På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot

Yliopistojen ja virastojen määräaikaisuuksia vähennetään YHL: Vihdoinkin asiassa eteenpäin

Tiedote 15.10.2003


Määräaikaisuusasiassa on kuljettu pitkä tie, mutta vihdoin näyttää siltä, että asiassa edetään oikeaan suuntaan, toteaa Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton puheenjohtaja Päivikki Kumpulainen.

Kumpulainen on tyytyväinen siitä, että vihdoinkin otetaan työpaikan ihmiset ja tarpeet paremmin huomioon. Tiedossahan on, että määräaikaisuudet voivat olla merkittävä este ihmisen henkilökohtaisen elämän suunnittelussa ja erityisesti perheen perustamisessa. 

Valtiovarainministeriö antoi 14.10.2003 ohjeet määräaikaisten palvelussuhteiden käytöstä ja määräaikaisuuksien käyttöön liittyvistä toimenpiteistä. Ohjeet perustuvat keväällä 2003 työmarkkinalaitoksen ja pääsopijajärjestöjen yhdessä asiasta laatimaan muistioon. YHL ja Palkansaajajärjestö Pardia nostivat asian vahvasti esille ja julkisuuteen ensimmäisen kerran hyvinvointihankkeensa yhteydessä vuonna 1999 ja ovat sen jälkeen sinnikkäästi jatkaneet asian eteenpäin viemistä.

Tarkoitus on, että määräaikaisten palvelussuhteiden osuus vähenee sekä yliopistoissa että virastoissa. Hallitusohjelmassakin todetaan, että julkisen sektorin työpaikkojen kilpailukyvystä on huolehdittava. Määräaikaisuuksien vähentäminen edistää tavoitetta. 

Valtiovarainministeriö suosittelee, että virastot käyvät läpi määräaikaisia palvelussuhteitaan myös tapauksittain. 
- Lähtökohtana on, että pysyvät tehtävät hoidetaan pysyvissä palvelussuhteissa, sanoo Kumpulainen.

Valtiovarainministeriö ohjeistaa, että ministeriöiden tulee varmistaa virastojen henkilöstövoimavarojen mitoittaminen niin, että yksiköiden toiminnalle asetetut tavoitteet ja voimavarat ovat tasapainossa.
- Tämä on määräaikaisuuksien vähentämisen kannalta oleellinen lähtökohta, sillä mm. yliopistojen perusrahoituksen jatkuva ja merkittävä vajaus osaltaan vaikuttaa siihen, että määräaikaisuudet ja jopa niiden perusteeton käyttö on yliopistoissa jatkuvasti lisääntynyt, toteaa Kumpulainen.

YHL kävi tiistaina 14.10. esittämässä opetusministeri Tuula Haataiselle, että asia tulisi ottaa huomioon ministeriössä, mahdollisesti jo syksyn tulosneuvotteluissa yliopistojen kanssa. 

Myös yliopistoissa tulee laatia toimenpidesuunnitelma määräaikaisten palvelussuhteiden vähentämiseksi vuoden 2003 loppuun mennessä. Edelleen tapauskohtainen tarkastelu tulisi tehdä uusien määräaikaisten palvelussuhteiden solmimisen tai jatkamisen yhteydessä sekä kaikkien määräaikaisten palvelussuhteiden osalta viraston toiminnan suunnitteluun liittyen vuoden 2004 huhtikuun loppuun mennessä. 
- Ilahduttavaa on se, että eräissä yliopistoissa on vakinaistamisia suunniteltu jo pidempään ja esimerkiksi Kuopion yliopistolla on lähes valmiina vakinaistamissuunnitelma sekä määräaikaisuuksien käytön periaatteet. 

Kumpulainen tähdentää, että YHL tulee seuraamaan tarkasti sitä, miten yliopistot ja virastot noudattavat annettuja ohjeita ja poliittisen päättäjän tahtoa tässä asiassa. 

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>