöstövaikutuksia, käsitellään kaikilla asiaankuuluvilla valmistelu- ja päätöksentekotasoilla yhteistoimintamenettelyssä henkilöstön kanssa.
- Eräissä yliopistoissa on joitakin toimintoja viime aikoina ulkoistettu. Ulkoistamiset ja ulkopuolisen työvoiman käyttö ovat myös yhteistoiminnassa käsiteltäviä asioita, jolloin ulkoistamissuunnitelmien edut ja haitat ja tarkoituksenmukaisuus on punnittava tarkasti ja tarkasteltava myös työntekijöiden ja työllisyysvaikutusten kannalta.
YHL korostaa sitä, että erityisesti toiminnan tuloksellisuutta ja tehokkuutta tavoiteltessa ennen ulkopuolisiin ratkaisuihin turvautumista aina ensin selvitettäisiin henkilöstön kanssa erilaiset mahdollisuudet ratkaista asiat ja kehittää toimintoja omaa asiantuntemusta ja osaamista hyödyntäen.
Yhteistyöterveisin
Päivikki Kumpulainen
puheenjohtaja
|