På svenska     Palaute  
In English Sivukartta  
Esittely
Edunvalvonta
Jäsenyys ja edut
Koulutus
Tiedotteet
Lomakkeet
Yhteystiedot

Pardia ja YHL vaativat selvitystä yliopistojen pätkätöistä

15.1.2002

Palkansaajajärjestö Pardia vaatii, että Valtion Työmarkkinalaitos selvittää pikaisesti yliopistojen määräaikaisten työsuhteiden perusteet. Järjestö epäilee, että yliopistoissa ja valtiolla yleensäkin käytetään määräaikaisuuksia lakien ja työehtosopimusten vastaisesti.

Pardia ja siihen kuuluva yliopistojen henkilöstöä edustava Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto eli YHL jättivät 15. tammikuutta työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpellolle esityksen yliopistojen määräaikaisuuksien selvittämisestä ja muistion määräaikaisuustilanteesta. Pardia ja YHL edellyttävät, että työnantaja ja henkilöstöjärjestöt käsittelevät selvityksen tulokset perusteellisesti yhdessä.

- Jatkotoimet on suunniteltava yhteiseltä asialliselta pohjalta. Määräaikaisuudet on rajattava lakien ja sopimusten mukaisiin tilanteisiin, vaatii Pardian puheenjohtaja Matti Krats.

Työsopimus- ja virkamieslakien mukaan palvelussuhteet on tehtävä olemaan voimassa toistaiseksi, jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve. Kiistat ratkaiseva virkamieslautakunta on myös todennut, että rahoitusperusta ei ole lakien tarkoittama määräaikaisuuksien peruste. Virkamieslautakunta on pitänyt esimerkiksi tutkimusprojektien tuki- ja muun vastaavan henkilöstön määräaikaisuuksia perusteettomina, jos nämä tekevät pysyväluonteista työtä.

Sivun alkuun

- Määräaikaisuuksia käytetään perusteettomasti erityisesti yliopistojen ja niiden tutkimusyksiköiden maksullisissa palvelutoiminnoissa ja valtion budjetin ulkopuolelta rahoitettavissa pysyvissä toiminnoissa. Pätkätyöt ovat ikävä kyllä yleistyneet myös perusrahoituksella järjestettävissä toiminnoissa, Krats pahoittelee.

Pätkätöiden osuus on yliopistoissa ja valtiolla yleensäkin jatkuvasti kasvanut samaan aikaan kun se on muualla vähentynyt. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen henkilöstöstä on määräaikaisia yli 60 prosenttia. Valtiolla määräaikaisia on keskimäärin noin 29 prosenttia henkilöstöstä, kunnilla noin 23 prosenttia ja yksityisillä aloilla noin 14 prosenttia.

- Perussyitä pätkätöiden yleistymiseen ovat yliopistojen rahapula ja ulkoisen tutkimusrahoituksen lisääntyminen. Rahoituksen epävarmuus ja myös esimerkiksi tulosohjausjärjestelmän hölmöydet ovat vaikeuttaneet pitkäjänteistä henkilöstösuunnittelua, Krats totetaa.

Kratsin mukaan yliopistojen henkilöstön hyvinvoinnin parantamisella on kiire. Suomen tulevaisuuden menestysperusta rapautuu, jos yliopistot eivät pysty kilpailemaan työntekijöistä. Krats muistuttaa, että Suomeen on arvioitu syntyvän seuraavan kymmenen vuoden aikana yli 700 000 uutta työpaikkaa.

STTK:lainen Pardia on valtion suurin henkilöstöjärjestö. Siihen johon kuuluu yli 80 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä noin kolmasosa liikelaitoksissa ja yrityksissä. Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto on Pardian suurimpia jäsenjärjestöjä. YHL edustaa yli 7 000 yliopistojen ja muiden tutkimukseen liittyvien yksiköiden pääasiassa hallinto-, tutkimus-, kirjasto-, atk- ja ylläpitotehtävissä toimivaa työntekijää.

 

 
Yhteystiedot
YHL ry.
Ratamestarinkatu 11
00520 Helsinki
puh. 075 324 7431
faksi 075 324 7430
Lisää yhteystietoja >>